Kosmologian professorin uskonnottomuudentunnustus

Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat on hieno ja puhutteleva teos. Mutta aloitetaan miinuksista:

Uskontoa Enqvist ei ymmärrä ja tunnustaakin tämän suoraan. Uskonnollisten käytäntöjen kuvaus kirjassa jääkin yksipuoliseksi: uskonnollisuuden negatiiviset piirteet ilmaistaan selkeästi ja enemmän tai vähemmän ohimennen todetaan, että hyviäkin puolia uskontomeemeissä saattaa olla. Uskonnollisuutta verrataan muun muassa skitsofreniaan ja virussairauksiin. Tässä kaikessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta valitut vertaukset ja käytännön esimerkit näyttävät hienoisesti ristiriitaisilta sen neutraliteetin kanssa, jota Enqvist monin paikoin näyttelee. ”Mä en vaan tajua” -puhe näyttää enemmän retoriselta taktiikalta kuin loppuun asti aidolta asenteelta.

Mutta se siitä. Kukapa meistä kykenisi totaaliseen puolueettomuuteen yhtään missään, ristiriidattomuudesta puhumattakaan?

Tästä kaikesta ei löydy mieltä tai merkitystä, Enqvist kirjoittaa. Näkemämme maailman pinnan alla piilottelee sen sijaan valtaisia voimia ja energioita, jotka kuitenkin ovat laskettavissa ja hallittavissa, niin että niiden avulla kartalta voidaan pyyhkiä kokonaisia kaupunkeja. Näiden voimien takana, kun tarpeeksi syvälle mennään: nada. Ei mitään. Tässä mielessä Enqvist on nihilisti (samoin kuin olen minä).

Ihmiselon ja -kuolon kuvauksessa Enqvist on vahvimmillaan: rapistuvien vanhempiensa ja muiden sukulaistensa hiipuvaa minuutta sekä atomipommituksia maalaillessaan hän tavoittaa jotakin hienoa ja koskettavaa. Minuuden ja vapaan tahdon fiktiivinen narratiivisuus sekä nanotehdaskehojemme ja niiden muistojenkin väistämätön katoavaisuus ovat mitä kauneinta ja humanistisinta kirjallisuutta, tiukasti kiinni ei-missään. Tyhjyyden kuvausta parhaimmillaan ja terapeuttisimmillaan.

Vaikka Enqvist asettuu mielenfilosofiassaan Dennettin kaltaisten funktionalistien tuntumaan, ei hän ole joukon jyrkimpiä. Sisäisen, jakamattoman tunne-elämän ja merkityksen hän nimittäin tunnustaa. Jos kaikki rakentuukin fysiikalle, joka ei rakennu millekään, syntyy aivotoiminnasta silti mieltä ja merkitystä.

Kun hän kirjan lopulla alkaa surra elämättömiä ja ennen kaikkea rakkaudettomasti elettyjä elämiä, osoittautuu, ettei hän tässä mielessä olekaan nihilisti (kuten en ole minäkään): asioilla on väliä. Elämässä voi ehkä sittenkin olla mieltä.

Tukeutuessaan näin merkityksen etsinnässään yksityiseen, perustavalla tavalla jakamattomaan kokemukseen, Enqvist tulee lopulta lähelle sitä, mitä pitää uskonnollisena uskona: tunteeseen.

Kysymys: onko kovinkaan suurta väliä sillä, kokeeko saavansa rakkautta mekaaniselta nanokoneklöntiltä jonka minuus on pelkkä tarina, vaiko henkiolennolta, joka myös on pelkkä tarina?

(Vastaan saman tien omaan kysymykseeni: on sillä väliä. Perustelut joskus toiste.)

Kannattaa lukea.

Advertisements

3 vastausta

  1. Hieno kirjoitus, Jukka.

  2. Kyllä nyt täytyy sanoa, että onkohan tuosta filosofiasta enemmän haittaa kuin hyötyä, tai ainakaan se ei kovin äkkipikaisille sovi. Nimittäin kahdelta äijältä on mennyt ties kuinka monta vuotta miettiessä ja pohtiessa ja lopputulos on, että ”elämässä saattaa sittenkin olla jotain mieltä”.
    Nimittäin itselläni käväisi tuo ajatus mielessä jo vuonna 1968 ilman pienintäkään ajattelunhäivää.

    Aion rohkeasti kuitenkin tarttua tuohon Enqvistin kirjaan.

  3. Kiitos, Johanna.

    tammikuu44: Jos elämä tuntuu alati mielekkäältä ja siistiltä touhulta, niin ei kai sitä sitten ole mikään pakko ruveta kyseenalaistamaan. Sen kun vain elää. Mutta jos asiat ovat jostain syystä alkaneet epäilyttää, ollaankin jo filosofian äärellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: