Antisankarit vuorilla, osa 2

2. luku: Kevyttä kiipeilyä siinä välissä

(Joitakin kuvia kannattanee klikkailla suuremmiksi.)

Ajamme lauttasatamaan ajatuksenamme nukkua matkalla Lofooteille. Lautta on lähtenyt vartti sitten. Ajamme siis Narvikiin, jossa syömme hostelliaamiaisen (uunituoretta leipää! herajuustoa!) ja nukumme päivän. Pizzaillallisen jälkeen nukumme yön, syömme uuden hostelliaamiaisen ja siirrymme Henningsværiin, josta Jeppe, Viliina ja Olavi ovat jo buukanneet meille huoneen.

Illalla kaikki paitsi Ossi lähtevät pienelle kävelylle hienolle näköalapaikalle Svolværin nurkilla. En nyt muista tunturin nimeä, mutta jotain pistoolisankareita siinä harjoittelee lähellä, ja nousua taitaa kertyä jotain 350 metriä, kiva kevyt palauttava siis.

Aika paljon siellä on sumua, ja lenkki jota lähdemme kiertämään, johtaa umpikujaan, josta olisi jyrkkä ja hankala matka alas, vaikka sattuisikin huilimaan vauvarinkassa niin kuin Olavi. Käännymme sitten takaisin.

Alkaa tietenkin sataa ja tuulla kylmästi ja navakasti, jolloin erityisesti Olavia silmällä pitäen haluamme päästä takaisin suorinta tietä, joka vaikuttaa kummasti epätasaisemmalta kuin noustessa. Jossain vaiheessa Ode siitä muhkuraisuudesta mainitseekin, mutta kun polku on suora ja selkeä, niin missä muuallakaan olisimme kuin tutulla tiellä. Selkeä harjanne, vierellä jyrkänne ja toisella puolella loiva niitty. Ei täällä mitään risteyksiäkään ole ollut.

Paitsi yksi, kun sitten vähän tarkemmin ajattelemme.

Alamäessä Oden polvet vaativat lisäannoksen tulehduskipulääkettä.

Tiistai, 20. päivä.
Foreca ja muut lupaavat aamuksi ja päiväksi sadetta, illaksi poutaa. Mikään kiire ei siis ole kiipeämään, vaan voimme puuhata jonkin tovin jotain muuta. Alkuillasta sitten seinämille.

Olen jo kotona googlannut Storbåthellarenin luolan, joka on 70 metriä syvä ja 22 metriä korkea, ja jonne on vain parin kilometrin haikki Nappista, ja siinä samalla saattaisi nähdä Nappstraumin kurimuksenkin.

Saan puhuttua Oden ja Jepen luolastusreissulle, jonne lähdemme heti, kunhan Viliina palaa snorklaamasta. Ja sieltähän hän jo tuleekin, makrilleja, merisiilejä, krakenin ja kosketuksesta vetäytyviä meriläjiä nähneenä. Kuulostaa hienolta. Minä tahdon myös mereen, jos tulee vielä sadepäiviä!

Ostan ennen lähtöämme tarkemman kartan läntisille Lofooteille. Eilen käyttämämme 1 : 100 000 -kuvaus ei oikein riittänyt. Parin kilometrin haikki näyttääkin nyt viiden ja puolen kilometrin kävelyltä suuntaansa. Sekin kuulostaa toki helpolta, kun polku kulkee koko ajan aika matalalla.

Ajomatka kestää tunnin, Nappstraumissa näemme vaahtopäisen kohdan, joka taitaa nyt sitten olla sellainen vuorovesikurimus. Rasti ruutuun.

Jalkaudumme. Kevyet keinokuituvaelluskenkäni ovat läpikastuneet viime päivinä jo pari kertaa eivätkä ole missään vaiheessa kuivuneet kunnolla. Sama meno jatkuu. Olemme edenneet varmaan puoli kilometriä, kun VorTex -kalvot ovat jo imaisseet jalkineet täyteen suovettä. Siinä on kiva huljutella varpaitaan samalla kun kävelee.

Tuonne niemeen:

Polku vie meidät uskomattoman kauniiden fantasiamaisemien halki. Merikotkat liitelevät yllämme, ja yhden bongaamme kivellä istumassa vain muutaman kymmenen metrin päässä. Näemme myös lampaita ja karitsoja, joista linnut saavat ravintonsa.

Polku lähtee kohoamaan korkeille kalliorinteille ja muuttuu vaikeakulkuisemmaksi. Ohitamme paikan, jossa polkuna toimivat livenjärkäleet on kytketty ketjuilla aloilleen – mielenkiintoinen ratkaisu muttei niin mielenkiintoinen, että kukaan pysähtyisi miettimään asiaa sen enempää – ja pian sen jälkeen polku jyrkkenee ja huononee ja muuttuu huomattavan vaaralliseksi. Ihme juttu, että tällaisia edes merkitään karttoihin. Ei tulisi pieneen mieleenikään tuoda esimerkiksi perhettäni näin hengenvaaralliseen paikkaan!

Vesiputouksen luona kadotamme polun kokonaan. Jeppe ja minä skrämbläilemme pari tiedustelukoukkausta märillä släbeillä. Ei hyvältä näytä. Täältä muka pitäisi päästä alas jyrkänteen juurelle, mutta ei, ei tätä enää voi sanoa poluksi edes hyvällä tahdolla. Joudumme perääntymään.

Paluumatkalla Jeppe huomaa, ettei kiviä olekaan kiinnitetty ketjulla aloilleen, vaan ketju on kiinnitetty niihin, ja siitä tukea ottaen pääsee laskeutumaan alas.

Niin me löydämme tiemme luolalle.

Antikliimaksi. Stobåthellaren on iso päällekallistuva katto, eikä mikään seikkailutunneli. Otsalamput saavat jäädä reppuihinsa. Olen silti tyytyväinen: polku on ollut kulkemisen arvoinen, vaikka päämäärä ei ollutkaan tavoittelemisen väärti. Ja sitten Jeppe huomaa jotakin merellä: selkäeviä. Pyöriäisiä! Elämäni ensimmäiset luonnonvaraiset valaat. Voi juku!

Paluumatkalla Oden polvet – täysin yllättäen – menevät entistäkin huonompaan kuntoon. Toinen päästää rusahduksen eikä tahdo sen jälkeen enää taipua. Tämä jalka-asia on kiistatta menossa vähän puihin.

Saavumme kämpille vasta illalla, mutta Ossi ja Jeppe käyvät vielä Gandalf-seinällä kiipeämässä jotain märkää.

Keskiviikko, 21.päivä.
Tänään on sitten kaunista säätä. Jeppe ja Ossi lähtevät jonnekin Djupfjordin perukoille touhuamaan. Ode ei kiipeä – hyvä kun pääsee portaita alas.

Lähden Viliinan ja Olavin kanssa kävelylle. Aurinko paistaa ja eteneminen on leppoisaa, kun käpöttelemme neljänsadan metrin kevyen nousun Glåmtindenille (näkyy tuossa seuraavassa kuvassa). Tai ainakin se on kevyt minulle, Viliinasta en tiedä, kun hänellä on Olavi selässään. Ei hän kuitenkaan pahemmin puuskuta. Ylhäällä on paljon turisteja.

Vuoristotaksi Sneck poimii meidät vuoren toiselta puolelta. Koska kaunis ilma on herättänyt kiipeilyhaluni, räkkään kyytiin kiiloja, Rock Empiren frendejä ja köyden mahdollista perääntymistä varten, ja minut pudotetaan Rock and Roll -harjanteen juurelle.

(Reitti kulkee tuota rinteen silhuettia myöten.)

200 korkeusmetrin soolo on minulle henkilökohtaisesti hieno asia, vaikka vaikeimmat reitillä tekemäni muuvit ovatkin korkeintaan jotain neljämiinusta. Yksinnousussa tunnelma poikkeaa kuitenkin radikaalisti köysistönä kiipeämisestä: putoileminen on kiellettyä ja henkinen tuki on löydettävä ihan omasta takaa. Reitiltä löytyy pari suhteellisen ilmavaakin kohtaa. Kokemus on onnellistuttava.

Päivä vaihtuu illaksi.

”Onko teillä kylmää olutta?” kuuluu tervehdys eteisestä. Mikko ja Ilkka ovat saapuneet. Vuokratessaan huoneen Evokarin perheelle alakerran herrasväki vuokrasi tietämättään kokonaisen huoneiston suomalaiselle kiipeilykommuunille. Pojat suuntaavat Gandalf-seinämälle. En lähde enää tänään mukaan, sillä olo on muutenkin ihan tyytyväinen.

Paljon vettä, ravinteita ja lämpöä nauttineet kenkäni ovat alkaneet pilata ilmaa. Suljen ne muovikassiin ajatuksenani ottaa ne esille vasta kotona desinfiointia varten.

Torstai, 22. päivä.
Aamupäiväksi on luvattu sääikkuna. Edellisen päivän seikkailuista (märkää, reitiltä eksymisiä, pelkoa ja pakituksia) palautuva Ossi ei tänään kiipeä, joten minä lähden Jepen kanssa kiipeämään ensin Gollumin (100m, 5, 5-, 5-) ja Gamle Revin (95m, 6, 6-).

Gollumin alku tuntuu nihkeältä: nyrkkihommat ja käsijammit eivät ole minulla oikein hanskassa – ainakaan jos halkeama on läpimärkä, niin kuin se on. Lähden liikkeelle kamusta kiskomalla. Nolo juttu, mutta ei siihen oikein viitsi jäädä jahkailemaan ja kaverin hermoja venyttämään. Alkuvaikeuksien jälkeen matkan ensimmäinen köydenpituus lähtee kuitenkin sujumaan. Jeppe jatkaa toiselle köydenpituudelle, jolloin alkaa sataa. Asioiden nopeuttamiseksi hän kiipeää kolmannen köydenpituuden samaan putkeen. Kohta olemmekin topissa.

Heti maahan laskeuduttuamme yltyy sade niin rankaksi, että asia tulee täysin selväksi: tänään ei enää kiivetä.

Kuvassa sääikkuna.

Sääikkuna
Mutta huomenna!
Sateen pitäisi loppua aamuyöllä, ja siitä eteenpäin on luvattu loistavaa säätä.
Huomenna me tikkaamme Prestenin länsipilarin, toisen päätavoitteemme!

Tänään kuitenkin mittaamme vielä Henningsværin sillan korkeuden: ensin tennispallon suuruisia kiviä pudottamalla ja kellottamalla, sitten köydellä, sitten vielä viiden kilon painoisella kiven pudotuksella. Lukijatehtävä: kun tennispallon kokoisten kivien putoamisajoiksi kellotetaan 2,8 s ja 2,7 s, kuinka korkea on silta, jolta kivet pudotetaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: