Kahvinkeittoa ja vastuullisuutta

Päivänä eräänä piipahdin Gaudeamus Kirjaan & Kahviin hörppäisemään espressoshotin, ja asiointikokemus pisti jälleen miettimään, miten markkinat toimivat.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun klikkaa kahvilan nettisivulle, aivan ylimpänä nähdään teksti: HYY Ravintolat. Vastuullista HYY-liiketoimintaa. Parempi varmaan ollakin. Kirjan & Kahvin, kuten muidenkin HYY-ravintoloiden asiakaskunnasta suurin osa on yliopiston pääkirjaston käyttäjiä, paljon humanisteja ja muita, ja kun kahvilan kupeessa on Gaudeamuksen kirjakauppakin, luulisi että kahvilatuotteiden eettisyyteen joutuisi vähän panostamaan, myös tai ainakin tuotantoketjun näkyvimpiin osiin.

Not.

Sinkkuespresson hinta on juustoiset 3 €, tuplan 3,50 €. Harvinaisen pienellä hintaerolla pyritään ilmeisesti ohjailemaan espresson juojia korkeaan kulutukseen. En kuitenkaan kaivannut tuplaa, vaan tilasin yhden shotin.

Ja mitä tapahtui?

Kahvilahenkilö tamppasi kahvinpurut tuplakahvaan ja valutti tuplashotin: puolet kahvista valui viemäriin, puolet kuppiin.

Tuotteen tarjoaja siis käyttää isompaan ja pienempään annokseen tismalleen saman määrän raaka-aineita ja energiaa, mutta myy halvemmalla tuotetta, jossa näistä puolet heitetään menemään. Aikana, jona jokseenkin kaikki väittävät pyrkivänsä vähentämään ruoka-ainehävikkiä.

Kysyin myyjältä, mitä järkeä toimintatavassa on?
”Meillä on kaksi eri hintaista tuotetta.”

Niinpä. Niin kauan kuin markkinoiden ajatellaan toimivan – ja näin ne näköjään toimivat – lyhytnäköisesti omaa etuaan laskeskelevan idioottikuluttajan (”Tuplashotti on noin paljon halvempi! Otankin sen!”) valintojen ohjailemana, tuhlailevuudelle ja epäekologisuudelle on kysyntää. Niukkuutta kannattaa tuottaa vaikka raaka-aineita tuhoamalla. Kahvikupin logiikka on vain yksi niistä syistä, joiden vuoksi markkinat tarvitsevat lainsäädännöllistä ohjailua ja valvontaa.

Espressoshotti kuulostaa tietenkin pieneltä jutulta, mutta pitäisikö meidän muka uskoa, että kuvatulla tavalla toimitaan ainoastaan pienissä asioissa?

Kirjallisia kiireitä

Kevät on ollut kiireistä aikaa: Olen kirjoittanut romaania, editoinut syksyllä ilmestyvää pamflettia, järjestellyt 19.5. juhlittavaa Pitkää torstaita eli uusälyttömän internationaalin neljättä häppeningiä, toisinaan istunut joidenkin järjestöjen kokouksissa. Niin, ja viime viikonloppuna esiinnyin Kurosen Kirstin kutsumana Lempäälän Runomaratonissa, joka oli hyvin järjestetty ja ennen kaikkea lämminhenkinen kulttuuritapahtuma, josta tuli hyvä mieli. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Ideaalitilanne olisi, jos joutuisi tekemään vain yhden asian (mieluiten se voisi olla ulkokiipeilyä hyvässä säässä) vuorokaudessa, mutta jotenkin niitä tehtäviä kertyy helposti ainakin kaksi tai kolme. No, blogaamisesta se kaikki on tietenkin ollut pois.

