Kahvinkeittoa ja vastuullisuutta

Päivänä eräänä piipahdin Gaudeamus Kirjaan & Kahviin hörppäisemään espressoshotin, ja asiointikokemus pisti jälleen miettimään, miten markkinat toimivat.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun klikkaa kahvilan nettisivulle, aivan ylimpänä nähdään teksti: HYY Ravintolat. Vastuullista HYY-liiketoimintaa. Parempi varmaan ollakin. Kirjan & Kahvin, kuten muidenkin HYY-ravintoloiden asiakaskunnasta suurin osa on yliopiston pääkirjaston käyttäjiä, paljon humanisteja ja muita, ja kun kahvilan kupeessa on Gaudeamuksen kirjakauppakin, luulisi että kahvilatuotteiden eettisyyteen joutuisi vähän panostamaan, myös tai ainakin tuotantoketjun näkyvimpiin osiin.

Not.

Sinkkuespresson hinta on juustoiset 3 €, tuplan 3,50 €. Harvinaisen pienellä hintaerolla pyritään ilmeisesti ohjailemaan espresson juojia korkeaan kulutukseen. En kuitenkaan kaivannut tuplaa, vaan tilasin yhden shotin.

Ja mitä tapahtui?

Kahvilahenkilö tamppasi kahvinpurut tuplakahvaan ja valutti tuplashotin: puolet kahvista valui viemäriin, puolet kuppiin.

Tuotteen tarjoaja siis käyttää isompaan ja pienempään annokseen tismalleen saman määrän raaka-aineita ja energiaa, mutta myy halvemmalla tuotetta, jossa näistä puolet heitetään menemään. Aikana, jona jokseenkin kaikki väittävät pyrkivänsä vähentämään ruoka-ainehävikkiä.

Kysyin myyjältä, mitä järkeä toimintatavassa on?
”Meillä on kaksi eri hintaista tuotetta.”

Niinpä. Niin kauan kuin markkinoiden ajatellaan toimivan – ja näin ne näköjään toimivat – lyhytnäköisesti omaa etuaan laskeskelevan idioottikuluttajan (”Tuplashotti on noin paljon halvempi! Otankin sen!”) valintojen ohjailemana, tuhlailevuudelle ja epäekologisuudelle on kysyntää. Niukkuutta kannattaa tuottaa vaikka raaka-aineita tuhoamalla. Kahvikupin logiikka on vain yksi niistä syistä, joiden vuoksi markkinat tarvitsevat lainsäädännöllistä ohjailua ja valvontaa.

Espressoshotti kuulostaa tietenkin pieneltä jutulta, mutta pitäisikö meidän muka uskoa, että kuvatulla tavalla toimitaan ainoastaan pienissä asioissa?

Mainokset

Espressoa… mutteripannulla!

Olen pitkään haaveillut espressokoneen hankkimisesta. Haaveeni toteuttamista ovat viivyttäneet muun muassa seuraavat seikat:

1) Keittiömme on aika pieni ja jo ennestään ylitäytetty. Laitteen pitäisi siis olla kompakti.

2) Kapselikeitintä en halua, koska en halua antaa yhdellekään kahvinvalmistajalle monopoliasemaa kodissamme, ja toisekseen… kapselikahvi on kapselikahvia.

3) Kunnollinen espressokone myös maksaa ihan sikana, ja kupilliselle tulee hintaa tolkuttomasti, etenkin jos pyrkii kuitenkin pitämään kofeiininsaantinsa kohtuullisena.

Korvikkeeksi olen keitellyt mokkaa mutteripannulla. Siinä, kuten kaikki tietävät, on ongelmana, että vesi kulkee kahvin läpi liian hitaasti ja liian kuumana. Mutta viime viikonloppuna elämäni muuttui.

Bialettin Brikka näyttää päälle päin melko tavalliselta mutterikeittimeltä. Kannessa on kuitenkin aukko:

Tarkempi tutkiskelu paljastaa, että varoventtiili on huomattavasti alempana kuin mokkamutterissa. Neljän kupin Brikka on ulkoisilta mitoiltaan kuuden annoksen normaalimutterin kokoinen. Mitäkö väliä sillä on? Keittimen alaosaan jää enemmän tilaa paineen synnyttävälle ilmalle ja vesihöyrylle.

Isoin ero on sisuskaluissa. Putken päässä on äärimmäisen yksinkertainen venttiili. Sulkevana voimana toimii venttiilikannen oma paino. Ei mitään ylimääräisiä jousia tai ajan kanssa väsyviä osia. Venttiili onkin helppo avata puhdistamista varten.

Pienillä mutta ovelilla ratkaisuilla italialaiset insinöörit ovat luoneet kenties mullistavimman keksinnön sitten internetin. Keitin kerää painetta, kunnes lopulta venttiili aukeaa, ja vesi pöhisee kahvinpurujen läpi kolmessa-neljässä sekunnissa. Lopputulos näyttää ja maistuu siltä, miltä pitääkin: mukiinmenevää espressoa!

Brikkan yksinkertaisuus, tietynlainen itsestäänselvyys saa minut suorastaan huokailemaan onnesta. Mikä ihana laite!

Ai niin. Laitetta myy ainakin Eiring. Hinta oli jotain alle 80 €. Saatavana olevat kuppikoot: 2 ja 4.