Ansaittua hyvinvointia

Suuren KuntoSaliKetjun (jatkossa lyhemmin SKSK) edustaja vaati minua tutustumiskäynnille. Eräs tuttavani oli tällaisesta tutustumisesta saanut paljon hyvää oloa, joten miksikä en kävisi katsomassa minäkin? Ja olihan se – ajatuksia herättävä kokemus.

Saavun paikalle sovittuun aikaan. Entinen teollisuusrakennus ei näytä ulos päin kovin kummoiselta, mutta kun esittelijä kierrättää minut tehdashallista toiseen, olen vaikuttunut. Kyseessä on valtava, Star Trek -tyyliin siisti ja valoisa, väljästi täytetty laitos. Ilmapiiri on näin aamupäivällä rauhallinen, liikkujia paikalla melko vähän. Esittelijä kehuu erilaisia ryhmäliikuntamahdollisuuksia: ”*** on tosi kovaa rääkkiä, ja keskiviikkoisin on ***. Se, se on kyllä ihan täyttä tappoa!”

Suurin osa tarjonnasta vaikuttaa silti ihan terveelliseltä. Uskon toki, että koko kuntosalihomma on fyysisesti hyvä juttu ja tekisi varmasti hyvää minullekin. Keskityn kuitenkin kuitenkin siihen puhuntaan (Hah! Vältinpä sanan ”diskurssi” käytön!) ja ideologisiin piirteisiin, joita luulen havainneeni.

Tarjolla on siis itsensä kiduttamista ja kuolettamista, mortifikaatiota, kuten asia on katolisessa kirkossa nimetty. ”Monin paikoin ihmiset eivät ymmärrä kärsimyksen puhdistavaa ja myötälunastavaa voimaa…” (Opus Dein prelaatin paimenkirje, 2009)

Juuri itserääkkäyksen lunastavaan voimaan SKSK:n esittelijäkin vetoaa: ”Treenin jälkeen on sitten niin hyvä olo ja hyvä omatunto, kun tietää tehneensä jotain. Ja nälkä, ja kun menee oikein kunnolla syömään, tietää ansainneensa sen.”

Kysymys on siis nautinnon ansaitsemisesta tai ennakkoon maksamisesta tehdassalissa työskentelemällä (jos toisteiset, yksitoikkoiset liikkeet jotakin muistuttavat, niin tosiaankin liukuhihnatyötä).

Hiljainen spinning-sali on suorastaan vavisuttava. Ainakin sata kuntopyörää suorissa riveissä ja jonoissa. Mekaaanisten laitteiden sulkeiset, joiden täsmällinen kauneus saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Minun ei tarvitse kuvitella ihmisiä noita laitteita polkemaan. Riittää nähdä laitteiden järjestys, käskytetty konemaisuus, jolle joukkokokouksen osallistuja itsensä alistaa. Jotain komeampaa olen nähnyt ainoastaan Itä-Saksaa käsittelevissä dokumenttielokuvissa.

Olen muuten aina ihmetellyt ihmisten halua osallistua ryhmäjumppaan ja muihin paraateihin, jonkun toisen komennettavaksi. Mitä se kertoo meistä? Mitä kertoo yhteiskunnastamme se, että samat ihmiset, jotka vaalivat puheissaan yksilönvapautta, haluavat maksaa siitä, että tulevat vapaa-ajallaan komennetuiksi? Erityinen feministinen kysymys: mitä kertoo maailmastamme, se että nimenomaan naiset haluavat olla joukkoina käskytettävinä?

Suurin osa tiloista on toki tarkoitettu itsenäiseen työskentelyyn.

Esittelykierroksen jälkeen istumme pöydän ääreen, ja minulta pyydetään ratkaisua. Minulle ilmoitetaan jäsenyyden kuukausihinta, vaikka myytävänä ei ole kuukausia vaan vuosia (pieni kuluttajansuojaongelma, ehkä?). Minulle sanotaan jopa, paljonko maksu on päivää kohden: reilut pari euroa ei olisi paha hinta mistään palvelusta, jota todella käyttää, joten tarjous ihan oikeasti houkuttelee. (Vuosimaksun kaveri laskee alakanttiin pieleen.) Koska puhe ei todellisuudessa ole muutamasta kympistä (kuukausihinta) vaan monesta sadasta eurosta (vuosimaksu), haluan harkita asiaa. Voisin vaikka ottaa yhteyttä huomenna? Ajatus ei ole esittelijästä hyvä. Olet jo tullut paikalle, miksi et jo pistäisi nimeäni paperiin? Mitä, jos saisit vielä tällaisia ja tällaisia lisäetuja? Tämä on esittelijältä moka, ainakin minun tapauksessani. Tämän tyyppiset manipulointikeinot ovat minulle kirjallisuudesta ja myös kenttätutkimuksista tuttua kauraa. Hätäisiin mutta suuriin ratkaisuihin prässääminen on erinäisissä kyseenalaisissa lahkoissa hyväksi ja toimivaksi havaittu menetelmä: ihminen saadaan tekemään asioita, joita hän ei oikeastaan haluaisikaan tehdä. Minussa se herättää kuitenkin ensisijaisesti vastustusta, ja koko SKSK luiskahtaa bisnesuskontojen kategoriaan.

Tutustun laitteisiin omatoimisesti vajaan tunnin ajan. Aerobiseen liikuntaan tarkoitetut härvelit ovat juuri niin puuduttavia kuin pelkäsinkin. Joissain muissa löydän itsestäni uusia lihaksia – joita minulla ei ole – ja siksi myös syyn käydä salilla. Mutta ulkona paistaa aurinko. Mieluummin olisin vaikka lumikenkäilemässä.

Mainokset

5 vastausta

  1. Heh! Naulan kantaan Jukka. Vaikka olenkin yhden kuntolahkon väkavamielinen ja hartaasti sitoutunut jäsen taas tämän vuoden, naurut irtosi.

    Ryhmäliikunnasta sen verran, että tunneilla on yksinkertaisesti kivaa. Toisten akkojen kanssa on hauskaa liikkua, musiikki soi ja ihan huomaamatta tulee tehneensä enemmän kuin mihin ehkä yksin saisi itsensä tsempattua. Tunneille tulee lähdettyä helpommin porukan vedossa: ”ootko tänään menossa jumppaan? mennään yhdessä”

    Näitä ryhmätunteja olen huomannut miesten vierastavan koko sukupuolen suomalla voimalla. Mutta liikkuvathan ne äijätkin kaikenmaailman peliporukoissa tai kiipeilevät kavereiden kanssa 😉
    Ihminen on sosiaalinen otus. Eri juttu on sitten, kuinka toiset tekevät bisnestä / politiikkaa / uskontoa sen nosteella, että olemme laumaeläimiä.

  2. Porukassa on kivampi liikkua. Ammattitaitoisen ohjaajan myötä saa myöskin liikkumisestaan tehokkaampaa kuin yksin puurtaessa, sekä osaavamman suunnittelun että kannukstuksen ansiosta.

    Ei minusta ole yksilönvapauden kanssa ristiriidassa, että voi halutessaan osallistua itse valitsemaansa ohjattuun toimintaan. Jos kaikki pakotettaisiin esimerkiksi kerran viikossa osallistumaan juuri tietylle liikuntatunnille, olisi ihan eri juttu.

    Spinning-salista tuli mieleen, että ainakin paikallisella salilla tuntuu olevan kovin innostava ohjaaja. Välillä ohi kulkiessa tunnilta kantautuu sen verran orgastisia ”Vielä! Vielä! Nopeammin!” -huutoja, että natsien sijaan tulee mieleen ihan toisenlaiset saksalaiset elokuvat.

  3. ”Erityinen feministinen kysymys: mitä kertoo maailmastamme, se että nimenomaan naiset haluavat olla joukkoina käskytettävinä?”

    Tähän olin juuri sanomassa, että syynä lienee pikemmin naisten suurempi sosiaalisuus kuin käskytyksen halu, mutta Marika sen jo sanoikin 🙂
    (Multa se oli tosin vain arvaus, koska olen aika epäsosiaalinen ja siksi en oikein viihdy ryhmäjumpissakaan. Valitsen mieluummin soololenkin metsässä 🙂 )

    Lisäksi naiset elää edelleen miehiä suurempien ulkonäköpaineiden alla, joten ehkä ryhmässä haetaan myös joukkozemppiä siihen ikuiseen ihanan hoikkuuden tavoitteluun?

  4. @kaikki: Näkisin keskusjohdetun, sulkeismuodossa tapahtuvan liikunnan omana erityismuotonaan. Esimerkiksi kiipeilyporukan toiminta ei mahdu kategoriaan. Suuri osa yhdessä liikkumisesta tapahtuu jollakin muulla tavoin, eikä pelkkä sosiaalisuus riitä sen perusteeksi. Marikan ja Teron pointti, että komennettuna saattaa saada enemmän itsestään irti, lienee yksi osaselitys.

    Tahdon myös kiistää oman väitteeni, että tuo muoto olisi erityisesti naisten juttu: varsin suuri osa esimerkiksi budolajien harjoituksista noudattaa samaa sulkeisharjoituksen mallia. Sama pätenee esim. jalkapalloilun valmennukseen.

    Enkä yhtään epäile, etteikö komennettavana oleminen voi olla kivaa – jos sellaisesta sattuu tykkäämään. Minä en ole koskaan tykännyt, vaikka jollakin tavalla olen sosiaalinenkin.

    @Tero: Jos natsit eivät tulleet mieleen, miksi heidät mainitsit? Minä en heihin viitannut sanallakaan 🙂

    Spinning-kuvauksesi kuulostaa muuten aivan samalta kuin erään kristillisen, vaarallisena pidetyn lahkon kokoukset, joihin joskus tutkimusmielessä osallistuin. Karismaattiselle johtajalle huudettiin kannustuksia juuri samaan tyyliin: Kerro lisää! Jees! Amen! Anna kuulua! Asenne on ollut sama esimerkiksi niissä DDR:n massatapahtumissa: ne ovat olleet innostavia ja henkeä nostattavia tapahtumia, aivan kuten mainitsemillasi natseillakin oli kovin innostava johtaja.

    Eikä tosiaan ole varsinaisesti ristiriitaista mennä vapaa-ajallaan pomotettavaksi. Se, että arvostettua yksilönvapautta käytetään johdetuksi tulemiseen ja joukkoon sulautumiseen on kuitenkin, minun silmissäni, psykologisesti jännitteinen (ja jännittävä) ilmiö. Tämä ei ole pelkästään ryhmäliikunnan erityisaluetta, vaan sama esiintyy milloin missäkin vahvan johtajan kaipuussa.

    Ja mihin tästä päästään? Ehkäpä juuri Marikan esille nostamaan laumaeläimyyteen.

  5. En tiedä, onko tässä kyse isomminkin suhtautumiseroista, vai vain merkityksettömästä eri termien käytöstä, mutta ainakin omien harrastusporukoideni puitteissa minun on vaikea löytää itseäni käyttämistäsi termeistä ”komennus” ja ”pomotus”. Ennemminkin kyse on (ainakin niissä porukoissa, joihin itse olen mennyt) ohjauksesta ja kannustuksesta. Se, mistä itse koen maksavani, ei ole siis käskyttäminen, vaan ohjaajan asiantuntemuksen hyödyntäminen. Varmaan hiukan erihenkisiä ryhmäliikuntatunteja kyllä on.

    Jos olisin kilpailuhenkisempi, lisäbonuksena porukalla tekemisessä olisi, että on kiva tehdä kun on muita kirittämässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: