Minulla on sellainen mielikuva, että ne japanilaiset olisivat jotain sellaista väittäneet, että kun siihen virtaan astuu, niin se virtaavana vetenä onkin aina eri eikä siis sama virta ollenkaan.
Estetiikan näkökulmasta katsottuna sanoisin, että kysymyksessä on näkökulmaero.:Jukka yrittää välttää samaan virtaan astumista, mutta piruakos teet: virta on aina sama. Japanilaiset katsovat tilannetta virran näkökulmasta: samalta näyttävä virta onkin aina eri, koska se virtaa. Tästä muodostuu selvästikin keskiaikanen alttarkaappi, jossa profaani ja sakraali kohtaavat.
”Minulla on sellainen mielikuva, että ne japanilaiset olisivat jotain sellaista väittäneet, että kun siihen virtaan astuu, niin se virtaavana vetenä onkin aina eri eikä siis sama virta ollenkaan.”
Minulle tuo ajatus on tuttu lähinnä Herakleitoksen (siksi se oli tuossa avainsanalistassakin) kuuluisimpana lausumana: ”Et voi astua kahdesti samaan virtaan.”
Mutta mistä sitä tietää, ehkäpä japanilaiset ovat keksineet saman omalla tahollaan?
Entäpä jos siihen virtaan hyppäisi: olisiko lainkaan ennakkoajatusta siitä, millainen se virta edellisillä kerroila on ollut.
No kappas vaan, kerrankos sitä astuu täysin harhaan. Kannattaa siis unohtaa japanilaiset ja huomata kuinka ylimalkaisesti ja huolimattomasti sitä lukee kaiken, tekee johtopäätöksiä ja uskoo kaiken mikä ensimmäisenä päähän pälkähtää.
Katsoin Antiikin käsikirjasta ja siellä sanottiin, että Herakleitos kirjoitti hiukan vaikeaselkoisella paikallisella murteella teoksensa ja sai teoksen orakkelimaisen kielen vuoksi nimen Hämärä. – Ovatko siis miehen ajatuksetkin hämäriä?
Ei se vaihtamalla parane virtakaan.
Railaterttu: En ole ihan varma, mitä tarkoitat., mutta sannoisin, että eikö meillä yleensä ole? Ennakkokäsityksiä siis.
Hymyilevä eläkeläinen: Siitä on aikaa, kun luin H:n fragmentit, joten ens uoran sanottuna muista, kuinka hämäriä ne ovat. Useammin törmää tulkintoihin eräistä perusteemoista, ja ne sitten helposti hautaavatkin alleen sen alkuperäistekstin. Mutta ainakin ne tavallisimmat tulkinnat ovat ihan selkeitä.
Ja jep, aika helposti sitä luulee ja uskoo mitä tahansa, mitä väitetään, mikäli aihe ei ole ennestään tuttu. Tuttu juttu.
Demetrius: Hienosti laitettu!
Tarkoitan sitä, että ei ennen virtaan astumista mieti, onko virta sama kuin ennen, vaan antaa mennä. Ja niin se taitaa olla, että sitä huomaa astuneensa samaan virtaan yhä uudelleen liian monta kertaa jälkeenpäin. Ja miettii, että taas olen tässä samassa tilanteessa. Jos vaikka kävelisi virran ohitse. Ja ennakkokäsitykset, huh.
Vau, sanoin kun luin tämän ja lausuin blogimerkinnän sohvan suuntaan klassilliselle filologille. Hän nyökytteli.
Jukka Laajarinne 
nurin kurin kirjoitettu japanilainen viisaus
Miten se japanilainen viisaus menee?
Minulla on sellainen mielikuva, että ne japanilaiset olisivat jotain sellaista väittäneet, että kun siihen virtaan astuu, niin se virtaavana vetenä onkin aina eri eikä siis sama virta ollenkaan.
Estetiikan näkökulmasta katsottuna sanoisin, että kysymyksessä on näkökulmaero.:Jukka yrittää välttää samaan virtaan astumista, mutta piruakos teet: virta on aina sama. Japanilaiset katsovat tilannetta virran näkökulmasta: samalta näyttävä virta onkin aina eri, koska se virtaa. Tästä muodostuu selvästikin keskiaikanen alttarkaappi, jossa profaani ja sakraali kohtaavat.
”Minulla on sellainen mielikuva, että ne japanilaiset olisivat jotain sellaista väittäneet, että kun siihen virtaan astuu, niin se virtaavana vetenä onkin aina eri eikä siis sama virta ollenkaan.”
Minulle tuo ajatus on tuttu lähinnä Herakleitoksen (siksi se oli tuossa avainsanalistassakin) kuuluisimpana lausumana: ”Et voi astua kahdesti samaan virtaan.”
Mutta mistä sitä tietää, ehkäpä japanilaiset ovat keksineet saman omalla tahollaan?
Entäpä jos siihen virtaan hyppäisi: olisiko lainkaan ennakkoajatusta siitä, millainen se virta edellisillä kerroila on ollut.
No kappas vaan, kerrankos sitä astuu täysin harhaan. Kannattaa siis unohtaa japanilaiset ja huomata kuinka ylimalkaisesti ja huolimattomasti sitä lukee kaiken, tekee johtopäätöksiä ja uskoo kaiken mikä ensimmäisenä päähän pälkähtää.
Katsoin Antiikin käsikirjasta ja siellä sanottiin, että Herakleitos kirjoitti hiukan vaikeaselkoisella paikallisella murteella teoksensa ja sai teoksen orakkelimaisen kielen vuoksi nimen Hämärä. – Ovatko siis miehen ajatuksetkin hämäriä?
Ei se vaihtamalla parane virtakaan.
Railaterttu: En ole ihan varma, mitä tarkoitat., mutta sannoisin, että eikö meillä yleensä ole? Ennakkokäsityksiä siis.
Hymyilevä eläkeläinen: Siitä on aikaa, kun luin H:n fragmentit, joten ens uoran sanottuna muista, kuinka hämäriä ne ovat. Useammin törmää tulkintoihin eräistä perusteemoista, ja ne sitten helposti hautaavatkin alleen sen alkuperäistekstin. Mutta ainakin ne tavallisimmat tulkinnat ovat ihan selkeitä.
Ja jep, aika helposti sitä luulee ja uskoo mitä tahansa, mitä väitetään, mikäli aihe ei ole ennestään tuttu. Tuttu juttu.
Demetrius: Hienosti laitettu!
Tarkoitan sitä, että ei ennen virtaan astumista mieti, onko virta sama kuin ennen, vaan antaa mennä. Ja niin se taitaa olla, että sitä huomaa astuneensa samaan virtaan yhä uudelleen liian monta kertaa jälkeenpäin. Ja miettii, että taas olen tässä samassa tilanteessa. Jos vaikka kävelisi virran ohitse. Ja ennakkokäsitykset, huh.
Vau, sanoin kun luin tämän ja lausuin blogimerkinnän sohvan suuntaan klassilliselle filologille. Hän nyökytteli.
Tämä oli upea.
Kiitos kaunis!