Keitosta kastike

Joskus hyvää keittoa jää yli kiusalliset pari desiä, jotka eivät riitä ateriaksi kenellekään. Sitä ei kuitenkaan kannata kaataa viemäriin, sillä se ruokkii rottaongelmaa. Vaikka toisaalta… ihmisiä ne rotatkin ovat.

Keiton voi joka tapauksessa suurustaa sakeammaksi ja lisätä vähän yrttejä, niin siitä tulee kastike. Sienikeitto, kesäkeitto, tomaattikeitto ja kasvissosekeitot muuttuvat pastakastikkeiksi. Kalakeitosta tulee kalakastike riisille tai perunamuusille. Jos ylijäämä on lihakeittoa, saa siitä ruskean lihakastikkeen: ruskista vehnäjauhoja rasvassa, lisää keitto, kiehauta ja tarjoile perunoiden tai riisin kera.

Ja taas on kaikilla hyvä mieli.

8 vastausta

  1. Häh, ruokkii rottaongelmaa? 😮 Eilen just kaapaisin tortillantäytesotkun jämät pyttyyn, hups…

    Tuo keitosta kastike on kyllä toimiva konsepti 🙂 Esim. mökillä on tullut tehtyä pussikeitostakin kastiketta lisäämällä vain vähemmän nestettä, kun tyhjän ruokakomeron inspiraatio iski (tämä siis edellyttää, ettei se ole OIKEASTI ihan tyhjä ;)) mutta 10 km päähän kaupalle ei jaksanut lähteä.

  2. Jep, rotat ovat monissa viemäristöissä ongelma juuri siksi, että viemäreitä käytetään tunkioina.

    Pussikeittokastikkeita on tullut itsekin käytettyä. Vähän suolaisiahan ne ovat, mutta jos sen muistaa huomioida niiden muiden ruoka-aineiden käsittelyssä, niin toimii kyllä.

  3. Menin oikein YTV:n, tai siis nykyään HSY:n sivuilta katsomaan, minne ne ruoanjämät pitäisi laittaa. No biojätteeseen joo, mutta… Ohje sanoo: ”Valuta ruoantähteistä nesteet ja liemet viemäriin, jotta jätteestä ei tule liian märkää”. Mikä katsotaan liemeksi? Esimerkiksi kirkkaan keiton liemi, pitääkö se laskea siivilän läpi? Entä pinaattikeitto? On tästäkin tehty vaikeeta! 😦
    No onpahan taas yksi hyvä syy käydä ulkona syömässä 😉

    t.nimim. Uusavuton

  4. PS: Ja anteeksi, vetäisin alkuperäisen aiheen aivan sivuraiteelle!

    Carry on 😎

  5. Kirkkaan keiton liemi saattaa olla haastava kompostoitava – yritäpä kiikuttaa se paperipussissa jätekatokseen! – joten kyllä minä kauhoisin siitä kiinteät palat erilleen. Pinaattikeitto? Öö… lettutaikinaan. Sämpylätaikinaan. Lasagnen väliin kastikkeeksi.

  6. Niin no puhun nyt pinaattikeitosta, joka ehkä jo vähän haiskahtaa 😳

  7. Ehkä siitä voisi tehdä homejuustoa?

  8. Yöök! 😆

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: