Vuoristokiipeily spektaakkelina, osa 1

Vietimme viikonloppuna Suomen Alppikerhon 50-vuotisjuhlia. Iltajuhlan tunnelma oli rento mutta arvokas ja ennen kaikkea korkealla. Kiipeily on ehkä muuttunut trendikkääksi tämän vuosituhannen puolella, mutta juhlaväestä melkoinen osa oli liittynyt lajin pariin jo vuosikymmeniä sitten. Erityisesti näiden yli kuusikymppisten läsnäolo synnytti tunteen siitä, että vaikka kiipeilykulttuuri on Suomessa nuorta, sillä on jo kunniakas historiansa.

IMG_0364

On ehkä mainittava myös eräs Susanna Kaislan tekemä huomio: toisin kuin monilla muilla elämän alueilla, kiipeily-yhteisössä ikääntyminen lisää kunnioitusta, jota ihminen saa osakseen. Kovimpia hurjapäitä ovat ne, jotka tekivät sen ensin – mahdollisesti vieläpä monot jalassa ja puukiiloilla harvakseen varmistaen. Taiteen alalla ensin–tekemisen arvostus on hyvin vastaavassa asemassa. Rinnastus taiteeseen tehtiin myös Matti A. Jokisen aikoinaan kuvaamassa kiipeilyelokuvassa, jossa kysyttiin, miksi kukaan haluaa mennä tuonne, ja vastattiin vastakysymyksellä: miksi joku tekee taidetta? Intohimosta. Rinnastusta lähestyi hieman myös Perttu Ollila sunnuntain pulttauspaneelissa todetessaan, että eivät kiipeilyreitit ole kiveä ja kalliota, vaan jotakin aivan muuta: kulttuurituotteita. (Ollilan esiintymiset olivat muuten hieno näyttö siitä, miten (akateemisen) filosofian tuottamat täsmälliset jäsentelyt voivat todellakin selkeyttää ihan relevanttejakin keskusteluja.)

Valmistautuessani lauantaiseen paneelikeskusteluun kiipeilystä ja kaupallisuudesta (puhujina Jarmo Annunen, Mia Graeffe, Perttu Ollila, Kalle Viira ja Marko Virtanen, juontajaparinani Ossi Eskola) törmäsin ensimmäisissä Alppikiipeily-lehdissä vuosina 1963-64 käytyyn keskusteluun Cima Granden Super-Direttissima -reitin ensinoususta:

”Kuitenkaan ei tapaus ole voinut olla herättämättä erittäin ankaraakin arvostelua, etupäässä sen kovin kaupallisen suhtautumisen vuoksi, jota miehet [Kauschke, Siegert & Uhnert] osoittivat myydessään nousun kestäessä artikkelioikeuksia eri lehdille. Alppikiipeily on tähän saakka ollut maailman viimeisiä pyyteettömiä ja puhtaasti aatteellisia toimintoja. On ikävää jos muutos on nyt edessä.”

Kuten tiedämme, moni asia on muuttunut. Lehtijutuilla on sittemmin rahoitettu suomalaistenkin kiipeilijöiden matkoja eri puolile maailmaa, ja maassamme on jo lukuisia kiipeilystä elantonsa saavia ihmisiä. Kun kiipeilijöiden – tai alan yrittäjien – motiiveja toiminnalleen aletaan kysellä, nostaa moni edelleen esille romanttisen vapauden kokemuksen. Vuorilla et ole vieraannuttavassa palkkatyössä vaan saat kohdata luonnon ja itsesi autenttisempana kuin yhteiskunnan vaatimuksillaan täyttämän laakson pohjalla. ”Rakastimme kaikki tunturimatkoja pakotienä elämän pakkopaidasta”, kuten Arne Næss on asian sanoittanut.

(Jatkuu.)

Yksi vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: