Sokeiden valtakunnassa – Kommentaari

Tänään ymmärsin vanhan sanonnan entistä paremmin.

Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas.

Mitä se nyt sitten tarkoittaa? Sitä, että huonokin visio, yksisilmäisyys, johtaa aikaansaamiseen ja valtaan, mikäli muilta visiot puuttuvat kokonaan. Ajatellaan nyt vaikka poliittista valtaa, joka on ajautunut lähes kokonaan yksisilmäisille rahataloustahoille, koska muutakaan ajattelua ei oikein viitsitä harjoittaa.

Uni ja sen tulkinta (3)

Uni: En lainkaan muista viime yön uniani. Näinkö edes sellaisia?

Tulkinta: Noin nopea unohtaminen kertoo erityisen vahvasta torjunnasta. Tilanne on akuutti ja vaarallinen! Kirjailijaa uhkaa jopa psykoosiin suistuminen, mikäli yön aikana torjuttuja traumoja ei mitä pikimmiten käsitellä asiantuntijaseurassa.

Uni ja sen tulkinta (2)

Uni: Olin sukupuoliyhdynnässä tuntemattoman vaaleahiuksisen naisen kanssa.

Tulkinta: Yhdyntäunet symboloivat tavallisesti joko lentämistä tai junan menemistä tunneliin, siis matkustamista. Minulla lienee siis edessäni matka. Vaaleat hiukset viittaavat Pohjoismaihin.

Tulkinnan kriittinen tarkastelu: Hmmm… Voisiko olla? Joo-o, joo-o, kuulostaa aivan mahdolliselta, tuskin kuitenkaan ennen kesää. Ei pöllömpi ajatus, ei ollenkaan huono…

Kielemme ilmiöitä: kauttaviivan rekursio

Tilan puutteessa sekä huonossa tyylissä vinoviivaa käytetään korvaamaan sanoja ”ja” sekä ”tai”. Kauttaviiva on siis yhtä kuin ilmaus ”ja/tai”. Tämä johtaa päättymättömään rekursioon:

/
= ja/tai
= ja ja/tai tai
= ja ja ja/tai tai tai
= ja ja ja ja/tai tai tai tai
= ja ja ja ja ja/tai tai tai tai tai
= …

Mielenkiintoista, eikö totta?

Suositeltavaa onkin lisätä paitsi kauttaviivan käyttöä myös sen ”ja/tai” -tulkintaa kaikissa tyylilajeissa, erityisesti tämän tapaisia tekstejä luettaessa.

Tulkituksi tulemisesta

Eilen olin paikan päällä, kun Diogenes (Johannes Kärkkäinen) ja Antisthenes (Olav Tirkkonen) harjoittelivat kirjoittamani ja Viertiön Jannen säveltämän kamarioopperan (ks. keikkakalenteri) ensimmäistä näytöstä.

Siitä tulee monin verroin upeampi juttu, kuin mitä librettoa kyhätessäni osasin kuvitella.

Jälleen kerran tuli se tuntu, että kirjallisen harrastukseni huippuhetket ovat olleet niitä, joiden kuluessa joku toinen on esittänyt sovituksensa tai näkemyksensä tekstistäni. En nyt tarkoita kritiikkejä vaan esimerkiksi sitä, miten olen ensimmäistä kertaa nähnyt kuvitukset kirjoihin Minä en laske kymmeneen! ja Mummon kone -kuvitukset. Tai sitä, miten Sami Toivosen ja Aino Havukaisen ohjaamana esitimme shakespearilaisen näytelmäni nimeltä Kauko IV.

Vasta toisen tulkitsemana teksti todella herää eloon, ja tulkitsijan ottamat taiteelliset vapaudet ovat aivan erityistä herkkua.