Luonto ja moraali

Siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden tulisi olla.

Humen giljotiiniksi nimitetty periaate pyrkii leikkaamaan luonnon ja etiikan toisistaan irti. Sikäli lausuma on hauska, että normatiiviseksi tulkittuna se on juuri niitä lauseita, jotka  yrittävät esittää, miten asioiden (päättelyn) tulisi olla. Ja samaan aikaan sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat todella ovat. Itsensä kanssa se on siis mukavasti harmoniassa, kuin Kantin kategorinen imperatiivi konsanaan, mutta myös yhtä metafyysinen, ja tosiasiaväitteenä se on suorastaan virheellinen.

David Hume

David Hume. Ostaisitko tältä mieheltä teräaseen?

Sillä siitä, miten asiat ovat, ei ainoastaan voida vaan jatkuvasti päätellään, miten niiden tulisi olla.

Esimerkkejä:
1) On tyttöjen leluja ja on poikien leluja, ja jo pienet lapset päättelevät kulttuurisesta tosiasiasta normin: tyttöjen ja poikien kuuluu leikkiä eri leluilla. Poikkeamat muistakin jo olemassaolevista normeista saavat helposti aikaan tuomitsemisreaktion.
2) Eläimillä on taipumus ns. lajityypilliseen käyttäytymiseen, jota voidaan tutkimuksin kartoittaa. Minkä kokoisissa yhteisöissä ja kuinka tiheässä eläimet elävät, jos ne saavat järjestää olemisensa ilman ihmisen puuttumista asiaan? Päättelemme, että eläinten hyvinvoinnille on eduksi, jos ne saavat toteuttaa lajityypillisiä taipumuksiaan mahdollisimman hyvin. Pitäisi tarjota virikkeitä ja isoja häkkejä.
3) Arvot ovat sitä mitä haluamme, ja mihin pyrimme, toisin sanoen sitä, mitä meidän mielestämme pitäisi olla. Liki jokainen haluaa vältellä kärsimystä. Siispä kärsimys on jotakin, jota ei mielestämme pitäisi olla.

Kaikkia näitä esimerkkejä voidaan toki pitää naturalistisina virhepäätelminä. Joku voi väittää, että se, että ihmiset eivät halua kärsimystä, ei tarkoita, etteikö kärsimys silti olisi ihan hyvä tai samantekevä ilmiö. Uskovainen saattaa esimerkiksi ajatella, että koska Jumala on kärsimyksen meille antanut, on sillä jokin positiivinen merkitys. Luonnontieteilijä saattaa ajatella, että kärsimys ohjailee eläintä pysymään hengissä.

Kummankin teoreettiset selitykset kuvaavat jotakin muuta kuin heidän omaa todellisuuttaan. Tässä todellisuudessa kumpikin kätensä nuotioon tyrkättyään ajattelee: se pitäisi saada sieltä pois. Tässä todellisuudessa kumpikin heistä teoillaan osoittavat, että heidän kätensä ei pitäisi olla nuotiossa.

Pitäisi olla ei siis ole jotakin, mitä päätellään siitä, miten asiat ovat, vaan pitäisi olla on osa sitä, miten asiat inhimillisesti tarkasteltuna ovat. Se kuuluu tosiasioiden joukkoon.

Aina toisinaan näkee evoluutiopsykologisia kirjoituksia, joissa ensin (tai jälkeen) todetaan, että arvomme – ne asiat, joita tavoittelemme – ovat biologisesti ja kulttuurisesti determinoituja:

Tähtitaivas ylläni, luonnonlaki sisimmässäni.

Kuitenkin, kun jokin puheena oleva tutkimus tuo esille ihmiseläimen geneettis-raadollisia taipumuksia vaikkapa väkivaltaan, raiskauksiin tms., alkavat samat kirjoittelijat heilutella Humen giljotiinia. Tällaisiin kirjoituksiin lukeutuu esimerkiksi Jussi Viitalan kirja Vapaasta tahdosta?

Pitäisi olla on – Viitalallekin – käsittääkseni vain ja ainoastaan hänen oman inhimillisen, ei-vapaan tahtonsa ilmaus, luonnon ja historian determinoima. Giljotiinin käyttäjänä, naturalistisen virhepäätelmän välttelijänä, hänen vaihtoehtonsa ovat käsittääkseni joko nihilismi tai tieteellisen maailmankuvan laajentaminen metafyysiseksi maailmankuvaksi ja -katsomukseksi.

Vastaukseksi HannaHlle: hyvä ja oikea luonnolliseen kytkettynä ei minun nähdäkseni ole ensisijaisesti uskonnollinen vaan naturalistinen käsitys, ja esimerkiksi Aristoteleen tapaan ksiteltynä antaa tilaa hyvän ja oikean erilaisille variaatioille erilaisissa ympäristöissä. Sen sijaan metafyysinen ajattelu tarjoaa luullakseni ainoan vaihtoehdon naturalismille. Ja nihilismi. Ja ristiriidat hyväksyvä irrationalismi tai absurdismi, tietenkin! Unohdettakoon siis tuo ”ainoan”.

Mainokset