Aino Kallaksen nimipäivä 10.5.

Vietämme Aino Kallaksen nimipäivää keskiviikkona 10.5.2017. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa (Hallituskatu 1) järjestetään kirjallinen tilaisuus kello 16-18. Esiintyjinä Vilja-Tuulia Huotarinen, Otso Kantokorpi, Silja Vuorikuru sekä Jukka Laajarinne & Janne Viertiö.

Muun ohjelman sisällöstä en tiedä, mutta Viertiö ja minä esitämme esitämme kaksi musiikikappaletta, joita edeltää alustukseni siitä, miten Aino Kallas ja Andalusian syvä laulu liittyvät toisiinsa.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Suomen PEN, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sekä Aino Kallas -seura. Vapaa pääsy.

Mainokset

Vladimir Nabokov: Kalvas hehku

Aivan ensimmäiseksi Nabokovin mestariteoksessa huvittaa sen rakenne. Lukijan käsissä onkin tohtori Kinboten toimittama laitos ystävänsä John Shaden viimeiseksi jääneestä runoelmasta Kalvas hehku: esipuhe, sitten itse runoelma, lopuksi yli kaksisataasivuinen kommentaari.

Kinbote osoittautuu heti kättelyssä itseään ja Zemblan kuningassukua täynnä olevaksi sekopääksi, joka lukee Shaden runoelmaa puhtaasti omista lähtökohdistaan, itseään vasten peilaten, usein lukemansa tekstin lähes kokonaan sivuuttaen. Kalvasta hehkua on helppo alkaa lukea tulkinnan mielivaltaisuutta käsittelevänä absurdina komediana tai parodiana.

Kinbotelainen lukemisen tapa on tietenkin meille monille tai ehkä jopa kaikille tuttu. Harvassa lienevät kirjailijat, joiden teoksiin ei joku läheinen tai etäinen olisi paranoidisti lukenut itseään. Lievemmässä muodossa kinbotelainen luenta on sitä, että näemme teoksessa kuin teoksessa itsemme ja peilaamme sen tapahtumia tai muuta sisältöä omiin kokemuksiimme, välinpitämättöminä niille osille tekstiä, jotka eivät satu ”koskettamaan”. (Huomattakoon, että tämän näkökulman esille tuominen edustaa itsekin kyseistä ilmiötä.)

Koomisia vaikutelmia synnyttävät myös Shaden Kalvaan hehkun jambiset säkeet. Kekseliäisiin loppusointuihin pakotettu jankkaava poljento on mielestäni aina ollut ennen kaikkea hassu ilmaisun muoto, silloinkin kun itse sisältö on vakava. Tatata taa, tatata tat-tataa. Kristiina Drewsin suomennos on muuten aivan upea!

Runosäkeet ja mielipuolen kirjoittamat fragmentaariset kommentit kasvavat nopeasti höpsöyden ulkopuolelle: ne kehittyvät monitasoiseksi, juonevaksi kertomukseksi, josta ei puutu traagisiakaan piirteitä.

Kalvaan hehkun lukeminen ei ole vaikeaa; sekä suuri kertomus että sen kieli soljuvat eteenpäin vaikeuksitta. Yllätyksiä, hienoja yksityiskohtia ja runsautta. Kaikki mahdollisuudet ottaa teos ihan vain omalaatuisena seikkailukertomuksena. Kirjan paljon puhuttu hankaluus on ennen kaikkea tulkinnallista vaikeutta. Harvinaisen epäluotettava kertoja tarjoaa monta haastetta ja kompastuskiveä sille, joka haluaa tietää, mitä ”todella” tapahtui ja kuka tuo tohtori Kinbote oikeastaan edes on. Tällaiselle lukijalle kyseessä on dekkari, jossa salapoliisin osaan joutuu itse.

patrick-stewart-x-men
Kuva: Charles Xavier Patrick Stewartin näyttelemänä.

Boat, cabbage, goat and wolf

Seuraava pulmapähkinä tunnetaan ainakin varhaiskeskiajalta asti:

Miehen on vietävä joen yli kaalinpää, vuohi ja susi. Hän pystyy kuljettamaan pienessä veneessään vain yhtä oliota kerrallaan. Vuohi syö kaalin, jos jää valvomatta, susi vuohen. Miten saada koko kuorma ehjänä toiselle puolelle?

Minun vastaukseni:

Rock, rock, rock my boat
Little goat, rock my boat
Eat the cabbage, I don’t care
Rock, rock, rock my boat
Of the moat I’m not afraid
And the wolf, it has been said
to be nice but no nightmare
Rock, rock, rock my boat
Rock my boat,
little goat

Huomenna on tänään – limerikkihaaste

Sain Jaakko Yli-Juonikkaalta limerikkihaasteen.

Alkujaan Opuscololta liikkeelle lähtenyt haaste kuului näin:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:”Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA

    (Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä.)

3. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

4. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.

Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka – siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

En tietenkään lukenut ohjeita. Tajusin vain, että minun piti kirjoittaa limerikki. Perinteisimmän limerikkimuodon kolmen ja kahden anapestin mittaiset säkeet saivat minut heti kättelyssä ihan puihin, ja päätin kirjoittaa runon vasta ”huomenna”. Nyt haasteen vastaanottamisesta on kulunut jo, mitä, kymmenkunta päivää, joten pakko oli tehdä jotain. Vähän lipsuin muotopuhtaudesta, mutta tämmöinen tuli:

Oli Kai, kotinaan sen Pyhtää,
pyllykarvoja ei kai yhtään.
Maisteli olutta,
horjuili polutta,
siilin piikkejä pois sai nyhtää.

Nyt sitten huomasin, että aikaa oli vain syyskuun loppuun, eli eiliseen. Tämä tarkoittanee, että haasteketju katkesi tähän.

Toinen uusälytön manifesti

Reaktiomme viimeaikaiseen venäläisen avantgarden nousuun.

Kubofuturismi on passé.
Egofuturismi on passé.
Sentrifuuga on passé.
Runouden ullakko on passé.
Imaginismi on passé.
41° on passé.
Nitševokit ovat niin passées.
Fuismi on passé.
Biokosmismi on passé.
Luminismi on passé.
LEF on niin eilistä päivää.
Konstruktivismi on passé.
Emotionalismi on passé.
Ekspressionismi on passé.
Oberiu on so last season.

Tuommoisia olisi voitu tehdä jo sata vuotta sitten!

Mutta uusälyttömyys.


Kesäkuussa 2014, Uusälyttömän internationaalin keskustoimikunta:

jne, Kali Yuga, Alvari Lume, vLadimirA passÉ?, Tuukka Hämäläinen, Andrei Belone, Yusuf Bulgarilove

Paranoidia luontolyriikkaa

Jotkut ehkä huomasivatkin kuvarunoni uusimmassa Parnassossa (5/2013, s. 50). Ohessa lisää paranoidia luontolyriikkaa. Nämäkin kuvat näkyvät klikkaamalla isompina.
Hiisi

eXYnyt

Me there

Miero

Painajainen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P.S. Osallistun kirjallisuuskeskusteluun jatkossa myös Alaston kirjailija! -ryhmäblogissa Katariina Sourin, Juha-Pekka Koskisen, Anne Leinosen, Anu Holopaisen, Pasi Ilmari Jääskeläisen, Marisha Rasi-Koskisen, Tiina Raevaaran, Miina Supisen ja Hanna-Riikka Kuisman hyvässä seurassa.

Schindler: 13 henkilöä