Niin aika rientää. Eilen pelästyin, kun huomasin, että pamfletin ennakkomarkkinointi on jo aloitettu. Pelästymisen syy on se, että kyseessä on itselleni taas uusi aluevaltaus, ja luulen ainakin osan lukijoista provosoituvan jo ihan tunteita herättävän aiheen vuoksi. Virallinen mainos kertoo seuraavaa:

[kaupallinen tiedote]

Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset

Terävä ja ajatuksia herättävä kannanotto lasten asemasta

Ympärillämme kytee vastarintaliike, jonka tuottamaa kulttuuria pidämme epäkorrektina, jonka kieltä emme ymmärrä ja jota pidämme ihmisryhmänä kehittymättömänä ja ohjausta vaativana. Puhumme lapsista. Leikkiminen kielletty! lähestyy lasten ja nuorten asemaa näiden omasta näkökulmasta, joka keskusteluissa yleensä sivuutetaan. Miksi lastenkulttuuri ei ole lasten omaa vaan näille suunnattua kulttuuria? Miksi lapseen suhtaudutaan kuin keskeneräiseen projektiin, joka pitäisi saada valmiiksi sovitussa aikataulussa? Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa? Miksi pelkäämme äänekästä, liikkuvaa ja monennäköistä lapsuutta?

Leikkiminen kielletty! on terävä ja tunteita herättävä keskustelunavaus tulenarasta aiheesta, joka on aina ajankohtainen. Jukka Laajarinne etsii näkökulmia lasten ja nuorten asemaan historiasta, filosofiasta, tutkimustiedoista ja yksittäisten ihmisten kokemuksista – kirjailija on haastatellut kouluikäisiä lapsia ja nuoria mutta myös opettajia, vanhempia ja sosiaalialan ammattilaisia. Puhutteleva teos sysää urautuneet ajatukset raiteiltaan ja herättää pohtimaan tarkemmin kotien ja koulujen kasvatusperiaatteita

Pakollinen messuraportti – Sitten mä tein sitä ja sitten tätä ja sitten ja sitten

Torstai

Menin paikalle jo aamupäivällä. Huomasin viisi painotuotetta joita harkitsin mutten ostanut, ja Salla Simukan. Hän taas ei ollut myytävänä, tai sitten oli – tavallaanhan me kirjailijat olemme messuilla juurikin myytävinä.

Seuraavaksi törmäsin nuoruuteni ihastukseen, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia ja maistelimme viinejä.

Sinisalon Johannan kanssa nautimme lounasta.

Väentiheys: inhimillinen.

Melutaso: siedettävä.

Olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta kahdelta piti jatkaa matkaa Tapanilaan kiipeilemään.

Yhtäkkiä näin kustannustoimittajani Hillan ja WSOY:n lasten- ja nuortenosaston ex-pomon, Elinan. Kävin vielä Hillan kanssa hetkisen istahtamassa. Vaihdoimme kuulumisia ja maistelimme kahvia ynnä vettä.

Sen jälkeen minun piti jo todellakin jatkaa matkaa, ja niin myös tein.

Perjantai

Saimme viime jouluna äidiltäni rahaa kirjahyllyn laajentamiseen. Lundian kirjamessutarjous ja vaimoni vapaapäivä käynnistivät tapahtumaketjun, joka oli jo miltei vuoden kuplinut aikeena mielissämme. Menimme Finnooseen ja ostimme tikkaan sekä hyllylevyjä.

Visualisoin etukäteen mielessäni, miten paljon siistimpää meille tulee, kun monta hyllymetriä kirjoja ja muuta roinaa saadaan pois lattioilta, nojatuolista, arkun päältä ja sohvalta.

Ei tullut. Ajatus oli hyvä mutta lähtökohdat huonot: liikaa tavaraa.

Lauantai

Kustannustoimittajani Laura otti yhteyttä, ja kohta me jo söimmekin illallista Samratissa. Ensimmäiset ruokalajit olivat mainioita, samoin punaviini (lievästi tosin häiritsee tietoisuus siitä, että punaviini värjää suuni violetiksi ja siksi juonkin nykyään usein valkoviiniä, vaikka punaviini maistuu paremmalta), seurasta puhumattakaan, mutta jälkiruokapallerot olivat vähän hassuja ja yksinkertaisesti siirappisen makuisia.

Oli mielenkiintoista tajuta, että vain muutaman vuoden ikäeromme johdosta olemme kasvaneet aivan erilaisissa historiallisissa tilanteissa.  Laura ei esimerkiksi muista Berliinin muurin kaatajaisia. Eikä sienipilvi ollut hänen lapsuudessaan se juttu, jota piirreltiin kouluvihkoihin. On jännittävää ymmärtää elävänsä jossakin tietyssä historian ajanjaksossa.

Ja jos joku nuori lukija ei oikein äskeistä ymmärtänyt, tarkoitin sienipilvellä atomipommia, en huumeita.

Sunnuntai

Oman esiiintymiseni vuoro. Lapsenhoitosuunnitelmat kariutuivat yllättäen, joten otin tyttäreni mukaan. Jos tavallisesti tuon työt kotiini, oli nyt aika tuoda koti töihin. Koti oli kiukkuinen messuille joutumisestaan ja toivoikin, etten olisi kirjailija.

Haastatteluani Kullervo-salissa kuulemaan oli tullut hämmästyttävän iso joukko ihmisiä mutta niinpä juttukin sitten kulki. On ihan eri asia puhua erillistilassa ihmisille, jotka todella vaikuttavat aiheesta kiinnostuneilta, kuin jossain yleisen hälyn keskellä ohi kulkeville messuvieraille. Myös haastattelutilanne on odotusten ja niihin vastaamisen tilanne. Ei odotuksia -> ei sanottavaa. Isoja odotuksia -> suuria puheita. Eilalle kiitokset hyvistä kysymyksistä!

Signeerausten jälkeen pääsimmekin lounaalle, ja jälkiruokajätski sulatti tyttäreni kiukun. Verensokeri on tärkeä asia ihmiselämässä.

Väentiheys: epäinhimillinen.

Melutaso: lyhyen aikaa siedettävissä.

Suoraan lounaalta pitikin jatkaa matkaa kiipeilemään, mutta vielä hieman myöhemmin Sami ja Riina Kaarla kävivät kylässä. Riinan uusi Ihmesiemen-kirja luettiin sitten iltasaduksi. Hyvällä tavalla vanhanaikainen, sympaattinen ja taianomainen kuvakirja. Suosittelen.

Leikin hinta

Kun luin, että kiireiset länsimaalaiset palkkaavat kiinalaisia pelaamaan videopelejä puolestaan, olin hetken aikaa innosta äimänä. Ehkä minäkin voisin palkata kiinalaisen, vaikkapa katsomaan niitä elokuvia, jotka haluaisin nähdä mutten ehdi. Ja ehkä joku suomalainenkin opiskelija voisi lukea puolestani kiinnostavia kirjoja, joihin aikani ei riitä – luultavasti jopa kohtuuhintaan.

Seuraavaksi tajusin, ettei uutisoitu ilmiö ole niin uusi, kuin miltä näyttää. Kun penkkiurheilija maksaa pääsystään jalkapalloareenan laidalle, tekee hän samaa: maksaa toisille siitä, että nämä leikkivät pallolla hänen puolestaan.

Yhteys saattaa näyttää pinnalliselta: penkkiurheilija maksaa jännittävistä hetkistä, kun taas tietokonepelihahmon omistaja maksaa statuksesta, voittamisen riemusta. Mutta yhteys ulottuu syvemmälle. Ajatellaan vaikka tietyn joukkueen fania. Hänellä on pelihahmonsa, jonka voiton eteen hän on valmis panostamaan. Ajatellaan sponsoria, joka hakee näkyvyyttä ja statusta tiettyä pelihahmoa tukemalla. Tai ajatellaan jonkin pelin kansallista edustajaa, jonka valmentamista tuetaan verovaroin (vai tuetaanko?)…

Me maksamme siitä, että toiset leikkisivät puolestamme.

Puu

Ostan joulukuusen, sellaisen pienen, pöydälle mahtuvan.

.

MYYJÄ: Tosta pienestä mitään hintaa pyydä, kahvirahat vain. Kymppi.

MINÄ: Siinä. Kiitos.

MYYJÄ: Noita menee todella paljon. Parissa päivässä oon myynyt jo viiskymmentä. Just noita pieniä.

.

Siinä meillä on todellinen kahvin ystävä!

Jouluostoksilla

Kävin Helsingin keskustan jouluostosryysiksessä.

Tämä on argumentti mahdollisimman tiukan aselainsäädännön puolesta.

Aika ja blogillisuus, blogi ja ajallisuus

Ei tätä nyt oikein ole ehtinyt päivittää. Kirjalliset kuolemanrajat (jotka eivät hellitä ainakaan puoleentoista kuukauteen) ovat sitoneet ja sitovat tekemisiäni kaikkina kirjoittamiseen soveltuvina hetkinä. Parempi näin. Aina tekstiä ei odota kukaan. Kerrotaan nyt kuitenkin joitakin kuulumisia.

.

1) Kirjoitin WSOY:n Bulevardi-lehteen (vai bulevardilehteen?) kolumnin siitä miksei lasten- ja nuortenkirjallisuudesta olla kiinnostuneita juuri muualla kuin juhlapuheissa. Ehkäpä pistän kirjoituksen tännekin jossain vaiheessa. Niin epäkohtelias en kuitenkaan ole, että julkaisisin tilatun jutun ensin tai edes välittömästi lehden ilmestyttyä täällä. Vähän myöhemmin. Vaikka aihe näyttääkin olevan tapetilla juuri nyt, onhan Kulttuurivihkojen uuden numeron teemana juuri lastenkirjallisuus ja sen arvostus. Sanomalehtien toimituksissa todetaan, että lastenkirja-arviot ovat pieniä ja vähäisiä, koska toimittajia aihe ei kiinnosta. Tuomas Kyröä sen sijaan on kiinnostanut sen verran, että on antanut Lapsen maailmassa seuraavan lausunnon:

90 prosenttia lastenkirjoista on sisällyksetöntä, huumoritonta, teollista kompromissikamaa.

Jätän lausunnon kommentoimatta, koska en ole lukenut sitä alkuperäisessä yhteydessään.

.

2) Innostuin eksistentialismista joskus kahdenkympin kriisin tuiskeissa, kun käsiini sattui Esa Saarisen kirja Sartre – Pelon, inhon ja valinnan filosofia. Olin sitten aika pitkään Sartre-fani. Nykyään olisin kuitenkin valmis asettamaan eksistenssifilosofit luolavertauksen raameihin: Kierkegaard on aurinko, Heidegger se luolan suulla seisoskeleva tyyppi, joka heittää varjon, Sartre varjona siellä luolan seinällä. de Beauvoir voisi ehkä olla jonkun naispuolisen luolamiehen hahmottelema ääriviivapiirros siitä varjosta.

.

3) Kun noin kuukausi sitten näin ensimmäisen kerran ostoshelvetissä noita pieniä kauko-ohjattavia helikoptereita, joiden infrapuna-aseilla voi ampua kaverin kopterin alas, oli se kuin lapsuuteni märkä uni muoviksi tullut. Ei ollut sellaisia silloin joskus! Olinkin aivan sekaisin, vähällä ostaa joululahjan itselleni. Onneksi vähän aikaa viivyttelin. Kun niiden koptereita edes näkee pörräämässä lähes päivittäin, kyllästyy niihin hyvin pian. Olen jo kyllästynyt, kertaakaan kokeilematta. Krääsätön joulu!

.

4) Tennispalatsissa on taas ihan kiva näyttely. Tyhjiä tauluja ja mekaanista kuolemaa. Yläkerran valokuvanäyttely on vähän vähemmän puhutteleva. Jotenkin sitä sitäpaitsi edelleenkin odottaa museoon kohotetulta taiteelta edes vähän virtuositeettia, vaikka periaatteessa itsensä ilmaiseminen kuuluukin kaikille.

.

5) Ei tällä kertaa enempiä. Kerron Tuntemattoman musiikin klubista joskus toiste.