Sähkökirja (kehitys)vaiheessa

I: Nillitystä. Mitä sähkökirja on?

Olen omistanut Sonyn lukulaitteen kohta vuoden ajan. Luen sillä lähinnä pdf-materiaalia netistä (tavallisimmin tutkimuksia seuraavan teokseni pohjaksi) sekä erinäisiä muita työtekstejä (useimmiten keskeneräisiä). Näihin tarkoituksiin laite on soveltunut varsin tyydyttävästi.

Ensimmäistäkään ns. sähkökirjaa en ole ostanut. Syitä on ollut ennen kaikkea kaksi.

Paperikirja on käyttöliittymänä yhä sähkökirjaa parempi: painojäljen tarkkuudella sekä musteen ja paperin välisellä kontrastilla on väliä – etenkin tässä iässä, kun olen jo alkanut harkita kaksiteholasien hankkimista.

Sähkökirjan hinta ei myöskään ole ollut kohdallaan. En halua maksaa tiedostosta samaa hintaa kuin esineestä, etenkään, jos sen lahjoittaminen tai myyminen edelleen on tehty vaikeaksi. Oletuksena ostotapahtuman sattuessahan on, että minä todella haluan omistaa teoksen, jonka olen hankkimassa. Muuten lainaisin sen kirjastosta. Yleensä toivon myös voivani jakaa lukuelämyksiä; kirjastoni on myös lainaamo ystävilleni.

Paperikirjan hinnanmuodostumisen voin jotenkin tajuta: siinä on se kustannustoimittajan palkka, graafikon palkka, painokustannukset, varastointi ja kuljetus, kirjakauppojen henkilökunnan palkat… Mutta mistä muodostuu sähkökirjan yhtä korkea hinta? Palvelimen ylläpito tuskin on yhtä kallista kuin varastointi, kuljetus ja kirjakaupan ylläpito. Ylihinnoittelulla kotimainen kirja-ala on sössinyt markkinansa pahasti. Asiat voisi hoitaa toisinkin, minkä puolesta puhuu se tosiseikka, että USA:ssa myydään jo enemmän e-kirjoja kuin pokkareita ja Amazon myy enemmän e-kirjoja kuin painettuja teoksia.
Mike Pohjolan Ihmisen poika oli jo ylittämässä kynnykseni. Hinta alkaa olla kohdallaan ja tuottokin menee hyvään osoitteeseen. Sitten luin jutun siitä, miten kopiosuojaus tekee ihan siitä laillisen kopion avaamisesta vaikeaa. Kynnys kohosi ja sähkökirjaostokseni jäivät siihen.

Viikko sitten löysin luola-aiheisen sarjakuvaromaanin ilmaisena nettijulkaisuna.  Formaattina oli .cbz, jota Sonyni ei luonnollisestikaan tunne. Se on oikeastaan zipattua kuvaa, jonka sain helposti kuvaruudulleni näkyviin, mutta kun vähintään puoli iloa kirjoissa ja lukulaitteissa on juuri siinä, ettei tarvitse istua näytön äärellä. Ensin tietysti potutti. Halusin saada sarjiksen luettavakseni, ja siinä se olisi, mutta miten sen saisi jotenkin käyttäjäystävällisesti näkyville? (Viimeistään tässä vaiheessa te, hyvät lukijani, ymmärtänette, etten kuulu niihin, jotka ajankulukseen räpläävät koodia tai rakentelevat tietokoneita.) Siispä tilasin itselleni paperiversion. Bittiversiokin ärsytti niin paljon, että imuroin itselleni Calibren, muunsin sarjakuvan .lrf:ksi ja luin sen mustavalkoisena lukulaitteelta. Eihän siinä ajallisesti ihan tolkuttoman kauan mennyt, mutta tunne ylettömästä vaivannäöstä oli suuri (sitä oli hyvin vaikea olla vertaamatta tilanteeseen, jossa vain avaa sarjakuvalehden ja lukee), eikä tuo ilmaistiedoston ja lukulaitteen painojälkikään sielua hivellyt. Jonkinlaista tyydytystä tuotti kuitenkin kokemus siitä, että pystyin lukemaan sarjakuvaa Sony Readerillani.

Lukeminen on varmasti hieman toisenlaista noilla tableteilla tai sormitietokoneilla tai mitä ne nyt ovatkaan. Sähköäkin kuluu, mutta on värit ja kaikki. Puhelimeenkin saa lukuohjelmia, mutta jossain menee raja sen suhteen, miten pienestä ikkunasta suostun kirjallisuutta nauttimaan.

II: Mitä sähkökirja voisi tai saisi olla, jotta joku ihan oikeasti maksaisi siitä 20 €?

Kaikki yllä esittämäni on tietenkin ollut melko laajasti jaettua fiilistelyä siitä, ettei sähkökirja oikein vielä nappaa. Ei mitään uutta kenellekään, mutta tulihan ruikutettua.

Sähkökirja voisi kuitenkin olla jotakin muuta. Ja tämä minua kiinnostaa. Miksi sähköisen julkaisemisen mahdollisuuksia on hyödynnetty niinkin niukasti kuin on?

Ajatellaan vaikka lasten kuvakirjoja. Ei ole mitään järkeä maksaa samaa hintaa sähköisestä kuvakirjasta kuin painotuotteesta, jos sähköinen versio on useassa suhteessa vähemmän kuin paperiversio, muttei missään suhteessa enempää. Se voisi kuitenkin olla myös enemmän. Esimerkiksi luukkukirjojen toteutuksen voisi kuvitella olevan sähköisenä parempi kuin pahvisena: luukut eivät irtoaisi eikä kirja hajoilisi käsiin. Luukkujen alta ei myöskään tarvitsisi ilmestyä liikkumatonta kuvaa, vaan klikkaamalla voisi aktivoida animaatioita.

Aivan upea ja aikaansa edellä oleva sovellus tällaisesta oli KidSoftin vuonna 1996 julkaisema, Sami Toivosen ja Aino Havukaisen kuvittama Saapasjalkakissa. Kuvien yksityiskohtia osoittamalla saa aktivoida hassuja animaatioita (yhteen kuvaan niitä on parhaimmillaan piilotettuna kymmeniä). Tekstin voi lukea itse, tai sen saa kuunnella äänikirjana. Valittavissa on neljä eri kieltä, ja henkilökohtaisen kokemukseni perusteella pidän tuotetta vähintään 25 € arvoisena. Vastaavia voisi varmasti myydä appletteina sormitietokoneisiin.

Jonkin verran ”rikastettua” kuvakirjaa puhelimiin ja pätiköihin myydäänkin. Esimerkiksi Jukka Lemmetyn Alpo -kuvakirjat ovat myynnissä iHärveleihin ja androidiin, mutta huhujen mukaan sähköiset tekstin rikastukset jäävät sille tasolle, että auto tökättäessä vähän heiluu (ilmeisesti sähköversio toimii myös äänikirjana).

Sähkökirjan ei siis tarvitse olla sama tuote kuin paperisen. Kalliin tiedoston voisi toivoa sisältävän äänikirjan (lukijan palkka on tuskin isompi kuin paperikirjan painatus-, varastointi- ja kaupittelukulut). Ei ehkä olisi pöllömpi ajatus, että eräiden kirjailijoiden blogeissaan tai esipuheessaan luettelemat soundtrack-musiikitkin olisivat paketissa.

Tai ekstroja.

Rosa Liksomin uusimman, Hytti nro 6:n poistettuja henkilöitä ja kohtauksia voi lukea netistä, ja jos teos julkaistaan sähkökirjana, niiden toivoisi olevan mukana; ne voisivat vaikkapa avautua tökkäämällä alkuperäisillä paikoillaan, niin että lukija saisi lukea kirjansa haluamansa mittaisena.

Ja kun nuo pätikät kerran pääsevät internettiin, niin miksi kirjoihin ei liitettäisi hypertektilinkkejä? Moni teos viittaa vaikka mihin. Kirjailija on tehnyt pohjatöitä ja leikkinyt intertekstuaalisuudella – eikä keskivertolukija tajua asiasta hölkäsen pöläystä. Mikä estäisi netistä löydettyjen lähteiden ja viitteiden linkittämisen, niin että lukijalle tarjottaisiin edes pieniä mahdollisuuksia nousta teoksen tasolle?

Tällaisia ajatuksia tänään. Nyt on viini loppu, eikä sähköisen julkaisemisen kaikkia mahdollisuuksia vieläkään hyödynnetä.

Kiitos kollegalleni Sami Kaarlalle hyvästä keskustelusta aiheen tiimoilta.

P.S. Niin, ja vielä yksi juttu. Myst. Siinä oli aikoinaan seikkailupeli, jota pelatessa tunsin tietokonepelin ja kirjallisuuden rajojen hälvenevän. Juttu rakentui teksteille ja miljöökuvaukselle ja ennen kaikkea kiehtovan mysteerion asteittaiselle hälvenemiselle – tunnelmalliselle tarinankerronnalle. Se oli erittäin kirjallinen peli, mitä kuvastaa sekin, että pelin oheistuotteina myytiin kirjoja, ei elokuvia tai muoviroinaa. Jossakin pelien, kuvataiteen ja kirjallisuuden välisessä tilassa voisi olla enemmänkin mahdollisuuksia.

7 vastausta

  1. Sitten kun tietokirjoista puhutaan, hyperlinkit ovat aivan olennaisen välttämättömiä. Sisällysluettelon, hakemiston ja ala- ja lähdeviitteiden on oltava hyperlinkkejä. Kuvat ja kaaviot johtavat suuriresoluutioisiin kuviin tai animaatioihin.

    Hyperteksti luo myös kaunokirjallisuudelle mahdollisuuksia uusiin kerrontatapoihin, jos kirjailijat niin haluavat. Välttämättähän näin ei käy, jos pidetään kiinni siitä, että kerran kirjoitettu ja julkaistu teos on sillä valmis ja pysyvä. Kirjoittaja saattaa ehkä pitää valmiiden linkkien tarjoamista liiallisena selittämisenä. Luulen kuitenkin, että sähköiset tekstien sisäiset ja väliset kytkennät ovat enemmän mahdollisuus kuin vaara lukijan laiskistumiseen.

    Tällaisen viittausverkoston luominen ja ylläpitäminen on työlästä sekä kirjoittajalle että kustantajalle, ja siitä jo voisikin pyytää asiakkaalta kunnon hinnan.

  2. Itse otin e-kirjoihin vähän aikaa sitten kantaa täällä: http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com/2011/09/e-kirja-viela-kerran.html En ole (vielä) osannut kaivat hirveästi e-kirjaversioihinkaan muunnoksia perinteisestä kirjasta, vaikka kuvaamasi mahdollisuudet etenkin lastenkirjojen tasolla ovat todella mielenkiintoisia. Linkittelyjen jne. hyödyt näen myös erityisesti oppikirjoissa ja tietokirjoissa, proosassa koen mielelläni oivaltamisen iloa :).

    On tosiaan sääli, että sähköinen kirja ei vieläkään ole saanut Suomessa tarpeeksi vauhtia alleen: Itse olen ostanut monia kirjoja englanniksi siksi, että niiden suomenkielinen painos on loppu. Lukisin mielelläni enemmän sähökirjoja jos niiden hinta olisi verrattavissa pokkareihin, ei kovakantisiin.

  3. Kommenteista kiitos!

    Itsekin pidän proosalukijana ja -kirjoittajana oivaltamisen iloa tärkeänä asiana ja liikaa selittelyä vältettävänä.

    Esimerkkitapaus. Rakenteilla oleva romaanini nojautuu vanhoihin kertomuksiin suuremmassa määrin kuin mikään aiemmin kirjoittamani. Mitä se voisi tarkoittaa sähkökirjan tapauksessa? Lukijalle, joka on jo ymmärtänyt, mistä siinä on kysymys, tekisi mieli avata linkkejä lähteille, mutta toisaalta ei tekisi mieli purkaa asiaa sellaiselle, joka ei vielä ole ymmärtänyt (oivallushan voi olla sitä ilahduttavampi, mitä myöhemmin se tulee). Eli ihan hirveästi tämmöisen perinteisen romaanin kanssa ei ehkä sittenkään pysty hyödyntämään kaikkia teknologian suomia mahdollisuuksia. Hypertekstifiktion kirjoittaminen vaatisi jo lähtökohdiltaan perinteisestä poikkeavaa lähestymistapaa. Kirjan lopussa voisi tietenkin olla linkitetty lähdeluettelo, jonka avulla aiheesta kiinnostuneet pääsisivät nopeasti edes alkuun; se tuskin pilaisi oivaltamisen iloa?

    Historialliset romaanit voisivat varmaan sisältää lähdelinkkejä pitkin matkaa. Sillä tavoin minä niitä muutenkin luen: kun eteen tulee kiinnostava historiallinen tapahtuma tai henkilö, avaan Googlen ja tietosanakirjoja tarkistaakseni edes pintapuolisesti, mitä asiasta tiedetään.

  4. Hyviä skenaarioita, Jukka. Itse pitelin elämässäni ensimmäistä kertaa kädessäni noita lukulaitteita viikonloppuna, kun piipahdin kirjamessuilla. Sellainen tarkennus, että sähkökirjankin hintaan voi sisältyä esim. kustannustoimittajan palkkaa tai markkinointikustannuksia. Toisaalta esim. omakustanteille sähköinen julkaiseminen tarjoaa aivan merkittävästi perinteistä halvemman väylän, nimenomaan julkaisijan näkökulmasta. Elibriksen omistaja kertoi minulle, että heidän julkaisemansa omakustanteet myyvät noin 10 euron hinnalla, josta kirjailijalle hänen mukaansa jäisi 60%. Ja heidän myyntilistoilleen pääsee noin 150 euron investoinnilla. Tämä voi tietysti lisätä jollain aikavälillä kaikenlaisen roskan tarjontaa samalla tavalla kuin musiikin (tai pikemminkin äänen) tuottaminen on nykyään merkittävästi halvempaa kuin joskus aikoinaan ja roskaakin näyttää syntyvän merkittävästi enemmän. Myös haasteista suurin on sama kuin musiikissa: miten estää laiton kopiointi. Samaten laadukkaan tuotannon voi muodostua vaikeammaksi erottua roskan seasta varsinkin, jos roskan tuottajat ovat erityisen kovia tyrkyttämään omaa itseään.

    Joka tapauksessa aihe sisältää hyvin mielenkiintoisia kehityskulkumahdollisuuksia. Itse maksaisin sähkökirjasta 20€, jos sitä ei mistään muualta saa, en kaipaa hyperlinkkejä enkä varsinkaan muunneltuja versioita. Enkä toivo, että kirjasto muuttaa minun nettiyhteyteni päähän eikä fyysistä kirjastoa enää olekaan. Mutta Elibriksen hepun kanssa keskustellessani oivalsin, että joillain tavoilla ala tulee varmasti muuttumaan.

  5. Minä olen täysin seonnut sähkökirjoihin enkä suostu enää muuhun koskemaankaan. Minulle riittää kun uusin Murakami, Mieville tai Vandermeer kilahtaa hylyyn heti kun se ilmestyy ja että nuo kirjat on täppärissä aina mukana ilman eri raahaamista tai se, että Ranskan kansalliskirjastosta löytyy 27 000 historiallista lähdeteosta, jotka haluan lukea heti!

    Pieni korjaus: hienoimmatkaan e-kirjat eivät ole (eivätkä tule lähiaikoina olemaankaan) yhteydessä nettiin, vaikka laite olisikin. Se on esim. epub3:ssa teknisesti mahdollista, mutta saattaa avata niin arvaamattomia tietoturvariskejä, ettei kukaan ei sitä halua tehdä. Jos kirjan haluaa tehdä nettitietoiseksi, niin siitä pitäisi tehdä applikaatio tai nettisivu, mikä on tietysti mahdollista, mutta onko se sitten enää kirja?

    Itseäni teknisiä kikkoja enemmän kiinnostaa se miten digitaalinen kirjallisuus tulee muuttamaan kirjailijan ja lukijan välistä suhdetta ja miten se muuttaa kirjallisuutta. Sen suhteen ainakin minä elän mielenkiintoisia aikoja.

  6. Ossi; mä luulen, että laittoman kopioinnin estämiseen laitetaan nyt ihan liikaa paukkuja. Painopisteen pitäisi olla enemmän siinä, miten laillinen kopio saataisiin helposti saataville. Mutta joo, tästä on jo sanottu aika paljon toisaalla.

    Itse en myöskään *kaipaa* uudenlaisia viritelmiä, mutta toisaalta kirja on enemmän kuin pelkkä yhden ihmisen lukukokemus. Jostain yksittäisestä, tärkeäksi kokemastani mutta vaikeasti saatavasta tekstistä voisin kyllä olla valmis maksamaan hyvinkin paljon, ihan julkaisutavasta riippumatta. Kiireinen en kuitenkaan ole, joten, toisin kuin Kimmo, en himoitse uutuuksia sormet syyhyten.

    Se on kyllä kiistämätön lisäarvo sähkökirjassa, etteivat sähköistetyt tekstit vie tilaa eivätkä paina repussa.

    Applettien, pelien tms. ja kirjan väliset raja-aidat minua kyllä kiehtovat, samoin kuin se, miten kirjan käsite kenties voi sähkökirjojen myötä alkaa muuttua.

    Millaisia ajatuksia, Kimmo, sinulla on tuon digitaalisuuden vaikutuksista kirjailijan ja lukijan suhteeseen? Itse en ole tuota tullut miettineeksi, mutta kuulostaa erittäin kiinnostavalta tarkkailun ja ajattelun kohteelta.

  7. Tässä jotakin aiheeseen liittyvää (kiitos J Pekka Mäkelälle linkkivinkistä):
    http://www.riemurasia.net/kaatopaikka/go.php?id=39549

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: