Se on täytetty

44 vuoden iällä on ollut minulle ironista symboliarvoa siitä lähtien, kun taannoin julkaistiin suuri kansainvälinen tutkimus, jonka mukaan ihminen on tilastollisesti onnettomimmillaan 44-vuotiaana. Väänsin aiheesta vitsiä ja flarfia. Ja sitten se vuosi tuli.

Aluksi kaikki näytti helpolta. Oikeastaan oli ilmeistä, että elämäni oli monessa mielessä melkoisessa noususuhdanteessa. Fyysisestikin olin kovemmassa kunnossa kuin koskaan. Jos tämä on elämän paskinta aikaa, ajattelin, niin voi jumpe, mitä mahtaakaan olla edessä, kun pääsen täältä kuopan pohjalta.

Mutta sitten eräs psyykeäni jo pitkään häirinnyt pohjavirtaus kiskaisi minut pinnan alle. Ja melkein heti sen jälkeen vaimollani diagnosoitiin syöpä (homma on nyt jo hyvällä mallilla). Ongelmat kietoutuivat yhteen, ja loppusyksy ja sydäntalvi menivätkin aika, no, aika sekavasti. Olin riivattu ja olin zombie. Keskittymiskykyni romahti, lähimuisti lakkasi olemasta, työt kärsivät. Itkeskelin paljon, join tavallista enemmän. Ja semmoista.

Viime aikoina olen kuitenkin saanut itseni taas kasaan. Rästiin kerääntyneet työt alkavat olla tehdyt, kirjoittaminenkin sujuu jälleen. Ehkä voin palata bloginkin ääreen.

Rajatilanteet, vaikka niiden yhteydessä paljon arvokasta tuhoutuisikin, avaavat jotakin uutta. Ainakin silloin kun ne eivät tuhoa liian paljon. Joskus se, mikä ei tapa, vammauttaa. Huomaan erään pitkäaikaisen unelmani kuolleen. Ja toisen heränneen henkiin. Tai ehkä se olikin yksi ja sama unelma, joka käänsi minulle toisen puolensa.

Mutta tänään täytin 45. Njäh-njäh-njäh! Selvisin kuin selvisinkin!

IMG_0524

Pistetään nyt vielä henkilökohtainen kirjavuosi pakettiin. Viime vuoden merkittävimmät lukukokemukseni (ei missään järjestyksessä), olkaa hyvät:

Hanne Ørstavik: Yhtä totta kuin olen todellinen
Mark Johnson: The Meaning of the Body
Antti Salminen: Lomonosovin moottori
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1-4
Ann Radcliffe: Udolpho

Ja merkittävimmät omat kirjoitusprojektini: Situationistisen psykomaantieteen innoittama mutta laajemminkin ympäristön ja mielen suhdetta käsittelevä esseekokoelmani ”Tiloissa” sekä jungilainen scifi-romaanini ovat molemmat siinä määrin hyvässä vaiheessa, että lienevät valmiita puolentoista vuoden kuluessa. Siihen asti… pitää vain tehdä töitä.

3 vastausta

  1. Kiitos muistutuksesta, siis tuosta Antti Salmisen Lomonosovin moottorista! Liian paljon kaikenlaista lukemista ollut, ehkä nyt ehtisi keväällä.

    Meidän huushollin ihmiset täyttävät tänä vuonna 70 vuotta. Eli olet sinä sentäs yli puolen välin tästä. Sellainen muistikuva on että 40 ikävuoden kieppeillä on se, mites se on suomeksi ”on the prime”? Mutta focus muuttuu. Ja oikeastaan koko ajan.

    Situationistinen psykomaantiede kuulostaa kyllä salatieteisemmältä kuin jungilainen sci-fismi. Täytyy miettiä. Jos rakentaisin itselleni olettamuksen käsitteestä ja sitten vertaisin teokseen kunhan se tulee.

    En aseta nyt kuitenkaan määräyksiä itselleni tämän suhteen. Jänniä aiheita!

  2. Onneksi olkoon, niin synttärin kuin selviämisen johdosta.

  3. Kiitos, Susupetal!

    Ja Ripsa, Lomonosovin moottori kannattaa tosiaan lukea. Parasta ikinä🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: