Pieni siankasvatusopas

Syksyllä ilmestyvän romaanini tematiikka käsittelee kehää ja syklejä erilaisissa inhimillisissä ja epäinhimillisissä yhteyksissä. Kehä on äärimmäisen universaali käsiteluokka. Tästä johtuen Kehys on juuri niitä sikamaisia romaaneja, jotka nielevät lähes mitä tahansa.

Vaan kuinka Sika kasvatetaan?

Aluksi Sika kuuluu olemattomiin, siis epäolioihin. Se kyyhöttää määrättömänä ja muodottomana työpöydän alla, ja tästä syystä kirjailijan lasta onkin kielletty leikkimästä työpöydän tavaroilla – myös tietokoneella – ellei jompi kumpi vanhemmista ole paikalla.

Jossakin vaiheesa tuo thing that should not be alkaa niellä ympäristöstään ajatuksia, ideoita, synoptisia katkelmia. Tuosta materiaalista alkaa muodostua sen luusto.

Aikanaan olennon luuranko on kasassa. Kirjailija vahvistaa sitä näpyttelemällä.

Luusto on kuitenkin eloton. Olio tarvitsee lihaa luidensa ylle, suonet, verta, häijyn sielun ja lopuksi nahat ylleen. Oikeaa ruokaa oikeisiin paikkoihin. Ruokinnassa vaaditaan jonkin verran taitoa ja harkintaa, sillä muuten Sika saattaa hajota omaan mahdottomuuteensa: palat eivät pysy yhdessä ja raskas ruho sortuu oman taakkansa alla. Jäänteet lakaistaan pöytälaatikkoon. Auttaako lihaliima? Joskus.

Jos tuo olento alkaa koristen hengittää kutsutaan paikalle Tarkastaja. Tarkastaja arvioi, voiko Sian käyttää ihmisravinnoksi. Tarkastaja ehdottaa joko käsittämättömän eläimen lopettamista ja sitten polttamista roviolla, tai sitten Tarkastaja käskee ruokkia Sikaa lisää.

Joskus Sika on jo teurasvalmis.

Juuri nyt olen teurastuspuuhissa. Olen iskenyt Sikaa lekalla päähän, murskannut sen luita, tuhonnut kokonaisia tarinoita. Olen typistänyt sen raajoja. Laskenut verta, kaltannut elävältä, silponut ja suolistanut. Ravinnoksi kelpaamattomat osat on poistettava ja syntyneet aukot tikattava yhteen. Kosmeettista kirurgiaa kaikkialle!

Kun tämä kauhea paini aikanaan on lopussa, ei sika enää elä samassa mielessä kuin tähän asti. Se on lakannut syömästä ja kasvamasta. Mutta on tärkeää, että se yhä hengittää.

Kun asiakas ostaa sen kelmuun pakattuna lihatiskiltä ja alkaa syödä – kaikkisyöpä on kasvatettu syötäväksi – täytyy useimpien suupalojen maistua hyvältä. Mutta niiden on oltava sitkeitä, niissä on oltava pureskeltavaa. Mukana on myös paljon vaikeasti nieltävää. Ja jos Sika on yhä elossa, on siinä hieman outo sivumaku. Joku lukija purskahtaa syödessään itkuun, toinen siirtää annoksensa syrjään, ja kolmas…

Kolmannen vatsassa kouristelee. Jokin on alkanut liikkua siellä.

Mainokset

5 vastausta

  1. Kuulostaa houkuttelevalta. Älä hyvä mies pane itseäsi ihan huonoon kuntoon kuitenkaan.

  2. Vaikuttaa kiinnostavalta! On myös mainittava, että komea kansi!

  3. Vau. Ja yök!

  4. Panee miettimään: jos kirjailija on sikatilan omistaja ja kustantaja on teurastaja, ja ruokaa tuotetaan teollisesti, niin täyttääkö tuote eettiset normit? Ja onko luomukirjoja enää saatavilla?

  5. On houkutteleva ja kiinnostava. Ja kyllähän tämä loppupaini pistää kunnon huonoksi, kun on deadlinet ja muut, ja koneen ääressä joutuu ihan oikeasti istumaan.

    Mitä? Eikö tuleva teokseni kuulostanut luomulta?

    Noo… ehkä ne luomuimmat löytyvät harrastajakirjoittajien pöytälaatikoista ja runoiltamista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: