Making of LVIXXX

Kuten olen jo maininnut, osallistuin Hasardifilmi-nimisessä joukkueessa Uneton48-kisaan. Kilpailun kulku oli seuraava: 13.5. kello 19 kilpailuun osallistuneet lähes sata filmiryhmää saivat tietää kaikille elokuville yhteiset vaatimukset: 6-8 minuuttia kestävässä elokuvassa on oltava esine, peili. Henkilörepertuaariin kuuluu Aini tai Arttu, joka on paneutunut johonkin erikoisalaan omistautuneesti ja intohimoisesti. Elokuvassa tapahtuu jonkinlainen tunteenpurkaus.

Ryhmille arvottiin genret. Elokuvansa saattoi joutua tekemään miltei minkä tahansa lajityypin puitteissa road moviesta musikaaliin. Meidän osaksemme koitui science fiction. Valmiin elokuvan jättämiseen järjestäjille oli 48 tuntia aikaa.

Höpöttelimme asiaa ja asiattomuuksia Kallion lukion tiloissa, ja kirjoitin illan mittaan käsikirjoituksen, johon tunnuttiin olevan ihan tyytyväisiä. Yhden aikoihin yöllä nukkumaan lähtiessäni Aija Viita aloitti kuvakäsikirjoituksen tekemisen, luulen.

Seuraavien 12 tunnin tapahtumista en tiedä paljonkaan. Paitsi että kun saavuin iltapäivällä näyttelemään omaa rooliani, oli moni asia muuttunut. Ohjaaja-kuvaaja-leikkaaja Ville Pirilä oli aamuyön pimeinä tunteina tajunnut, että käsikirjoitus oli sittenkin liian vaikea annetussa aikataulussa toteutettavaksi. Suunniteltuja erikoistehosteita ei ennättäisikään, ja tarina oli mennyt parin olennaisen jutun suhteen uusiksi. Tästä kuullessani kuvaukset olivat jo melkein puolivälissä.

Se, minkä parissa siinä vaiheessa työskenneltiin, ei enää ollut scifiä vaan oli muuttunut enemmänkin surrealismin suuntaan. Kerronnan rytmikin oli kuulemassani suunnitelmassa (sikäli kuin sen oikein ymmärsin) epätasapainossa. Auteur-henkisenä tyyppinä minä, joka en koskaan ole oikein osannut joukkuepelaamista ja joka haluaisin tietenkin yksinmääräillä tarinankulun ja aivan kaiken, vaikka olenkin pelkkä käsikirjoittaja, revin hetken aikaa hiuksiani – paitsi että olin höylännyt ne rooliani varten pois pari tuntia aiemmin. Alkuperäinen juoni joutui prosessin myötä hukkateille, mutta saimme kuin saimmekin palautettua jutun scifiksi ja rytmin kohdalleen. Ainakin tarkka-aivoinen katsoja voi sen niin ymmärtää. Ja olisihan se saattanut mennä niin ihan ilman minuakin. Joiltain osin kokonaisuus selkeästi parani edellisillan käsikirjoitukseen verrattuna, joltain osin saatettiin mennä vähän tavanomaisempaan, jossain suhteessa entistä oudompaan tai ainakin eri tavalla outoon suuntaan. En esimerkiksi missään vaiheessa käsikirjoittanut itselleni munasillani juoksentelua pannuhuoneissa ja kellarikäytävissä, se vain jotenkin meni niin.

Lopputuloksesta pidän. Olen suorastaan hämmästynyt siitä, miten ammattimaisen näköistä jälkeä Ville ja Salla ja muu hervoton hasardiporukka sai sellaisessa kiireessä aikaiseksi. Näin hieno siitä tuli:

Kisan finaaliin asti emme selvinneet. Meidän Arttumme on kuitenkin ehdolla parhaasta miesroolista. Kilpailun parhaat 15 elokuvaa voi katsoa täällä. Niissä vasta hienoja onkin!

Kiitos koko tuotantotiimille. Kivaa oli, eikä jää tähän!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: