Pinnan alla pimeä

pinnanalla

Se ei voinut olla sattuma. Terapeutti Kaarlo Nuortevan potilas on puhunut lapsuusmuistostaan, jossa hän on vaarassa hukkua eläintarhan edustalla mereen. Pian näky toteutuu Korkeasaaren rannassa, ja Kaarlon huoli saa muodon. Epidemia on alkanut levitä. Se tarttuu sanoista ja katseista, televisio-ohjelmistakin, ja väkijoukoissa sen seuraukset ovat suorastaan tuhoisia.

Kaarlo saa tutkimusparikseen maan johtavan epidemiologin, opiskeluaikaisen tyttöystävänsä Doriksen. Ennen kuin he jäljittävät tartunnan lähteen, uutiset täyttyvät maailmanlopun enteistä: tulva runtelee Tbilisiä ja eläintarhan asukit ryntäävät vapauteen. Budapestissa maa nielaisee joukon mielenosoittajia, jotka putoavat veden täyttämään luolastoon. Unohdetut ja torjutut salaisuudet nousevat pintaan, ja käsillä olevaan uhkaan verrattuna maailmansodat ovat pelkkä varjo. Sairastumassa eivät ole pelkästään ihmiset vaan koko tuntemamme todellisuus.

Pinnan alla pimeä on tiivistunnelmainen psykologinen trilleri, joka yhdistää myytit ja arkkityypit aikamme suurimpiin uhkakuviin. Teos vetää lukijansa paranoian pyörteisiin, joissa mikään ei ole sattumaa, vaan kaikki merkitsee aina myös jotakin muuta.

isbn 978-952-300-302-6
Kansi: Timo Mänttäri
Ilmestyy maaliskuussa 2017

Tiloissa muiden lukemana

Tiloissa
”Laajarinne kirjoittaa sujuvasti ja syvällisesti. Hän tarkastelee tilallisuutta toisinaan varsin filosofisesta kulmasta, mutta aina yleistajuisesti, nivoen pohdiskelut arkeen ja konkretiaan.” (Sinisen linnan kirjasto)

”Teksti soljuu silmissä ja jää mieleen pyörimään, lauseissa on voimaa ja ajatuksissa kirkkautta. Mikä parasta: lukija saa omat muistonsa, kokemuksena ja ajatuksensa heräämään, kuplimaan ja kasvamaan.” (Suketus, Eniten minua kiinnostaa tie)

”Jukka Laajarinteen esseekokolema Tiloissa sai minut ajattelemaan sekä mielentiloja että erilaisia konkreettisia tiloja uudella tavalla. Uskon, että kaikille kirjan lukijoille käy samalla tavalla.” (Juha Pikkarainen, Yle)

”Miten kaupungista voi löytää kiinnostavia asioita, joita ei ole aiemmin huomannut, kun siirtyy valtateiltä sivukujille – tätä jäin pohtimaan, ja aioin liikkua kaupungilla uusia reittejä ja miettiä, mitä en ole aiemmin huomannut.” (Mari A:n kirjablogi)

”Sujuvaa tekstiä lukee mielellään. Kieli on jämptiä asiatekstiä, hauskuus nousee substanssista, tehdyistä havainnoista ja kiinnostavista rinnastuksista.” (Päivi, Hyviä sanoja)

”Nämä ovat esseitä, joita lukiessa ihminen laajentuu.” (Omppu Martin, Reader, why did I marry him?)

”Laajuus onkin Laajarinteen vahvuus. Hän löytää hyvä näkökulmia siihen, kuinka kokemuksemme ovat ympäristön ansiota. Tiloissa pitäytyy kuitenkin enimmäkseen henkevän tutkimuksellisena, eikä haasta lukijaansa epäsovinnaisella ajattelulla.” (Pekka Jäntti, Etelä-Suomen sanomat)

”[…] Laajarinne antaa havaintojensa puhua, ja kovin usein näiden kuunteleminen ja puhutelluksi tuleminen on parasta mitä lukijana voi tehdä.” (Veli-Matti Pynttäri, Parnasso)

”Äkkisiltään ihmisen tilallisuutta, siis eri tilojen ja tiloissa olemisen vaikutelmia, käsittelevä teos kuulostaa aiheeltaan hieman kuivalta ja akateemiselta. Lopputulos on kuitenkin kaikkea muuta.” (Tuukka Hämäläinen, Kouvolan sanomat)

Tiloissa

Tiloissa

Jukka Laajarinne: Tiloissa – esseitä

Kiitetty kirjailija kurkistaa mielen tiloihin

Turisteina olemme valppaita ja aistimme ympäristöämme tarkasti, mutta tutuilla reiteillä kuljemme silmät ummessa. Miten saisimme saisimme säilytettyä matkailijan mielentilan kotinurkillakin? Ja mitä kaikkea koti meille merkitseekään? Missä menevät oman alueeni rajat, ja missä määrin kamppailut tiloista ovat myös kamppailua identiteeteistä? Tiloissa-esseekokoelmassa Jukka Laajarinne pohdiskelee leppoisasti tarinoiden mielen, kehon ja ympäristön suhdetta.
Laajarinne nostaa tilan kokemuksen esimerkiksi tutun ilmiön:  ihminen palaa lapsuuden ympäristöön ja huomaa, miten rakennukset ovat kutistuneet ja etäisyydet lyhentyneet. Ihmisen kasvaessa ympäristön mittasuhteet ovat muuttuneet, sillä tila ja etäisyydet eivät ole objektiivista todellisuutta vaan ne syntyvät vuorovaikutuksessa mielemme kanssa.
Tilat myös ohjailevat mielenliikkeitä: kauppojen musiikki, tuotteiden sijoittelu, valaistus ja arkkitehtuuri eivät ole sattumaa. Niiden tarkoitus on lisätä ostohalukkuutta. Ihminen ei tee valintoja irrallaan muusta maailmasta tai ajattele pelkästään päänsä sisällä. Mieli liittyy aina ympäristöön.
Tiloissa lähestyy mielen tiloja eri näkökulmista, mutta esseitä yhdistää havainto: paikka on sinussa yhtä paljon kuin sinä paikassa.

Jukka Laajarinne on vapaa kirjailija ja filosofian viihdekäyttäjä. Hän on kirjoittanut muun muassa tietokirjan Muumit ja olemisen arvoitus sekä kehutut romaanit Kehys ja 72.

isbn 978-952-300-199-2
kl 04
Kansi: Timo Mänttäri
nidottu, liepeellinen
260 sivua

Kirjallisuuden tilat

Kymmenisen vuotta sitten meillä oli kylpyamme. Niihin aikoihin muistan enimmäkseen lukeneeni ammeessa, minkä seurauksena aika monet tuolloin nautiskelemistani kirjoista kärsivätkin vesivahinkoja. Kesäisin luin parvekkeella, vaikka aurinko paistoikin vähän liian kuumasti.

Nykyisiä lukupaikkojani: Lämpimällä aurinkoisella säällä parveke tai merenranta, normipäivänä kahvila. Iltaisin yritän lukea vähän sängyssä ennen nukkumaanmenoa, mutta yleensä en jaksa vaan alan nukkua.

Kirjoittamiseen sopii työhuone. Tai kahvila. Tai kirjasto, jos on oikein kiire.

Sen sijaan keittiö ja olohuone eivät sovellu sen paremmin lukemiseen kuin kirjoittamiseenkaan. Nuo perheen kanssa jaetut tilat eivät tunnu täysin omiltani, vaan niissä vallitsee keskittymiskyvytön häiriötila – silloinkin kun olen yksin kotona. Kehoni on oppinut paikan: muut ovat olohuoneessa läsnä silloinkin kun eivät ole paikalla. Olohuoneen jännitteitä pakenen esimerkiksi nettiin tai muihin keskittymistä vaatimattomiin tiloihin.

Wanhoina hywinä aicoina osasin lukea myös metroissa, raitiovaunuissa ja busseissa, nykyään ainoastaan junissa, pitkän matkan busseissa ja lentokoneissa.

Mitenkähän muut ihmiset? Osaavatko he lukea ja kirjoittaa missä tahansa?

Taustatöistä, jälleen

Joitakin kirjoja, jotka nykyinen romaanikäsikirjoitukseni on tuonut luettavakseni:

Gaston Bachelard: Vesi ja unet
Jean Shinoda Bolen: Kiireellinen viesti äidiltä
Henri Broms: Alkukuvien jäljillä
Joseph Campbell: Sankarin tuhannet kasvot
Elias Canetti: Joukko ja valta
Clarissa Pinkola Estés: Naiset jotka kulkevat susien kanssa
Henrik Fexeus: Viettelyn jalo taito
Timothy Findley: Ikuisen hämärän vaeltaja
Sigmund Freud: Tapauskertomukset
Sigmund Freud: Maallikkoanalyysin kysymys
Sigmund Freud: Mooses, telepatia ja paholainen
Sigmund Freud: Joukkopsykologia ja egoanalyysi
Erich Fromm: Sigmund Freud’s Mission
Erich Fromm: Unohdettu kieli
Erich Fromm & D.T. Suzuki: Zen ja psykoanalyysi
Gilgamesh
James Hillman: Suicide and the Soul
James Hillman: Archetypal Psychology
James Hillman: City & Soul
Allan Hobson: Unennäöstä. Johdatus unitutkimukseen
James Hollis: Kenen elämää elät?
James Hollis: Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa
C.G. Jung: Kärsimyksestä
C.G. Jung: Unia, ajatuksia, muistikuvia
C.G. Jung: The Red Book
C.G. Jung: Kohti totuutta
C.G. Jung: Yliluonnollisen psykologiaa
C.G. Jung: Piilotajunnan psykologiaa
The Gnostic Jung
Jung on Synchronicity and the Paranormal
Arthur Koestler: Parapsykologiaa vai yhteensattumia?
Alexandre Kojève: Johdatus Hegelin lukemiseen
Gary Lachman: Tajunnan alkemistit
Gustave Le Bon: Joukkosielu
Anne Lindholm-Kärki: Unet ja arkkityypit. Naisen sisäiset tiennäyttäjät
Petri Meronen: Kuullessaan sanan psykoanalyysi
Thomas Moore: Seksin sielu
David Morehause: Selvänäköinen soturi
Wilhelm Reich: Fasismin massapsykologia
Ingrid Riedel: Unet ja elämänkaari
Jon Ronson: Vuohia tuijottavat miehet
Oliver Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi
Oliver Sacks: Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia
Rupert Sheldrake: Morphic Resonance
Rupert Sheldrake: Miksi koirasi tietää, milloin olet tulossa kotiin
Markku Siivola: Unien opissa
Anna-Brita Ståhl: Unen kuvat. Jungilaista unien tulkintaa
James Surowiecki: Joukkojen viisaus
Juhani Syrjä: Minotauros. Epätieteellinen kirjoitus
Nick Totton (toim.): Psychoanalysis and the paranormal
Morris West: Maailma on lasista tehty
Colin Wilson: Piilotajunnan valtias C.G. Jung

Läpimurtoja

Luovuuden ja hulluuden kliseinen yhteys ja olematon rajaviiva… Tuntuu, kuin olisin nykyisen romaaniprojektini kuluessa löytänyt sen, tunnustellut sitä, tasapainotellut rajalla ja kenties ylittänytkin sen. Kyseessä ei ole vain yksi rajaviiva, ei vain yksi yhteys. Samalla on murtunut sielun ja ulkomaailman välinen rajamuuri. En ole koskaan pitänyt subjekti-objekti-dikotomiaa älyllisesti kovin perusteltuna jaotteluna, mutta viimeisten parin vuoden aikana ero on hälvennyt myös tunnetasolla. Olen kokenut asioita, jotka ovat saaneet ihoni kananlihalle. Valvetodellisuuden, unen ja taiteiden välilläkään ei tunnu olevan niin isoja eroja kuin joskus kuvittelin. Kategoriat murtuvat, todellisuudet sekoittuvat. Ja tämä on valtavan kiehtovaa.

En ole kirjoittanut Prosessistani paljonkaan (Särö-lehden Taide & Missio -numerossa avasin tosin jotakin pientä metodistani ja siitä, mihin se on minut vienyt). Se on liian suuri, kerrottavaa olisi niin paljon. Olen merkkien labyrintissa, jossa kaikki tuntuu niin pirullisen kiehtovalta, etten tahdo haaskata löytöjäni blogifragmentteihin tai vastaaviin. Se kuuluu romaanin sivuille tai kahdenkeskisiin, humalaisiin ja hämyisiin keskusteluihin. Tämä on – ehkä – ollut syy, miksi olen viettänyt hiljaiseloa tässä blogissa. On tuntunut, ettei joko ole mitään sanottavaa, tai jos sanottavaa on ollut, se on ollut joko liian henkilökohtaista tai liian suurta.

Sen sijaan olen alkanut pitää jonkinlaista kuvapäiväkirjaa. Kuvia sieltä sun täältä, leikkiä kameralla. Tsekatkaa flickr-tilini, jos kiinnostaa.

Se on täytetty

44 vuoden iällä on ollut minulle ironista symboliarvoa siitä lähtien, kun taannoin julkaistiin suuri kansainvälinen tutkimus, jonka mukaan ihminen on tilastollisesti onnettomimmillaan 44-vuotiaana. Väänsin aiheesta vitsiä ja flarfia. Ja sitten se vuosi tuli.

Aluksi kaikki näytti helpolta. Oikeastaan oli ilmeistä, että elämäni oli monessa mielessä melkoisessa noususuhdanteessa. Fyysisestikin olin kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Jos tämä on elämän paskinta aikaa, ajattelin, niin voi jumpe, mitä mahtaakaan olla edessä, kun pääsen täältä kuopan pohjalta.

Mutta sitten eräs psyykeäni jo pitkään häirinnyt pohjavirtaus kiskaisi minut pinnan alle. Ja melkein heti sen jälkeen vaimollani diagnosoitiin syöpä (homma on nyt jo hyvällä mallilla). Ongelmat kietoutuivat yhteen, ja loppusyksy ja sydäntalvi menivätkin aika, no, aika sekavasti. Olin riivattu ja olin zombie. Keskittymiskykyni romahti, lähimuisti lakkasi olemasta, työt kärsivät. Itkeskelin paljon, join tavallista enemmän. Ja semmoista.

Viime aikoina olen kuitenkin saanut itseni taas kasaan. Rästiin kerääntyneet työt alkavat olla tehdyt, kirjoittaminenkin sujuu jälleen. Ehkä voin palata bloginkin ääreen.

Rajatilanteet, vaikka niiden yhteydessä paljon arvokasta tuhoutuisikin, avaavat jotakin uutta. Ainakin silloin kun ne eivät tuhoa liian paljon. Joskus se, mikä ei tapa, vammauttaa. Huomaan erään pitkäaikaisen unelmani kuolleen. Ja toisen heränneen henkiin. Tai ehkä se olikin yksi ja sama unelma, joka käänsi minulle toisen puolensa.

Mutta tänään täytin 45. Njäh-njäh-njäh! Selvisin kuin selvisinkin!

IMG_0524

Pistetään nyt vielä henkilökohtainen kirjavuosi pakettiin. Viime vuoden merkittävimmät lukukokemukseni (ei missään järjestyksessä), olkaa hyvät:

Hanne Ørstavik: Yhtä totta kuin olen todellinen
Mark Johnson: The Meaning of the Body
Antti Salminen: Lomonosovin moottori
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1-4
Ann Radcliffe: Udolpho

Ja merkittävimmät omat kirjoitusprojektini: Situationistisen psykomaantieteen innoittama mutta laajemminkin ympäristön ja mielen suhdetta käsittelevä esseekokoelmani ”Tiloissa” sekä jungilainen scifi-romaanini ovat molemmat siinä määrin hyvässä vaiheessa, että lienevät valmiita puolentoista vuoden kuluessa. Siihen asti… pitää vain tehdä töitä.