Yksi kysymys sähkökirjoista

Lukulaitekeskustelu rätisee sähköisenä aina kirjamessujen jälkeen. Yhä useammalla on. Minäkin pitelin yhtä käsissäni ja katselin muutamaa mallia laatikoissaan. Moni vekotin näyttää useita keskeisiä formaatteja, .jpg:t, .docit  ja .pdf:t ovat luettavissa. Suoraan sanottuna: vaikuttaa käyttökelpoiselta ja jopa tarpeelliselta keksinnöltä.

Näyttö noissa lukulaitteissa vain on pienen puoleinen, pokkarikokoa. En rupea futurologisiin arvailuihin sähkökirjan ja paperimedioiden suhteesta, mutta haluaisin esittää käytännöllisen kysymyksen: miten tuollainen laite näyttää esimerkiksi A4- tai B5-kokoon taitetun tutkimusraportin? Onko kiva lukea vai ei? Oma mahdollinen ostopäätökseni on nimenomaan tästä kiinni.

No, voin minä nyt saman tien ottaa tähän muuhunkin e-kirjakeskusteluun osaa. Olisihan se ihan siistiä, jos kirjastonsa saisi kutistettua fyysisesti murto-osaansa. Sisustuselementtinä arvostan tyhjyyttä enemmän kuin pölyttyviä, happamasta itsetuhoutuvasta paperista tehtyjä kirjoja. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Ja erityisesti uutuuskirjat voisin mielelläni hommata sähköisinä: paperiversion ostaisin vain, jos teksti herättäisi kiintymyksen tunteita. Mutta ne teokset, jotka haluaisin säästää, haluaisin kyllä sellaisessa muodossa, että kestää.

Nykyaikaisen teknologian suhteen minulla on pieniä epäilyksiä: huononnusinsinöörit suunnittelevat ilmeisesti kaiken menemään rikki heti takuuajan umpeuduttua. Parannusinsinöörit sen sijaan keksivät koko ajan uusia formaatteja, niin ettei kaksi vuotta sitten tehtyä tallennetta voi toistaa uusilla laitteita.

Mutta juurikin lähdekirjallisuuden lukemiseen laite olisi omiaan.

Advertisements

4 vastausta

  1. Itse olen lukenut Gutenberg.orgista tallennettuja kirjoja jo kymmenen vuotta. Lähes aina paperille tulostettuna, ruudulta luku ei vaan suju. E-kirjaan siirtymistä todennäköisesti helpottaa se, että olen jo pari vuotta lukenut sujuvasti tekstejä kännykän käyntikortin kokoiselta ruudulta. Kyseisellä laitteella A4:seksi taitettuja pdf-dokkareita vähemmän sujuvasti, mutta pakon edessä niitäkin.

  2. Kännykän ruudulta en kyllä kykenisi. Oikeastaan ajatuksenani on, että jos lukulaite olisi artikkelien lukemisessa läppäriä parempi – ainakin se on kompaktimpi ja kevyempi – sellaisen voisi hommata.

  3. Jos raportti on lähinnä tekstiä, ja taitto yksinkertainen, sellaisen lukeminen saattaa onnistua kohtuullisesti (esim. Sony Reader osaa rivittää PDF:n tekstiä uudelleen lukukelpoiseen muotoon). Mutta jos kyseessä on ”taitetumpi” julkaisu, jossa on runsaasti kuvia, visuaalinen taitto jne., ei sellaisen lukeminen tuollaisella 5–6 tuuman laitteella ole kovin mukavaa. iPadilla käy jo huomattavasti sujuvammin.

  4. Tommonen uudelleen rivittäminen on ehkä juuri se, mitä mietin. Ettei tarvitse rullailla eestaas, jotta saisi rivin luettua. Ehkä ne antavat kaupassa kokeilla noita vimpaimia…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: