Välimerellisiä fragmentteja

AFISA

Sain kunnian ja ilon osallistua Suomen Kirjailijaliiton lähettämänä Rhodoksen kansainväliseen sananvapaus- ja sensuurikonferenssiin. Samassa yhteydessä vietettiin Rhodoksen kirjailija- ja kääntäjäkeskuksen 20-vuotisjuhlaa, ja on heti todettava, että molemmat ulottuvuudet – juhla ja sananvapauskeskustelut – ylittivät kaikki reissulle asettamani odotukset. Joitakin vaikutelmia ja ajattelun aiheita:

* * *
IMG_0866
Rhodoksen kirjailijatalo (kuvassa ylävasemmalla). Entiseen brittien sotilasesikuntarakennukseen perustettu kirjailijakeskus on Itämeren kirjailija- ja kääntäjäkeskuksen sisarinstituutio. Osa talon perustajistakin on samoja kuin Visbyssä. Saarille perustetut keskukset sijaitsevat kumpikin keskeisillä paikoilla kimaltelevien merten yllä ja ovat kertakaikkiaan upeita työskentelypaikkoja kirjoittajille. Residenssitoiminnan lisäksi Rhodoksen keskus tekee runsaasti yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan kanssa esimerkiksi erilaisia tapahtumia järjestämällä.

IMG_0872

* * *

Sensuurin muodot ja esiintymispaikat ovat moninaisia, enemmän ja vähemmän hämmästyttäviä. Jotakin, seminaarin kulkuun nähden anakronistisessa järjestyksessä:

Meille ei ole uutinen, että Iranin teokratia sensuroi kirjallisuutta, mutta monelle saattaa olla yllätys, miten kattavasta säännöstöstä on kysymys. Azar Mahloujian valotti aihetta monipuolisesti. Kiellettyjä sanoja ovat esimerkiksi ”rinnat” ja ”tanssi”. Käännöskirjallisuuden kohdalla tämä merkitsee sitä, että viinilasi muuttuu limppariksi, tanssikumppani keskustelukumppaniksi, tanssi rytmiseksi liikkeeksi, rakkaus ystävyydeksi, kyljys pihviksi ja halaukset kättelyiksi. Mahatma Gandhin kuva on sensuroitu: mieshän on puolialaston. Romaanikirjailija on päätynyt vankilaan kirjoitettuaan kertomuksen avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Saksalaiskirjailija Nina George (kuvassa) piti esityksensä internetin pimeästä puolesta ja osoitti, ettei vapaassa lännessä ole varaa naureskella iranilaiselle moraalisensuurille. Sähkökirjojen jakelun suurimmat nimet ovat Amazon ja Apple. Molemmilla on omat moraaliset linjauksensa sen suhteen, mitä julkaistaan. Moby Dickin lajimääritys on iTunes Shopissa ***** whale. F-sanaa ei Applen kaupasta löydy, ja myös tupakointiin tai alkoholinkäyttöön kannustavat kohtaukset jäävät julkaisematta, samoin kuin ylenpalttinen seksin kuvaaminen. Apple on myös kieltäytynyt julkaisemasta esimerkiksi Kiinan sensuurijärjestelmää vastaan ohjelmoidun applikaation. Tämäntapainen sensuuri saattaisi näyttäytyä pelkkänä pölhöytenä – saahan kirjoja ja ohjelmia muualtakin – mutta: yhä suurempi osa kirja- ja palvelumarkkinoista on sähköisiä, ja samalla myös edellä mainittujen yhtiöiden sensuroimia. Kun lukulaitteelle lataamaasi sähkökirjaan tulee päivitys, kyseessä ei välttämättä olekaan parannettu vaan vesitetty versio.

Kehityssuunta on nähdäkseni todellinen uhka vapaalle kirjallisuudelle.

Nina Georgen esityksen toinen painopiste käsitteli piratismia. Onko esimerkiksi kirjojen laiton kopiointi todellinen ongelma? Kun laittoman datasiirron kokonaisuutta katselee ympyrädiagrammina, voidaan todeta, että vaikkapa pornoon, musiikkiin ja elokuviin verrattuna kirjoja levitetään aivan mitätön määrä. Lisäksi voidaan ajatella, että suurin osa kirjansa luvatta ladanneista ei olisi kuitenkaan ostanut sitä. Nina George otti oletusluvuksi, että vain joka kahdeskymmenes luvaton kopio voidaan laskea myyntitappioksi. Mitäpä tämä nyt merkitsee kirja-alan tulonmenetyksenä? Ei sen vähempää kuin 20 miljardia dollaria vuosittain.

Turkkilainen runoilija Gonca Özmen avasi myös kiinnostavan ilmiön, joka kertoo kenties jotakin kulttuurisista ennakkoluuloista tai jostakin. Özmenin runoja muille kielille käännettäessä kääntäjät ovat toisinaan siistineet ja latistaneet hänen tekstejään, ilmeisesti tausta-ajatuksenaan, ettei nainen voi islamilaisessa maassa kirjoittaa, niin kuin kirjoittaa.

Spyros Syropoulos otti esimerkkejä muinaiskreikkalaisista kertomuksista ja näytti niiden avulla, etteivät demokratia ja sananvapaus ole yksinkertaisia käsityksiä. Lupa puhua ja mahdollisuus puhua ovat kaksi eri asiaa.

Ja niin edelleen. Kiinnostavia esityksiä toinen toisensa jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No, linkitetään nyt vielä. Oman esitykseni laajensin ja syvensin tämän kirjoituksen pohjalta.

* * *

Iltaisin keskustelut jatkuivat juhlinnan ohessa, epävirallisemmissa merkeissä. Palestiina- Israel -miinakenttä oli elävänä läsnä, mutta yleisesti ottaen meininki oli enemmän kuin rento. Ouzo. Uusia ystäviä, tihentynyttä todellisuutta. Kosketuksia, kosketuksia, sielujen yhteyttä, naurua.

IMG_0909
Kuvassa Thomas Wulff.

* * *

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poimia viikunoita suoraan puusta,
sormet rikoksesta tahmeina.
Nymphaeum.
Maistaa villin anis kielellä,
salvian tuoksu sormissa,
lämmin yötuuli, aaltojen kohu.

IMG_0900
Surullisen näköinen taskurapu vetäytyy koloonsa.
Munkkeja luostarissa parilla eurolla satsi,
kosketuksia.
Kosketuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Suomen PENin sananvapauspalkinto Ville Rannalle

Oli kai vuosi 1998 tai 1999, kun kävin Teatteri Jurkassa kuuntelemassa erästä Suomen PENin luentatilaisuutta. Lastenohjelmista tutut karismaattiset äänet lukivat vankiloihin joutuneiden ja kidutettujen kirjailijoiden ja toimittajien kertomuksia, ja silloin minä päätin: jos minusta joskus tulee ihan oikea kirjailija, ainakin PENin toimintaan tahdon osallistua. Sananvapaus on tärkeä asia. Aikanani liityinkin yhdistyksen jäseneksi, mutta jotenkin se aktiivinen osallistuminen on jäi pelkäksi unohdetuksi haikailuksi.

Tein jopa hiljattain vankan päätöksen kieltäytyä kaikista tarjottavista vastuutehtävistä, kun nykyisissäkin on tarpeeksi ja puolet liikaa. Kun minua kuitenkin äsken ja yllättäen ehdotettiin Suomen PENin hallitukseen, sain itseni kiinni nuoruuteni lupauksesta. Ihanteilleen on hyvä olla uskollinen edes silloin, kun suoraan kysytään. Siellä sitä nyt ollaan.

Minäminähöpöttelyistä asiaan: Eilisessä kokouksessa jaettiin ensimmäistä kertaa Suomen PENin sananvapauspalkinto. Palkinnon sai keskustelua herättäneistä pilapiirroksistaan ja sarjakuvistaan tunnettu Ville Ranta. Palkinnon jakoperusteet ovat luettavissa PENin sivuilla.

Kuva: Ville Ranta (oik.) saa kuplamuoviin käärityn palkintonsa, Tarmo Paunun lahjoittaman maalauksen Käsitys, puheenjohtaja Jarkko Tontilta. Puhelimen kamera korostaa palkitun karismaattista katsetta jännittävällä tavalla.

Nuortenkirjasensuuri

Ruotsissa kirjailijat ovat syyttäneet kustantamoita lasten- ja nuortenkirjallisuuden sensuurista. Alkoholia, tupakkaa, kiroilemista ja jopa yksinäisyyden kuvauksia vaaditaan pois kirjoista, jotta ne möisivät paremmin. Lasten- ja nuortenkirjallisuus ei saa Ruotsissa kuvata todellisuutta, vaan sen tulee olla kaunistelevaa epäkirjallisuutta.

Entäpä meillä?

Kuten olemme jo saaneet lukea, kansanedustaja Leena Rauhala (KD) vaatii lasten suojelemista kirjallisuudelta. Tämä on hölmöä muttei huolestuttavaa: vastaavanlaisia vaatimuksia on aina silloin tällöin esitetty ilman, että sillä olisi muuta välitöntä vaikutusta kuin kiellettäväksi ehdotetun kirjan kohonneet myyntiluvut.

Hesarin jutusta selviää, että Rauhalan paheksuman sarjan ensimmäinen osa oli lähtenyt painoon ennen Rauhalan kysymystä, ja että kustantamo Stabenfeldtin toimituspäällikkö Anne Pölkin mielestä kirja ei ole nuorille sopimaton. Pölkin vastaus on Rauhalan vaatimusta surullisempaa luettavaa: ”Huumeet esitetään kirjassa negatiivisessa valossa. Suomalaisesta laitoksesta on poistettu alkoholi ja tupakka. Sadomasokistinen prostituoitu -vertaus on muutettu muotoon ’aika hurjan tytön näköinen’.”

Lisäksi saamme lukea, ”etteivät kustantajaa huoleta huume- ja muut viittaukset, sillä kaikki on siistitty.”

Tämä ei ollut yllätys. Varsinainen kalavale -vitsikollaasia koostaessani jouduin muuttamaan olutpullon limsapulloksi. 1950-luvulle sijoittuvassa kohtauksessa Pikku Kaarlo ei saanut päästää suustaan n-sanaa, mikä teki kohtauksesta vaivaannuttavalla tavalla anakronistisen.

Kun katselee vanhaa Peppi Pitkätossu -telkkarisarjaa, jossa olutpullot ovat samalla tavoin näkyvissä kuin siinä maailmassa, jossa lapset elävät… tai kun lukee Muumi-kirjoja, joissa lapsetkin polttavat tupakkaa, voi vain surullisena todeta: lapsemme kasvavat ahtaammin normitetussa kulttuurissa kuin yksikään sukupolvi koskaan aikaisemmin.

Sokrates, Rossi-Horto, elokuvatarkastamo ja Dragonball

Kävin Oikeusministeriön ja Suomen PENin taiteen vapautta ja ilmaisuvapautta käsittelevässä seminaarissa. Jukka Mallinen, Tuija Brax, Jarkko Tontti ja Pauli Rautiainen esittivät erinomaisen mielenkiintoisia näkökulmia ja tosiasioita. Juttua tuli niin paljon, etten edes yritä referoida puheenvuoroja. Ajatuksia kuitenkin heräsi. Yhden jaan kanssanne heti, muita kenties myöhemmin.

Jarkko Tontti muistutti syytöksistä, jotka johtivat Sokrateen tuomitsemiseen: nuorison turmeleminen ja se, ettei Sokrates palvellut valtion jumalia. Useimpien ilmaisunvapausmekkaloiden syyt ovat edelleen samat, esimerkeiksi sopivat vaikka Muhammed-kuvitukset (ja hallitsijoidemme nolot anteeksipyynnöt) sekä äskeinen pehmoeläinskandaali.

Toinen Tontin esittämä ajatus oli, ettei kirjallisuus enää kohauta, mutta kuva – etenkin liikkuva – kohauttaa. Kirjallisena fiktiona saa esittää aivan mitä tahansa, mutta elokuvan tai edes sarjakuvan muodossa ei. Tontin johtopäätös oli sama, jonka minäkin olen joskus esittänyt. Käytin silloin esimerkkinä Juha Seppälän Suomen historian ja Katariina Lillqvistin Uralin perhosen saamia vastaanottoja: huomattavan reipasotteinen romaani ei kuohuttanut, animaatio kuohutti. Niin, se johtopäätös oli, että kirjallisuuden yhteiskunnallinen merkitys on pienentynyt.

Siinä samassa muistin, mitä M.A. Numminen on kertonut 60-luvusta: ruotsin kielellä sai tehdä paljon asioita, joista suomen kielellä joutui oikeuteen. Suomenkielistä sakkia piti holhota enemmän kuin ruotsinkielistä sivistyneistöä.

Hmmm… Entäpä jos… entäpä jos kyse on nytkin paitsi nuorison myös muun holhottavan väen – rahvaan – suojelemisesta? Ehkäpä jossakin taustalla häämöttää seuraavanlainen ajatus: Kirjoja lukee sivistyneistö, kuvallista viestintää seuraa nuoriso ja rahvas, ja siksi kirjoissa saa esittää kaikenlaista, kun taas kuvissa ei saa.