Kiinalaisessa puutarhassa

Markus Nummen Kiinalainen puutarha on vaikuttava teos. Mannerheimin vuonna 1906 Turkestanissa ottaman valokuvan ympärille rakennettu romaani kertoo ruotsalaisen lähetysaseman vaikutuspiirissä kasvaneiden lasten elämistä ja kohtaloista 500 sivun ja 40 vuoden pituisen, jopa eeppiseen mittakaavaan kasvavan tarinan.

Erityisen kunnioitusta herättävää kirjassa on valtava taustatyön määrä, jonka Nummi on sen eteen tehnyt. Fiktiiviset hahmot rakentuvat todellisille ihmisille, todellisiin maailmantilanteisiin, aikaan ja paikkaan. Suuret, mutta pieniinkin koloihin ulottuvat taustat ovat asettaneet kerronnalle rajat ja ohjanneet sen kulkua hyvinkin tiukasti, mutta jäljelle jääneet vapaudet kirjailija on käyttänyt hyvin. Näin tarkkaan tehty historiallinen romaani lähestyy oulipolaisten pakotteiden ohjailemaa romaanitaidetta: ainoana erona on, että pakotteita ei oteta matematiikasta tai loogisista algoritmeista vaan historian tutkimuksesta.

Kiinalaisessa puutarhassa käydään uskontojen välistä dialogia. Kamil-nimisen kertojan Jumala ei ole kolmepäinen eikä inhimillinen, vaan käsittämätön ja suuri kuin luonto. Jumala on armollinen, ja Jumala on epäinhimillinen ja arvaamaton. Uskontoa enemmän maailmassa vaikuttaa kuitenkin ihminen kaikessa kyvyssään sekä rakastaa että tehdä julmuuksia. Ja kun politiikka muuttuu teurastuksiksi, ovat ihmisten muodostamat sotajoukot samanlaisia kuin Jumalakin: yksittäisen ihmisen osa on niiden säälimättömissä ja arvaamattomissa jaloissa kuin hyönteisen. Kovin usein inhimillisyys on silkkaa epäinhimillisyyttä.

Romaanin tapahtumat ovat täynnä lohduttomuutta, raakuutta, toivottomuutta – ja välittämistä, huolenpitoa, rakkautta. Romantiikka ja inhorealismi ruokkivat toisiaan, Kiinalainen puutarha täyttää Waltarin aikoinaan romaanitaiteelle esittämän aihevaatimuksen: ainoat romaanin mittaiset aiheet ovat rakkaus ja kuolema. Ja tottahan se on, että juuri tuosta eroksen ja tanatoksen jännitteestä ne kaikkein riipaisevimmat kettomukset kirjoitetaan. Siihen väliin virittyy toivo.

Kiinalaisen puutarhan kielenkäyttö kallistuu enemmän kertovaan kuin kuvailevan näyttämisen suuntaan, mikä selittyy sillä, että suurin osa tarinasta tapahtuu kehyskertomuksen sisällä, suullisessa esityksessä. Samalla se kirjoittaa auki kertomisen ja kertomatta jättämisten valintoja, jättää raaimmat yksityiskohdat kuvailematta ja toisaalta lukijan mielikuvitukselle tilaa. Pieniä ihmisiä kuvatessaan Nummi on ymmärtävä, sanoisin että jopa rakastava.

Tekipä hyvää lukea pitkästä aikaa suuri tarina.

2 vastausta

  1. Minun Windows-dinosaurukseni näytönsäästäjä on yksi sana: Midilimangar!

    Olen vähän väliä yrittänyt ystäville ja kylänmiehille/naisille puhua tästä kirjasta. Yhtenä lisäarvona, syynä, joka sai minut tarttumaan kirjaan oli kyllä Dilber, tuo koloratuurilaulajatar, pikkuinen uiguurinainen.

    Ylipäänsä tunnen sympatiaa uiguurikansaa kohtaan. Olen myös miettinyt sitä, miksi se turkkilaiskansa ei koskaan ruvennut valtioksi. Sen ihmiset olisivat ehkä säilyneet kammottavilta vainoilta joita he ovat joutuneet kohtaamaan ja kohtaavat edelleen.

    Kaivoin netin uumenista kuvia Takla Makanin autiomaasta ja katselin japanilaisten tekemään Silkkitie-dokkarisarjaa joka tuli uusintana. Menivät siinä Nummen kirjan ihmisten asumusten kautta.

  2. […] Kortteinen: Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa Markus Nummi: Kiinalainen puutarha Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Klassinen versio Ibn Ishaqin kirjoittamasta […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: