Pohjoisnaama

Mene suoraan DVD-levitykseen, kulkematta elokuvateatterin kautta. Näin kävi suomalaisilla markkinoilla Nordwand-elokuvalle. Kaiken lisäksi elokuvan levittäjä teki nimen kanssa jokseenkin höntin ratkaisun: sen näkyvin nimi on North Face – Pohjoisrinne. Paheksun, mutta onhan tuo annettava anteeksi, monestakin syystä.

Philipp Stölzlin ohjaama saksalais-sveitsiläis-itävaltalainen toimintadraama kuuluu kiipeilyjännärien ehdottomaan parhaimmistoon. En itse asiassa tiedä ainoatakaan värielokuvan kaudella tehtyä elokuvaa, joka yltäisi lähellekään Nordwandin tasoa.

Raina kertoo Andreas Hinterstoisserin, Toni Kurzin, Willy Angererin ja Edi Rainerin legendaarisesta ja surullisen epäonnisesta Eigerin pohjoisseinämän ensinousuyrityksestä vuonna 1936. Tapahtumasarja on alan harrastajien hyvin tuntema ja kuuluu osana alppinismin keskeisimpään mytologiaan.

Elokuvan ajankuva on oikean näköinen: natsisaksalainen yli-ihmisajattelu, naisen asema, hamppuköydet, iskuhaat ja polvihousut… ja lähes kaikin puolin uskottavasti esitetty kiipeilykatastrofi. Nordwand on kiipeilyelokuville samaa kuin U96 oli merenkulkuelokuville: eräänlainen suljetun tilan kauhukertomus, vaikka seikkailijoille taivas onkin avoinna ja horisontti kaukana. Jännitys kehittyy hiljalleen. Kuten oikeassakin elämässä ulospääsemätön helvetti kasautuu pienistä ja vähän isommista virheistä ja epäonnisuuksista, joita ei oteta ajoissa riittävän vakavasti… ja jossain vaiheessa point of no return onkin jo ohitettu.

Hyvää näyttelijätyötä, ajassamme poikkeuksellisen hitaita leikkauksia, visuaalista taidokkuutta, dramaattinen kontrasti lämpimän loistohotellin ja aivan siinä vieressä pauhaavan lumimyrskyn välillä. Melkein kaikki palaset ovat siis kohdallaan.

Mutta eivät aivan kaikki.

Tähänkin elokuvaan on pitänyt säätää se nykyelokuvan sääntöjen mukaan pakollinen rakkaustarina. Naisen sotkeutuminen seikkailuun – aina pelastusoperaatioon asti seinämälle – syö elokuvalta  historiallista autenttisuutta, psykologista uskottavuutta ja omintakeisuutta. Juu, kyllähän ihmiselämään rakkaus kuuluu, mutta eivät ne rakkaudet niihin Eigerin pohjoisseinälle lumimyrskyssä kiipeilleet. Muuten tämä olisikin ollut mestariteos.

*****


Kuva: Eigerin pohjoisseinä kesällä 2006.

Mainokset

2 vastausta

  1. Lisäisin vielä näin saksankielisiä alueita kolunneena ja kieltä opetelleena, että kiva lisä elokuvassa oli kolmen saksankielen murteen sekoittuminen (saksa, itävalta, sveitsi).
    Näin tämän myös isolla valkokankaalla teatterissa, ja sain jännityksestä kramppaavat jalat elokuvan jälkeen. En tiennytkään, että sitä saa nyt suomessa DVDnä. Olenkin jo odotellut.

  2. Joo, itse osaan aika vähän saksaa, mutta kyllä nuo murteet silti erottuivat omikseen. Siinäpä vielä yksi onnistunut yksityiskohta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: