Päivän luontoelämys

Tytär soitti ja kysyi, haluanko nähdä naapurin pihassa olevan kyyn. Tietenkin halusin. En nimittäin koskaan lapsena nähnyt yhtäkään luonnonvaraista käärmettä. Aikuisena olen nähnyt niitä senkin edestä, mutta jotenkin käärmeen kohtaaminen tuntuu edelleen aivan erityistapaukselta.

Kaikkein hienointa oli kerran Sveitsissä, kun olin patikoimassa kaverini kanssa erästä vuorta kohti. (Anteeksi, jos olette kuulleet tämän ennenkin.) Idylliset vuoristoniityt vihersivät ja ilmassa oli aurinkorasvan tuoksua, kun päätin yllättäen poiketa polun sivuun kakalle. Etsin hyvän paikan ison kiven takaa, vedin housut kinttuihin ja kyykistyin. Takapuolen alta alkoi kuulua kiukkuista sähinää. Kaksi jalkojeni välissä olevaa kyytä koki – aiheellisesti – tilanteen hieman uhkaavaksi. Nostin housut ylös, astuin pari askelta kauemmas, ja taas jaloissani sihisi. Käärmeitä olikin aika monta. Jouduin sitten etsimään ihan uuden kakkapaikan.

Mutta takaisin tähän päivään. Paikalle päästyäni sain kuulla tyttölaumalta, että käärme oli mennyt kiven alle piiloon. Lapset suhtautuivat tilanteeseen ihailtavalla tavalla: pitivät kivenkoloon kunnioittavaa parin metrin etäisyyttä ilman vihaa, paniikkia tai muuta sekoilua.

Odottelimme hissukseen, että käärme tulisi taas näkyville. Ja tulihan se.

Ensin ajattelin, että otetaan valokuva ja jätetään se sitten rauhaan. Nopeasti alkoi kuitenkin hahmottua, että käärme oli eksynyt vähän pahaan paikkaan. Täällä kerrostalojen keskellä sen elinajanodote olisi korkeintaan tunteja, etenkin kun sana elukasta oli lähtenyt leviämään hurjalla vauhdilla.

Toteutimme Lauran isän kanssa pakkosiirron metsään. Huh huh. Käärmeethän ovat leppoisia ja varsin harmittomia eläimiä, mutta kyllä rauhallisestakin kaverista kuoriutuu kiukkuinen taistelija, kun se muutamaan kertaan kaivetaan kolostaan esille ja vieläpä ronkitaan risuilla ämpäriin.

Nyt tuntuu ihan partiolaiselta.

Advertisements

6 vastausta

  1. Snif. Hieno kevätpäivän selviytymistarina. Tällä taas jaksaa.

  2. Oi mikä kaunotar 🙂 Hienoa että saitte sen turvaan!

  3. Parempi konsti on kaksi oksaa. Leikkaat ne kaksihaaraisiksi toisesta päästä, aika lyhyet haarat, ja vangitset käärmeen niillä. Etenet kahde haarakepin avulla kohti niskaa ja kun pääset niin lähelle, ettei käärme enää voi kääntää päätään, tartut sormin niskasta. Nyt se on helppoa siirtää pulloon tai mihin nyt haluatkin.
    Meillä on mökillä aina valmiina keppejä tontin eri kulmilla ja reijitetty iso muovipullo. Joka kesä siirretään vähintään kaksi, usein keväällä raskaana olevia naaraita, joten oikeastaan paljon enemmän. Yli kahden kilsan päästä eivät palaa reviirille.

  4. Kiitos vinkistä. Tulisipa heti uusi tilaisuus, niin pääsisi kokeilemaan!

  5. Mä jäin oikein miettimään tuota pulloon laittamista. Siis pää pulloon ja siitä käärme sitten putoaa sinne? Pitääkö peräpäätä jotenkin pidellä vai luikahtaako elän siitä vaan sukkelasti alas? Tämä olisi hienoa nähdä livenä.

  6. Harmi, kun olen ollut maalla, enkä ole lukenut blogia. Häntä edellä se pitää sinne pulloon pujottaa, eli pullon on oltava aika iso suuta myöten, mutta ei liian iso. Suuri muovinen virvoitusjuomapullo tai pieni kanisteri. Kun irrottamishetkellä iskee pulloa alaspäin ja panee korkin heti päälle, se ei ehdi temppuilla. Kaksi siinä siis yleensä tarvitaan. Ja, totta kai, hännänpään pujotus voi joskus ottaa hetken, ei se ihan suosiolla mene.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: