Duende Aino Kallaksen Sudenmorsiamessa

Johdatus musiikkiesitykseen Aino Kallaksen nimipäivillä.
Duende on espanjankielisessä kansanperinteessä alkujaan henkiolento, jonkinlainen paholainen, haltija tai tonttu, joita elää erityisesti metsäisillä seuduilla, joilla ne pystyvät taikakeinoillaan houkuttelemaan kulkijoita eksyksiin. Sanalla on yhteinen, talon herruudesta juontava etymologia esimerkiksi ‘despootin’ ja ’tontun’ kanssa. Tällaiset metsään eksyttävät henkiolennot ovat varsin universaalia mytologiaa. Muualta maailmasta mainittakoon vaikkapa eräiden pohjoisamerikkalaisten kansojen tuntemat wendigot tai windigot, jotka saattoivat vallata uhrinsa sielun, tyypillisesti silloin kun tämä oli metsästysretkellä. Wendigo eksytti uhrinsa ja riivasi sitten tämänkin itsensä kaltaiseksi karvaiseksi metsän saalistajaksi.

Teille kuulijoille lienee tutumpi se saarenmaalainen Metsän Henki, Diabolus sylvarum, joka Sudenmorsiamessa ottaa Aalon valtaansa sudenmetsästyksen yhteydessä: ”Henki, jolla on suolla ja korvessa kotonsa, rohkia ja pelvotoin, voiman ja vapauden henki, mutta myös raivon ja väkivallan, salattu yli ymmärryksen, siivekäs niin kuin myrskytuuli ja palava niin kuin maailman sydän, mutta kuitenkin Pimeyden kahleissa.”

Mainittakoon sivumennen, että myös pohjoismaiset tontut saattoivat aiheuttaa vaikeuksia, jos ihminen kohteli eläimiä kaltoin. Tekee mieli tulkita, että tämä eläinten nujertamiseen ja metsästämiseen liittyvä kuvasto varoittaa siitä, mitä tapahtuu, jos yritämme nitistää tai kahlita sisäisen eläimemme.

Mutta takaisin Iberian niemimaalle. Ainakin 1700-luvulta lähtien duendella on tarkoitettu myös sellaista vahvaa ajatusta tai miellettä, vimmaa joka ottaa ihmisen valtaansa ja ajaa tätä – ketä mihinkin. Kiihkoa. Talon herraa. Tästä kiihkosta Federico García Lorca alkoi puhua taidetta synnyttävänä voimana. Flamencossa tai syvässä laulussa duende on tunteen paloa, joka ottaa myös kuulijansa valtaan. Se on esityksen tai taideteoksen sielu. Vaikka esitys olisi kuinka taidokas, laulajan ääni harjaantunut ja soittajan sormet näppärät, tai vaikka runon sanat olisivat kuinka hienosti laitetut, ilman duendea teos jää tyhjäksi ja sieluttomaksi. Koska flamenco ei täten ole pohjimmiltaan tekniikka- tai taitolaji – tai edes esteettinen akti – on jopa kyseenalaistettu, onko se varsinaisesti taidetta; on sanottu, että syvä laulu on ennemminkin kuin ansaan jääneen pedon ulvontaa.

Lorcan mukaan duende on paholaismainen voima tai henki ihmisen sisällä, jonka kanssa käytävästä kamppailusta taide kohoaa täydellisyyteen. Se on jotakin, jonka kuka tahansa voi tuntea, mutta jota ”yksikään filosofi ei ole selittänyt”. Huomatkaa samansuuntaisuus ”yli ymmärryksen” menevän Diabolus sylvarumin kanssa. Lorcan sanoin siellä, missä on demonisia ”mustia sointuja”, on myös duendea. Ja päin vastoin: rakkauslaulusta, josta puuttuu pimeä puoli ja tuska, puuttuu myös duende. Lorcan duende lähestyykin ajatuksena intohimoa, tai kuten monessa kielessä latinan vaikutuksesta sanotaan, passiota. Passion alkuperäinen merkitys on: tuska. Intohimo on kärsimystä.

Sekä Lorcan että Kallaksen tuotannossa toistuu aivan erityinen duenden hallitsema näyttämö tai asetelma. Tämä näyttämö on porvarillisten perinnäistapojen säätelemä avioliitto, jonka ulkopuolelle suuntautuva intohimo repii ihmisten – näiden kirjailijoiden teksteissä nimenomaan naisten – sydämiä. Kuten tiedämme, Kallakselle kamppailu duenden kanssa oli juuri tässä muodossaan hyvin henkilökohtainen, ja sen tuloksena syntyi muun muassa Surmaava Eros -trilogia. Vastaavasti Lorcan näytelmät Veren häät, Bernarda Alban talo ja Doña Rosita ovat täynnä kirottuja, Eroksen riivaamia naisia, jotka rakastuvat liittojensa ulkopuolelle, ja toisinaan intohimo johtaa heidät kuolemaan. Doña Rosita oli Lorcan itsensä sanoin ”näytelmä espanjalaisesta teeskentelystä, näytelmä nautinnonkaipuusta, joka naisten täytyy väkipakolla tukahduttaa syvälle kiihkeään sydämeensä.” Lorcan oma kamppailu oli myös luonteeltaan eroottinen, mutta avioliitosta vapauteen riutuvan naisen kuva oli, toisin kuin Kallaksen tapauksessa, ennemminkin henkilökohtaisen peittelyä kuin paljastamista.

Vaikka tämä erityinen näyttämöllepano oli kummallekin taiteilijalle keskeinenosa heidän tuotantoaan, on se vain yksi monista mutta satunnaisista Aino Kallaksen ja andalusialaisen runouden kohtaamispisteistä. Esiin voidaan nostaa myös tapa, jolla niin Lorca kuin Kallaskin loivat kansanperinteen pohjalta modernia symbolistista taidetta. Diasporisuus ja ”Krohnin suvun kulkuriveri” puolestaan on helppo nähdä Kallasta ja espanjalaisia gitanoja yhdistävinä mielentiloina.

Mainitut samankaltaisuudet ovat kuitenkin banaaleja, tietyssä mielessä liian tavallisia, liian itsestäänselviä. Ihmiset kokevat samanlaisia asioita, ihmiset kärsivät samanlaisia intohimon tuskia kaikkialla maailmassa. Mutta kuten suuren taiteen voima ei ole taituruudessa, ei se ole myöskään omaperäisyydessä, eikä se katoa tavanomaisuuteen tai kliseisiin. Olennaista on duende. Onko teoksessa sielua? Välittyykö se vastaanottajalle?

Onko Aino Kallaksen tuotannossa sielua? Onko Sudenmorsiamessa duendea?
Tähän on vain yksi mahdollinen vastaus: Ouuu-uuu! Uuuuuu, ou, ou, ouuuuuuu!

***

Kirjallisuutta:

Aino Kallas: Sudenmorsian
Aino Kallas: Reigin pappi
Aino Kallas: Barbara von Tisenhusen
Aino Kallas: Elämäni päiväkirjat 1-2
Leskelä-Kärki, Melkas & Hapuli (toim.): Aino Kallas. Tulkintoja elämästä ja tuotannosta
Federico García Lorca: Doña Rosita ja muita näytelmiä
Federico García Lorca: Veren häät ja muita näytelmiä
Timothy Mitchell: Flamenco Deep Song
Francisco Umbral: Lorca, kirottu runoilija
Juha Varto & Hakim Attar: Syvä laulu

Mainokset

Aino Kallaksen nimipäivä 10.5.

Vietämme Aino Kallaksen nimipäivää keskiviikkona 10.5.2017. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa (Hallituskatu 1) järjestetään kirjallinen tilaisuus kello 16-18. Esiintyjinä Vilja-Tuulia Huotarinen, Otso Kantokorpi, Silja Vuorikuru sekä Jukka Laajarinne & Janne Viertiö.

Muun ohjelman sisällöstä en tiedä, mutta Viertiö ja minä esitämme esitämme kaksi musiikikappaletta, joita edeltää alustukseni siitä, miten Aino Kallas ja Andalusian syvä laulu liittyvät toisiinsa.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Suomen PEN, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sekä Aino Kallas -seura. Vapaa pääsy.