Kahvinkeittoa ja vastuullisuutta

Päivänä eräänä piipahdin Gaudeamus Kirjaan & Kahviin hörppäisemään espressoshotin, ja asiointikokemus pisti jälleen miettimään, miten markkinat toimivat.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun klikkaa kahvilan nettisivulle, aivan ylimpänä nähdään teksti: HYY Ravintolat. Vastuullista HYY-liiketoimintaa. Parempi varmaan ollakin. Kirjan & Kahvin, kuten muidenkin HYY-ravintoloiden asiakaskunnasta suurin osa on yliopiston pääkirjaston käyttäjiä, paljon humanisteja ja muita, ja kun kahvilan kupeessa on Gaudeamuksen kirjakauppakin, luulisi että kahvilatuotteiden eettisyyteen joutuisi vähän panostamaan, myös tai ainakin tuotantoketjun näkyvimpiin osiin.

Not.

Sinkkuespresson hinta on juustoiset 3 €, tuplan 3,50 €. Harvinaisen pienellä hintaerolla pyritään ilmeisesti ohjailemaan espresson juojia korkeaan kulutukseen. En kuitenkaan kaivannut tuplaa, vaan tilasin yhden shotin.

Ja mitä tapahtui?

Kahvilahenkilö tamppasi kahvinpurut tuplakahvaan ja valutti tuplashotin: puolet kahvista valui viemäriin, puolet kuppiin.

Tuotteen tarjoaja siis käyttää isompaan ja pienempään annokseen tismalleen saman määrän raaka-aineita ja energiaa, mutta myy halvemmalla tuotetta, jossa näistä puolet heitetään menemään. Aikana, jona jokseenkin kaikki väittävät pyrkivänsä vähentämään ruoka-ainehävikkiä.

Kysyin myyjältä, mitä järkeä toimintatavassa on?
”Meillä on kaksi eri hintaista tuotetta.”

Niinpä. Niin kauan kuin markkinoiden ajatellaan toimivan – ja näin ne näköjään toimivat – lyhytnäköisesti omaa etuaan laskeskelevan idioottikuluttajan (”Tuplashotti on noin paljon halvempi! Otankin sen!”) valintojen ohjailemana, tuhlailevuudelle ja epäekologisuudelle on kysyntää. Niukkuutta kannattaa tuottaa vaikka raaka-aineita tuhoamalla. Kahvikupin logiikka on vain yksi niistä syistä, joiden vuoksi markkinat tarvitsevat lainsäädännöllistä ohjailua ja valvontaa.

Espressoshotti kuulostaa tietenkin pieneltä jutulta, mutta pitäisikö meidän muka uskoa, että kuvatulla tavalla toimitaan ainoastaan pienissä asioissa?

Kasvisliemi

Luin jostain joskus, että joku pakasti sipulinkuoria ja vastaavia kasvisjämiä keittääkseen niistä myöhemmin liemen. Sipulinkuoria? Ajatus kuulosti äkkisiltään hieman äärimmäiseltä, mutta jäi mieleen kypsymään.

Pari viikkoa sitten päätin kokeilla. Sipulistahan menee usein kiireessä työskennellessä haaskuuseen se vihertävä ja lommoinen uloin kerros kuorten mukana. Ja se vähän puumainen ja kova kanta. Myös valkosipulinkynsien kannat menevät helposti hukkaan. Tuoreyrteistä taas tulee monesti käytettyä vain lehdet, jolloin varret päätyvät ennemmin tai myöhemmin kompostiin. Mitä, jos kaikki nuo osat päättäisikin pelastaa? Ja porkkanoiden ja muiden juuresten kuoret. Ja kaikenlaista hieman nahistunutta ja epäesteettistä, mikä olisi kuitenkin periaatteessa syötävää.

Aloin pakastaa kasvinjämiä, ja kun näin, mihin tahtiin astia alkoi täyttyä, alkuperäinen epäilykseni vaihtui innostukseksi. Sitä tavaraahan on heitetty mäkeen aika paljon!

Jäisiä kasvinosia.

Jäisiä kasvinosia.

Ainesten päälle kaadetaan vettä sen verran, että ne suunnilleen peittyvät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joukkoon lisätään muutama kuivattu sieni, jos sellaisia sattuu olemaan, ja lusikallinen oliiviöljyä aromisieppariksi. Keitellään kannen alla puolisentoista tuntia. Lopuksi liemi siivilöidään. Marttojen sivuilla varoiteltiin perustellun oloisesti puristelemasta kasviksia.

Lopuksi lisäsin suolaa, ja siinä se sitten oli.

Valmis liemi.

Valmis liemi.

Valmista lientä syntyi prosessissa selvästi vähemmän, kuin mitä aluksi kaadoin kattilaan vettä. Se oli sameampaa kuin kaupan liemikuutioista tai pullofondista saatava.

Liemi ei kai säily kuin pakastettuna, joten se kannattaa käyttää viimeistään seuraavana päivänä.

Keittelyyn käytettävä energiamäärä lienee niin suuri, että kasvinjämien kompostointi saattaisi olla ekologisempi vaihtoehto. Tällä jämäruoalla ei maailmaa pelasteta. On kuitenkin irrationaalisesti tyydyttävää saada hyödynnettyä isot kasat materiaalia, joka muuten menisi hukkaan. Ja se tuoksu, ja se maku… merkittävästi täyteläisempiä kuin marketin tuotteissa. Tästä tulee tapa!

Kahdenlainen kasvissosekeitto

Tähteeksi jäänyttä kasvissosekeittoa on tietenkin helppo jatkaa laittamalla lisää kasvissosekeittoa. Näin päätti myös vaimoni tehdä muutama päivä sitten. Pienellä niksillä keitto sai kuitenkin aivan uutta esteettistä lisäarvoa. Uusi keitto oli toisen väristä ja toisen makuista, eikä vanhaa keittoa ensinkään sekoitettu uuteen. Yhdistäminen tapahtui vasta lautasille annosteltaessa. Ja taas päästiin askel lähemmäs Michelin-tähtiluokitusta.

IMG_0590

Ajattelemisen aihetta: kansankielisesti keveämmät aineet tuppaavat kellumaan raskaampien päällä. Raskas ruoka kuitenkin sisältää usein paljon rasvaa ja on siten keveämpää kuin vesiptitoisempi kevyt ruoka. Raskas ruoka siis pysyy tavallisesti helpommin keveän ruoan pinnalla kuin päin vastoin. Huomioi tämä keitot yhdistäessäsi.

Liha-perunasoselaatikko

Monet hyvät jämäruokaohjeet ovat mitä arkisimpia ja mielikuvitoksettomimpia – mutta silti täysin käyttökelpoisia.

Eräänä iltana huomasin tehneeni liian paljon perunamuusia ja liian paljon poronkäristystä. Ne kääntyivät näppärästi 70- ja 80-lukujen kouluruokailuista muistuttavaksi hipsteriateriaksi (meidän ikäpolvemme söi sitä jo ennen kuin hipsterit olivat siitä kuulleetkaan!), joka kuitenkin maistui varsin hyvältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja homma menee näin:

Ainekset:
Ylijäämämuusia (tai keitettyjä perunoita)
Tähdelihaa, esimerkiksi jauhelihakastiketta, poronkäristystä, nakkeja, palapaistia… Kasvissyöjä tekee saman tempun Quornista tai soijajutuista.
Kuivista leivänkannikoista rouhittua korppujauhoa
(Maitoa)
Muskottipähkinää
Voita

Prosessi:
Jos käsiisi on jäänyt keitettyjä perunoita, muussaa ne. Sekoita muusi ja tähdeliha. Lisää maitoa, kunnes seos on aika löysää, jopa hieman vellimäistä. Mausta muskottipähkinällä. Levitä seos voideltuun vuokaan. Sirottele päälle korppujauhot. Paista uunin alaosassa 200 asteessa puolisen tuntia. Tarjoile retrohenkisesti juuresraasteen ja etikkapunajuurisiivujen kera.

Suolasuikaleet voitaikinasta tai lehtitaikinasta

Kun voitaikinasta tai lehtitaikinasta leipoo torttuja tai piirakoita, saattaa taikinalevyn leikkelystä jäädä yli kaikenlaisia suikaleita ja reunoja. Niitä ei tietenkään ole mitenkään välttämätöntä heittää menemään. Helppo tapa hyödyntää taikinariekaleet on leikellä ne suunnilleen samankokoisiksi suikaleiksi, voidella kananmunalla (jota varmaan onkin jäänyt yli sen varsinaisen piirakan tai tortun voitelemisesta), ripotella päälle jotain kivoja siemeniä ja sormisuolaa ja paistaa lopulta vaikkapa 220 asteessa sen aikaa, että palat kypsyvät kivan värisiksi. Maistuvat yhtä hyvin viinin kuin oluen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvan raksut on tehty lehtitaikinasta, koristeena pellavansiemeniä ja seesaminsiemeniä.

Rahka-appelsiini-riisipuuro

Joskus pikkujouluihin saattaa keittyä liikaa riisipuuroa. Ja eihän sitä sellaisenaan jaksa ihan kauhean montaa kertaa syödä. Eilen mieleeni muistui jälkiruoka nimeltä appelsiiniriisi, jonka pohjalta sekoitin tämmöistä:

3 dl kylmää riisipuuroa
purkillinen maitorahkaa
2 appelsiinia (saa olla enemmänkin)
(sokeria, jos tunnet tarvetta)

Appelsiinit pilkotaan, ainekset sekoitetaan. Nautitaan kylmänä. Rahka tuo puuroon uuden sävyn ja appelsiinit pirteyttä – käypä pöperö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Salamavalo paljastaa lusikan varresta naarmuja, joita en aiemmin oikeastaan tiennyt olevankaan.

Aamun maisemia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA