Japanilainen dissosiaatio

Luin loman aikana Haruki Murakamin romaanin Sputnik – rakastettuni (Tammi, 2003, Philip Gabrielin englanninnoksesta suomentanut Ilkka Mallinen).

Suoraan asiaan. Kirja on kepeällä ja elävällä tyylillä kirjoitettu kertomus dissosiaatiohäiriöistä.

Dissosiaatio-oireilussa ja erityisesti sen alaan kuuluvissa depersonalisaatiohäiriöissä ihminen, joko jonkin traumaattisen kokemuksen, isojen elämäntapamuutosten johdosta tai muista syistä kokee vierautta itsensä kanssa. Minuus joko katoaa tai oma itse alkaa tuntua etäiseltä ja vieraalta. Ilmiötä voisi lääketieteellisten diagnoosien asemesta tarkastella – ehkä hedelmällisemminkin – myös filosofisena tilana, ja tällaisena sitä myös Sputnik – rakastettuni käsittelee.

Eräs päähenkilöistä, Sumire, huomaa yllätyksekseen rakastuvansa voimakkaasti toiseen naiseen. Havainto on hänelle pelottava ja ravisteleva. Rakastettunsa vuoksi hän luopuu kirjoittamisesta ja vähintäänkin lykkää kirjailijaksi tulemisen haaveen sivummalle, muuttaa pukeutumistyyliään ja vuorokausrytminsä, lopettaa tupakoinnin, alkaa opiskella italiaa, kunnes kirjoittaa kirjeessä:  ”[…] minulla on outo tunne, etten ole enää oma itseni.” Hän kuvaa tilaansa outona ”osiin hajoamisen tunteena”. Lopulta Sumire katoaa kokonaan.

Sumiren rakastettu, Miu, puolestaan on menettänyt seksuaalisen halunsa ja hiustensa värin tarkastellessaan kaukoputken läpi, maailmanpyörään lukittuna, toisen itsensä etäisiä mutta häpeällisiä ja nöyryyttäviä seksitouhuja. Miun kertomuksessa toistuu useita tyypillisiä dissosiaatio-oireita, kuten itsensä tarkasteleminen ulkopuolelta ja tunteiden kylmeneminen. Tapaus osuu lähes yksi yhteen kohdakkain Duodecim-lehdessä kuvatun lähihoitajan tapauskertomuksen kanssa.

Kirjan kertoja, K, puolestaan joutuu Sumiren kadottua luopumaan uskostaan rakkauteen. Hän tuskin saisi osakseen sairausluokitusta, mutta kokee Sumiren myötä menettäneensä elämänsä ytimen. Menetysten jälkeen niin hän kuin Miukin ovat elämää näytteleviä ”pelkkiä tyhjiä kuoria”. Kaikkien kolmen päähenkilön kohdalla voidaan kysyä: kuinka paljon voimme muuttua tai toimia itseämme vastaan – mitä kaikkea voimme menettää tai hylätä – kadottamatta itseämme?

Sumiren ratkaisu on mennä ”toiselle puolelle”, sinne, missä menetetyt asiat ovat. Unelmiin. Ehkä juuri tärkeimmät unelmamme ovatkin persoonamme ydinainesta, sitä, mistä ei saa luopua. Johonkin tämän suuntaiseen Murakami tuntuu vihjailevan sillä, että kaikista henkilöistä juuri unelmiinsa etsintämatkalle lähtevä Sumire lopulta palaa takaisin – entisenä itsenään.

Advertisements

4 vastausta

  1. Luitko Murakamin Kafka rannalla? Siinä päähenkilö on myös K. Toisin sanoen hänen nimensä on japania ja suomeksi Kafka rannalla.

    Siellä on myös vierailu sinne toiseen maahan.

    Murakami on outo tapaus. Jostain luin että hänen veljensä on tunnettu kuvataiteilija. Mutta hyvä että Keltainen kirjasto on ottanut M.:n kirjat kustannettavakseen.

    Mitenhän se tuo kieli? Eikö meillä ole muita japanin suomentajia kuin Kai Nieminen?

  2. Olipa hyvä havainto tuosta romaanista, vähän samansuuntaisia ajatuksia tuli minullekin mieleen.

    Murakami käsittelee minusta romaaneissaan ihmisen sisäisiä rajatilakokemuksia hyvin, sekä identiteettikokemuksia ja erilaisia tajunnantiloja. Mukana on aina toivo, jokin eheyttävä kokemus, katharttinen elementti. Kafka rannalla teoksessa oli unenomaisia kohtauksia, jopa painajaismaisia hirveyksiä, jotka luin alitajuntaa kuvaavina.

    Huomasitko muuten, että hänellä on Tove Jansson mukana, esineinä tosin (mutta kuitenkin), tässäkin romaanissa.

  3. @Ripsa
    Kafkaa rannalla en ole lukenut, Suuren lammasseikkailun kyllä. K on hyvä ja perinteikäs nimi romaanihenkilölle:)

    Sputnikin suomennos on kieleltään aika pelkistettyä ja neutraalia, sellaista kuin ihan ookoo käännöskirjallisuus tuppaa olemaan. Ei ainakaan minussa herätä intohimoja mihinkään suuntaan. Vaikea sanoa, onko ominaisuus jo alkuteoksessa. Aika vähän näyttää japanin suomentajia olevan.

    @Hirlii
    Kuulostaa kiinnostavalta tuo Kafka rannalla.

    Ainakin yksi Muumi-esine jäi mieleeni. Oliko niitä enemmänkin?

  4. Muumimuki, niin tässä kuin Kafka rannallakin -teoksessa.

    ”Kafka rannalla” -teos oli minusta parempi, ja siitä minulle syntyi myös Tove Jansson assosiaatio, oikeastaan aika voimakaskin, niin että tuntui siltä että Murakamilla täytyy olla jokin vahva sisäinen kokemus Janssonin teoksien maailmasta. Kuka ”Lohduttaisi Nyytiä” teos esimerkiksi tuli väkevästi mieleen, eikä siis mitenkään huonolla lailla.

    Kafka rannalla teos kertoo identiteetistä, pelosta tuntemattoman edessä, oudoista maailmoista ja pohjimmiltaan toivosta, ystävyydestä. No, on siinä teoksessa paljon muutakin, ja siksi: suosittelen lämpimästi, se on fantastinen romaani. En ihmettele että siitä on tullut liki kulttiteos nuorten aikuisten keskuudessa.

    p.s kiitos muumit ja olemassaolon arvoitus -teoksesta, teos sai hyvää vastaanoton erään lukioikäisen elämässä (no itse pidin siitä kovin myös).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: