Väkivalta ja tornitalot

Suhteeni kaupunkeihin, niihin, joista lapsuudessani puhuttiin ”betoniviidakkoina”, on ollut aina romanttinen. Kuhmoisista tai Orimattilasta katsottuna Lahti oli kiinnostava paikka, lahtelaisen silmissä Helsinki oli jotakin, elokuvien ja kirjojen New Yorkista ja vastaavista puhumattakaan. Olen urbaaniromantikko ehkä eniten juuri lapsena lukemistani ja näkemistäni kertomuksista johtuen. Sellaiset teokset kuin West Side Story ja Juokse, poika, juokse piirsivät pikkupojan mieleeni suurkaupungin, joka on outo ja vaarallinen – ja juuri siksi kiinnostava. Se oli jotakin aivan muuta kuin se varsin turvallinen elämä, jota olen todellisuudessa aina elänyt.

Kaupunki on aina enemmän kuin iso kylä. Minulle eräs kiehtovan kaupungin tunnusmerkeistä on aina ollut korkea rakentaminen. Se on tuonut asutuskeskuksiin vertikaalisen ulottuvuuden, tehnyt latteasta kolmiulotteisen. Tämä (suur)kaupunkitilan kolmiulotteisuus on sivumennen sanottuna yksi aivan keskeisimpiä asioita super- ja naamiosankariviihteessä, ja ilman vertikaalista ulottuvuutta koko lajia tuskin olisi. Mitä jäisi Lepakko- tai Hämähäkkimiehestä jäljelle kaksi- tai kolmekerroksisen rakennuskannan keskellä?

(Kuva: Esikoiskirjani kansi by Sami Saramäki. Taustalla Hotelli Torni.)

Rappioromanttiset myytit ovat menettäneet voimaansa kokemukseni karttuessa – ja olen aina tunnistanut ne fiktiivisiksi – mutta kerrostaloilla on erityinen paikka sydämessäni. Muistan erityisellä lämmöllä lukioaikaista kotiani 8. kerroksessa Lahden keskustan yläpuolella ja öistä näkymää huoneeni ikkunasta, ja tunnen kateudensekaista kaihoa, kun vierailen sellaisilla ystävilläni, jotka asuvat jossakin 10. kerroksen tuntumassa. Tällaiset keskustelunavaukset saavat minut pyörittelemään päätäni.

Kuullessani ensimmäisiä kertoja Helsinkiin suunniteltavista pilvenpiirtäjistä olin ilahtunut ja ihastuksissani. Mitä väliä, jos Helsingin profiili mereltä katsottuna muuttuu? Niin se on muuttunut silloinkin, kun tuota nykyistä, joidenkin mielestä suojelemisen arvoista profiilia on luotu (vähän minä toisaalta olen nyreissäni siitä, että Engel meni tasoittelemaan kallioita siitä Senaatintorin tienoolta). Oikeastaan Helsingiltä mataluudessaan nimenomaan puuttuu profiili. Tarkemmin googlaamalla rakennusprojektit osoittautuivatkin pelkiksi korkeahkoiksi tornitaloiksi.
Oikeat pilvenpiirtäjät ovat ihan toinen juttu. Pilvenpiirtäjien fallinen symboliarvokin on kiistämätön, ja vielä suuremmaksi niiden symboliarvo nousee, jos niitä päin ajetaan lentokoneella. Itämainen hulluus – nuo kilometrin korkeutta lähentelevät talot – on silkkaa hienoutta. Yksi ensimmäisiä ajatuksia Pariisin keskustaan joskus päädyttyäni oli, että halusin päästä silmiini osuneen La Tour Montparnassen yläkerroksiin.

(Kuva: Näkymä pariisilaisen kahvilan ikkunasta)
Mielipiteeni korkean rakentamisen upeudesta alkoi horjua, kun arkkitehtiystäväni totesi jotakin seuraavanlaista: ”Siinä on melkoinen haaste, että niiden rakennusten ympäristö saadaan elämään. Ettei Jätkänsaarestakin tule vaan uusi Merihaka.”

Merihaka havahdutti minut siihen, mistä romantiikassa on aina pohjimmiltaan kysymys: etäisyydestä. Romanttinen suhde on ritarin ja linnan tornista (!) kuikuilijan tavoittamattoman välinen suhde. Tai kattojen yläpuolelta kadulle katselevan ihmisen suhde kaupungin vilinään. Läheisyys on toinen juttu.

Tavallisesti korkean rakennuksen juurella ottaa päähän. On varjoisaa ja usein jotenkin ankeaa. Epäviihtyisyys kuolettaa pilvenpiirtäjien ympäristön. Jokainen osaa varmasti nimetä muutaman massiivisen toimistotalon, joiden vaikutus lähiympäristöönsä on ensisijaisesti ankeuttava. Hotelli Tornin tai aiemmin mainitsemani Tour Monparnassen ympäristöt pelastaa se, että talot on pystytetty keskelle eloisaa kaupunkia – kuvittelen, vaan en tiedä, että Manhattanilla vallitsee samankaltainen tilanne. Kaupunkien ytimissä vaikuttanevat eri lainalaisuudet kuin reunavyöhykkeillä.


(Kuva: Tämäkin madridilainen toimistotalo on kaukaa katsottuna aika vaikuttava, mutta lähelle tultaessa tylsä.)

Aihetta selittelee muun muassa taloustieteilijä Tim Harford kirjassaan Elämän logiikka (joka käsittelee monia muitakin kiinnostavia sosio- ja psykomaantieteellisiä ilmiöitä rationaalisen päätöksenteon näkökulmasta): kun asukkaat ovat korkealla maan pinnan yläpuolella, he eivät ole elävöittämässä katuympäristöään, mikä taas johtaa rakennuksen lähialueen muuttumista vähemmän houkuttelevaksi. Heillä on myös suurempi kynnys osallistua alhaalla tapahtuviin asioihin. Näistä seikoista johtunee, että korkeissa taloissa asuvien riski tulla pahoinpidellyksi on – sosioekonomisista muuttujista riippumatta –melkoisesti suurempi kuin matalissa taloissa. Tämän tyyppisiä rikoksia tehdään enemmän hiljaisilla sivukujilla kuin eloisissa paikoilla.

Lisäksi Harfordin siteeraamat tutkimukset antavat ymmärtää, että ainakin Isossa Britanniassa sosiaaliset erot ovat vertikaalisia: Kuudennen kerroksen yläpuolella asuu vain hyvin vähän valkoihoista väestöä. Osuvahkolta näyttää Philip Ridleyn mainio nuortenromaani Mercedes, jossa taivaisiin kurottautuva upouusi pilvenpiirtäjä on jotakin upeaa – vaikka varjostaakin ympäristöään – mutta muuttuu ajan kanssa rappion näyttämöksi. Sen sijaan J.G. Ballardin maineikkaan High Rise -romaanin tieteisvisio on jokseenkin päinvastainen. Siinä täyden palvelun pilvenpiirtäjäkompleksin luokkarajat on piirretty niin, että rikkaimmat asuvat ylimpänä – rakennus joutuu konkreettisen, kaoottisen sisällissodan melskeisiin.

Vaikka pilvenpiirtäjien ja tornitalojen viehätys on minun tapauksessani liittynyt rappioromantiikaan, eivät todellinen rappio ja väkivalta juuri ihastuta. Burj Khalifan kaltaiset rakennukset, vaikka olisivat visuaalisesti kuinka ihmeellisiä, ovat myös iljettäviä orjatyön manifestaatoita. Missä määrin edellä mainitut ongelmat toteutuvat suomalaisessa rakennuskannassa, lienee talo- ja aluekohtaista. Tosiasia kuitenkin on, etteivät kerrostalot ole ainoastaan jännittäviä.

Kirjoittajan rakennustarkastajaisosetä joutui 60-luvulla oikeuteen hänen valvomansa lähes valmiin 9-kerroksisen asuintalon romahdettua. Hänen toiminnastaan ei löydetty laiminlyöntejä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: