Taite: Kirjallisuuden futurologiaa

Keskiviikkona ravintola Milenkassa vietettiin ensimmäistä Helsingin kirjailijat ry:n järjestämää Taite-iltaa. Alustajaksi oli kutsuttu kirjailija Kimmo Lehtonen, aiheena e-kirjallisuus. Esitys avasi paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia, joista osan ennätin poimia muistiinpanoiksikin. Tässä teille muutama ranskalainen viiva. Millainen on kirjallisuuden digitaalinen tulevaisuus?

– E-kirjallisuudesta puhuttaessa on hyvä ymmärtää, että nyt puhutaan (tai ainakin Kimmo puhuu) nimenomaan kirjallisuudesta, ei kirjoista.
– E-julkaisemisen uhkakuvat ovat uhkakuvia lähinnä kustantajille. Kirjailijoille ja lukijoille kysymys on mahdollisuuksista.
– Kun e-kirjaoikeuksista tehdään sopimuksia, olisi sopimukseen kirjattava selkeä päättymislause. Millaisessa tilanteessa julkaisuoikeudet palautuvat tekijälle? Esim. määräaikaisuus tai sitominen paperikirjan levitysoikeuksiin (kun kustantaja lakkaa myymästä paperikirjaa, se menettää myös e-oikeudet).
Tekstimuotoisen tiedoston mielekäs kopiosuojaus on mahdottomuus. Jos tekstin pystyy lukemaan, sen pystyy myös kopioimaan. Naurettaviksi osoittautuneista, jo murretuista kopiosuojauksista olisikin luovuttava. Tämä tekisi e-kirjasta edullisemman ja helpommin ostettavan – siis houkuttelevamman tuotteen. Nykytilanteessahan e-kirjoja ei juuri myydä.
– Amazon myy tällä hetkellä enemmän e-kirjallisuutta kuin paperia. Enimmäkseen myynti koostuu vitosen hintaluokkaa olevista teoksista. E-kirjallisuuden ei tarvitse olla sitä, miten miellämme perinteisen kirjan. Se ei omimmillaan ole paksu, monimutkainen järkäle. Sen sijaan e-kirjallisuus on tai voi olla sisällöllisesti paluuta menneeseen: lyhäreitä ja jatkokertomuksia. Myös bulkki- ja kioskikamaa. Niiden ostaminen tapahtuu tyyliin kalja + luettavaa. Miten käyttäisin aikani tässä lentokentällä, junassa tms.? Tärkeät kirjat ostettaneen edelleen painettuina.
– Digitaalinen julkaiseminen on joka tapauksessa kirjallisuuden elinehto. Lapset ja nuoret – jotka tulevaisuuden muodostavat – elävät jo todellisuudessa, jossa elokuvat, musiikin, pelit, tiedon, eskapistisen viihteen saa imuroitua käyttöön minuutissa. Ja tässä todellisuudessa on oltava kilpailukykyinen. Ei ainoastaan kirja, vaan kirjallisuus kuolee, jos sen joutuu jatkossakin ostamaan kirjakaupasta.
– Saatavilla olevan kirjallisuuden määrä on räjähtämässä moninkertaiseksi. Kirjailijan ja lukijan välinen suhde tulee muuttumaan perinteisestä – ja sen on myös, muututtava jos haluaa, että niitä lukijoita on. Jotain voidaan kenties oppia musiikkialan myllerryksestä, jossa moni iso levy-yhtiö on kriisissä samaan aikaan, kun pienemmät tekijät ovat onnistuneet julkaisemaan paljon ja menestyksekkäästi.

Tuossa noita, mielestäni kiinnostavimpia pohdinnan aiheita. Kaikki muotoiluni – tai ymmärrykseni – eivät välttämättä tee oikeutta Kimmon esitykselle… mutta kyllä oli antoisa ilta!

Ai mikä ihmeen Taite?

Tarkoitus on, että helsinkiläiset kirjailijat saavat säännöllisen tapaamismahdollisuuden hieman samaan tapaan kuin mitä sarjakuva- ja scifi-harrastajillakin on. Lisäksi illan edetessä kuullaan kirjallisuusaiheinen keskustelualustus. Tämä siis jatkossakin Milenkassa joka kuun viimeisenä keskiviikkona kello kuudesta eteenpäin. (Kesällä ei alustuksia.)

Mainokset

7 vastausta

  1. ”E-julkaisemisen uhkakuvat ovat uhkakuvia lähinnä kustantajille. Kirjailijoille ja lukijoille kysymys on mahdollisuuksista.”

    Kaikkein suurimpia uhkakuvia taitaa olla tulossa kirjastolle ja arkistoille. Jakaminen nykyisen instituution keinoin on vaikeaa, koska esim. hintaa ei olla pystytty määrittämään millään järkevällä tavalla. Ruotsissa kirjastot ovat maksaneet kustantajille asiakkaiden tekemien latauksien mukaan. Yksittäinen lataus on ollut halpa, mutta etukäteisbudjetointi mahdotonta. Zlatanin omaelämäkerta oli melkein kaataa kirjaston nuorten innostuttua siitä – ihan päinvastainen lopputulos kuin pitäisi.

    Jos jakamisoikeudet eivät pysy kirjastolla eikä jonkinlainen fyysinen kappale tai pysyvä käyttöoikeus arkistolla, meiltä katoaa järjestelmällisesti tallennettua informaatiota/teoksia uskomaton määrä, jos kaupalliset toimijat niin päättävät.

    Ihmisten vapaa ja maksuton pääsy tietoon, kulttuuriin ja viihteeseen on ollut yksi Suomen hyvinvointivaltion piirteistä. Se voidaan hoitaa tietysti myös ilman kirjastoa, mutta yhtään järjellistä e-ratkaisua tai edes -ehdotusta en ole siihen nähnyt – miksi olisinkaan, se ei ole kustantajien etujen mukaista. Ehkä sitten ei kirjailijoidenkaan?

  2. Kommentti siis Antitädiltä, http//antitati.blogspot.com

  3. Tuosta Ruotsin tapauksesta olikin Milenkassa puhetta. Sen jälkeen kukaan muu tuskin tekee samaa virhettä, mutta joo, ongelmahan tuo on, ainakin niin kauan, kuin omistusoikeus ei ole jotenkin myös tekniikan puolesta yksiselitteisesti sen, joka tuotteen on ostanut.

    Kirjastoista pitikin mainita: vaikka nuoret eivät kirjakauppoihin löydäkään, näyttävät kirjastot olevan ainakin nuorten suosimia kokoontumis- ja opiskelupaikkoja, ja taitavat mokomat painotuotteita lainaillakin?

  4. Kopiomääriin sidotut taksat eivät toimi jo siitä syystä, että itse kopiointi ei käytännössä maksa mitään. Kirjastolle tai kustantajalle koituvat kulut ovat aika samat riippumatta kopioiden määrästä. Aineettomia hyödykkeitä varten me tarvitaan jonkinlainen vallankumous, mitä tulee asioiden hinnoitteluun. Se toki olisi suuri muutos nykyiseen järjestelmään, mutta en usko että muuten päästään eteenpäin.

    Mun mielestä on hassua, että kirjastojen e-kirjoja on rajallinen määrä lainattavana. Yhtä hyvin voitaisiin jakaa tiedostoja kaikille haluaville. Mutta tietenkin syynä on raha. Lainaamisen katsotaan vähentävän myyntiä.

    Mistä kirjailija sitten saisi palkkansa? Selkeintä olisi, jos kustantaja (mikäli sellainen on), maksaisi julkaisuhetkellä riittävän liksan. Kirjasto voisi maksaa myös jonkun sovitun summan silloin, kun kirja otetaan kirjastoon. En oikein näe muita vaihtoehtoja. Ellei sitten ympätä systeemin jonkinlainen mainostyyppinen ansaintamuoto tms.

    Kopiomäärät joka tapauksessa olisi syytä unohtaa, koska ne eivät vastaa kustannuksia. Tietenkin työ voidaan aina hinnoitella hyötyperusteisesti, mutta koska kirjaston tai ylipäänsä kirjan lukemisen hyötyä on rahassa vaikea mitata, en tiedä onnistuisiko se tässä.

    Sama pätee tietysti äänitteisiin ja kaikkeen materiaaliin, mikä voidaan digitaaliseksi muuntaa.

  5. Kertaluontoinen maksu kirjailijalle kuulostaa hieman kyseenalaiselta ratkaisulta – ainakin näin kirjailijan näkökulmasta. Sen kirjan myyntihän voi ajan mittaan olla ihan mitä tahansa. Kopioitavuuden ja toisaalta salausjärjestelmiin liittyvien kysymysten ja ongelmien vuoksi asiat on joka tapauksessa puntaroitava uusiksi. Itse en oikein ole hahmottanut enkä edes hahmotellut oikein minkäänlaisia ratkaisuja.

    Tuota Kimmon uhkat ja mahdollisuudet -avausta olen sen sijaan hieman miettinyt. Itse näen digitalisoitumisen kirjailijallekin ensisijaisesti uhkana: jos sähköinen julkaiseminen tosiaan johtaa siihen, että ”kirjan” odotetaan olevan lyhäri, jotain joka luetaan siinä junaa odotellessa tms… mihin jää ”oikea” kirjallisuus? En nyt tahdo väittää, etteivätkö novellit tai jatkokertomuksetkin ole oikeaa kirjallisuutta (monia klassikoitakin on julkaistu alkujaan lehtien jatkokertomuksina), mutta jos ne käytännössä muodostuvat formaattivaatimukseksi, menetetään paljon. Mutta tuo nyt on onneksi vain yksi kuviteltavissa oleva tulevaisuus.

    Ja huomenna jatketaankin samassa paikassa. Aihe liippaa ymmärtääkseni läheltä edellistä kertaa, mutta näkökulma on toinen.

  6. En ihan noin vahvana näe uhkaa kuin sinä (mutta mulla ei toisaalta ole oma lehmä ojassa). Itse uskoisin, että myyntikelpoisen kirjallisuuden käsite laajenee, ts. markkinoille tulee tilaa myös lyhyemmälle proosalle. Tuskin se lukijakunta, joka nytkin ahmii fantasiasarjoja periaatteella ”mitä pidempi sen parempi” ihan äkkiä digitalisoitumisen myötä katoaa minnekään tai muuttaa täysin lukutottumuksiaan. Parhaassa tapauksessa lyhyemmät tekstit saattavat löytää ainakin osittain myös ihan uusia lukijoita, vaikka ehkä jonkin verran voivatkin ”syödä” myös perinteisesti pidempien tekstien lukijakuntaa.

    Tietysti yksittäisen kirjailijan kannalta on ihan todellinen uhka, jos kirjallisuuskenttä monimuotoistuu ja sirpaloituu niin, että lukijakuntaa on entistä(kin) vaikeampi tavoittaa. Näinhän on ilmeisesti käynyt jo musiikille: kokonaisuutena musiikkiteollisuuden tulot ovat kasvaneet, ja artistien tienaama kokonaismäärä kasvaa myös koko ajan, mutta sitä jakamaan on tullut entistä useampia (eivätkä tulot jakaannu tasaisesti), niin että muusikon mediaanitulot ovat pienentyneet.

  7. Tuo sirpaloituminen ja monimuotoistuminen on tietysti jo totta. Julkaistavien nimekkeiden määrä on moninkertaistunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Itse olen kasvanut kirjailijaksi tilanteessa, jossa yksittäisen kirjan tai tekijän merkitys on jo ollut varsin vähäinen, ja otan sen hyväksyttävänä tosiasiana. Monille minua kymmenen-kaksikymmentä vuotta vanhemmille tekijöille kehitys näyttäisi sen sijaan merkinneen aikamoista järkytystä ja aseman huonontumista.

    Enemmän äskeisessä kommentissani olin huolissani mahdollisesta uudestaa yksipuolistumisesta. Jos/kun tilanne on tosiaan se, että lapsia tai nuoria ei enää kirjakaupoissa käy, koska he ovat oppineet lataamaan ajanvietteensä nappia painamalla, ja jos ladattava kirjallisuus on pääsääntöisesti ihan tietyn muotoista, voisi näistä lähtökohdista visioida skenaarion, että tulevaisuuden kirjallisuus on ihan tietyn muotoista, ja muut muodot karsiutuvat pois.

    Olen kuitenkin sen verran optimisti, että uskon kuvioon vaikuttavan hieman useampiakin muuttujia, jolloin tulevaisuus on – toivottavasti jopa aiempaa – monipuolisempi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: