Puhdas mieli puhtaassa ruumiissa

Kulttuurimme ihmiskuva näyttää sisältävän jonkinlaisen normatiivisen toiveen lapsenkaltaisuudesta, muokkaamattomuudesta ja sörkkimättömyydestä.

Yksinkertaisimmillaan ajatus ilmenee esimerkiksi siinä, miten jotkut edelleen vastustavat ja paheksuvat esimerkiksi tatuointeja ja lävistyksiä. Sellaiset kun tärvelevät ihmisruumiin sellaisena, kuin miksi luonto tai luoja sen on luonut.

Kosmeettisia amputaatioitakin pahemmalta tuntuu ajatus aivojen ja psyyken rukaamisesta vaikkapa kemiallisin tai kirurgisin keinoin. Siellä jossakinhan sijaitsee minuus, se olennainen ja pyhä osa ihmisestä sellaisena, kuin millainen sen kuuluukin olla.

En minäkään olisi valmis lobotomiaa ottamaan, vaikka siitä tulisi kuinka hyvä mieli. Ajattelen, että se tuhoaisi jotakin minusta itsestäni sekä kirkaasta ja aidosta suhteestani todellisuuteen.

Olen jopa kuullut syöpäpotilaiden morfiinihoitoa vastustettavan sillä perusteella, ettei kuoleva saa elää loppuun asti todellisuudessa, vaan lääkitään johonkin muualle, harhaisempaan olemisen tapaan. Ehkä jokin tämäntapainen mörkö liihottelee piilotettuna osana myös sitä keskustelua, jossa ikäihmisten alkoholinkäyttöä yritetään saada aisoihin. (Kontrollin on pidettävä loppuun asti, eikä kuoleman lähestyessäkään ole lupa lopettaa pingottamista.)

Tämäntapaisen ajattelun ongelmana on huonosti perusteltu olettamus jostakin oikeasta ja aidosta minästä, jonka vaikkapa ne aineet sitten tärvelevät. Mikä tuo aito, oikea minuus olisi, kun psyyke joka tapauksessa näyttää muuttuilevan elämän myötä? Ja mikä olisi se ihmisen aito ja oikea kemiallinen tila, kun nuo kemialliset tilatkin näyttävät olevan varsin monenlaisia ja vaihtelevia? Mihin aikaan päivästä/kuusta/vuodesta/elämänkaarestaan ihminen on sellainen kuin olla pitää? Ennen vai jälkeen yhdynnän?

Entä mihin voisi perustua käsitys siitä, että käsittelemätön mieli kohtaa todellisuuden jotenkin todellisemmin kuin käsitelty? Kun kerran käsittelemättömätkin todellisuudet kuuluvat olevan aika erilaisia. Mikä se todellisuus siellä jossakin oikein on, ja miten oman suhteen siihen voi tarkistaa?

Mielenkiintoisia ovat myös rajanvetokysymykset. Eikö toiseen vaikuttaminen esimerkiksi paheksumalla ja kieltämällä ole juuri samaa mielenrukausta, jota häneltä yritetään kieltää? Miksi keskustelu tavallisesti mielletään vaarattomaksi, psyykelääke vaaralliseksi?

MUOKS: Osa huumeista on tietenkin ihan aikuisten oikeasti vaarallisia. En suosittele, niihin voi esimerkiksi kuolla. Pohdintani lähti liikkeelle siitä, että esimerkiksi suippumadonlakin poimiminen on laissa kiellettyä, vaikka se ei luullakseni vaikuta muuhun kuin psyykeen ja siihenkin ilmeisesti ennemminkin kivasti kuin pahasti. Kyselen vain ääneen. Yritän ymmärtää, en yllyttää.

10 vastausta

  1. En lukenut kovin tarkkaan, vain äkkiä hurautin aivoni tekstin ylitse ja jäi sellainen kuva, että lobotomiasta kieltäytyisit pitkälti perustein, jotka itse tuomitset?

    Ehkäpä pitäisi lukea uudelleen, mutta tämä kahvi edessäni maistuu erikoiselta, mausteiselta, eikä sen juomiselta pysty paneutumaan mihinkään älylliseen edes sen vertaa, kuin tavallisesti.

  2. Entäpä taiteen tms. vaikutus? Ihminen hurmioituu (Anna Kortelainen, Hurmio). Siispä taide pitäisi kieltää, ja onhan tällaisia rajoituksia tehtykin ja tehdään.

    Kefiiri-piiimä kiellettiin vuosia sitten, koska siinä oli alkoholia joku mitätön määrä. Samaa luokkaa on nyt tuo suippumadonlakin poimimiskielto. Nuoriso alkaa kiinnostua suippumadonlakeista.

    Mitä tulee arvoisan dosentin luuloon, että hänellä olisi joku oma kirkas minä jne. niin kukkua kanssa. Sydämen toiminta dosentin minuuden määrää, veren kiertäminen siellä sun täällä hyvin ja nopeasti, veri tuo mukanaan erilaisia stimulansseja erilaisista ihmiseen kätkeytyvistä ainevarastoista. Kun sydän pumppaa hyvin, dosentinkin mieli kirkastuu – kaikki pelkkien hormonien ja muiden entsymien ansiota. Aivoitkin saanevat osansa – jos joku niitä kovasti tarvitsee.

    Jos hän ei tätä usko, niin muistakoon sitten kun vuosikymmenten päästä häneen asennetaan sydämentahdistin.

    Koneet pelastavat ihmisen psyykenkin.

  3. Anu: Sanotaan vaikka näin, että kieltäytyisin lobotomiasta irrationaalisin perustein. Tuomitsemiseen yritän pitää etäisyyttä.

    Hymyilevä eläkeläinen: Olen siis samaa mieltä. Ei sellaista kirkasta, puhdasta mieltä ole. Siihen liittyviä tunteita ja pelkoja voi kuitenkin olla, ja onkin. Jopa itse Pyrrhon (tämän hetken suurin suosikkini antiikin filosofeista) pelästyi päälle hyökkäävää koiraa, vaikkei olisi pitänyt.

    Tarkoitukseni oli lähinnä kaivella perustoja, joille asenteemme on rakennettu: ajatteleminen on vetten päällä kävelemistä.

  4. Keskustelu mielletään ehkä vaarattomaksi, koska sille on jokainen jo altistunut eikä koe sen takia muuttuneensa (vaikka näin tietenkin on)? Psyykelääkkeet taas ovat useimmille tuntemattomia ja siksi uhka.

    Briteistä tuli jokin aikaa sitten mielenkiintoinen tutkimus, jossa oli vertailtu erilaisia masennuslääkkeitä ja todettu suurin osa niistä täysin hyödyttömiksi. Terapialla, siis keskustelemalla, saavutettiin monissa tapauksissa paljon isompi vaikutus potilaaseen.

  5. Tero, tuo tutkimus lienee metatutkimus viimevuodelta, josta lehdistössä oli hieman harhaanjohtavia otsikoita. Tutkimus totesi, että lääkkeet olivat tilastollisesti merkittävästi plaseboa tehokkaampia, mutta eivät erityisen paljon, kuin vain vaikeissa tapauksissa. Samainen tutkimus havaitsi myös plasebolle poikkeuksellisen voimakkaan vaikutuksen. Masennus on monimuotoinen piru.

    Kuitenkin, olettaen, että kyse oli tästä metatutkimuksesta, ei voi väittää, että ”suurin osa masennuslääkkeistä täysin hyödyttömiä”. Mutta, jos jokin tieteellisesti validi tutkimus noin väittää, toki mielelläni linkin otan vastaan.

  6. Tämä lääkkeettömyyden ja ”luonnollisen todellisuuden läsnäolon” vaatimus näkyy mielestäni myös synnytyksissä. Eli koska synnytys on ”luonnollinen” tapahtuma ja synnytyskivut myös ”luonnollisia”, niiden poistaminen lääkkeitse on väärin, koska silloin äiti ei koe oikealla tavalla tätä ”luonnollista” tapahtumaa. Kuolemaisillaan olevien kivunhoitoa ei ole vaadittu poistettavan, ei (kai?) ole olemassa luomukuolema-aktivisteja, joiden mielestä kipujen kokeminen kuuluu asiaan koska kuoleminen on luonnollista. Kivun poisto kuolevalta veisi hänen mahdollisuutensa kokea tilanne luonnollisena ja todellisena.

  7. Onko joku lukenut Tiibetin Kuolleiden kirjan? Se alkaa kertomalla miten kuolettaminen konkreettisesti tapahtuu. Se vaikutelma syntyy, että kivuttomasti.

    Morfiinia on (todennäköisesti) tullut kokeilluksi jossakin leikkauksessa kauan sitten. Mutta sitä leijumista kesti hyvin lyhyen aikaa, kunnes pantiin nukutuspiikki, että en ilmeisesti jäänyt koukkuun…

    Mitä tulee lobotomiaan, niin eiköhän se ole ihmisen silpomista pahimmillaan ja sillä selvä.

    Kuuntelin juuri Kari Hotakaisen puhetta Nadjan huoneessa, suosittelen kuunneltavaksi, koska hän sivuaa juuri näitä dosentin mietteitä useassakin kohdin.

  8. Anu: en muista yksityiskohtia, on mahdollista, että kyse on tuosta samasta vaikkei ihan mielikuvaani asiasta vastaakaan. Mutta joka tapauksessa olisi pitänyt lisätä ensimmäiseen kommenttiini, että masennuslääkkeet olivat _tutkituissa tapauksissa_ vaikutukseltaan vähäisiä — tutkimus oli suhteellisen rajattu eikä tuloksia voi tietenkään yleistää kaikkiin tapauksiin ja erityyppisiin tilanteisiin tai masennustyyppeihin.

  9. Luultavasti kyse on juuri tästä luonnollisen käsityksestä. Ensiksi siitä, että jotakin pidetään luonnollisena ja toiseksi siitä, että luonnolliseksi mielletty on perustaltaan hyvä ja oikea.

    Luonnontutkimus vain on ehtinyt jo ajat sitten osoittaa, että luonnonmukainen ei ole sama kuin muuttumaton tai poikkeukseton. Että on oikeastaan hupsua olettaa, että jatkuvien mutaatioiden luonnossa olisi jokin muuttumaton pohja.

    Hyvän ja oikean käsitys sanan luonnollinen yhteydessä on epäilemättä melko uskonnollinen. Uskontolähtöinen ajattelu on ollut ensimmäinen määrittäjä kaikelle mikä on jotakin. Siten tässäkin ensimmäinen sanoja vaikuttaa eniten.

    Ilmeisesti myös ihmisyhteisöille on tärkeää kokea jaettu todellisuus mahdollisimman samanlaisena. Siihen tarvitaan paljon oikeaa, aitoa, luonnollista ja tavallista, tuttua ja turvallista. Myös vaikka ne kaikki olisivat illuusioita.

  10. Kiinnostavia kommentteja.

    Tero ja Anu: jos en väärin muista, se paljon uutisoitu tutkimus osoitti, ettei mielialalääkkeistä ollut lievissä masennustapauksissa apua oikeastaan ollenkaan. Vakaviin masennuksiin se sen sijaan tehosi.

    Ripsa: Kiitos kuunteluvinkistä.
    Toki lobotomia on mitä kuvottavin toimenpide. Vain osalla potilaista tulokset olivat hyviä, useammalla haitallisia: tulehduksia, epilepsiaa, kuolemia… Muistan vieläkin erään dokumenttielokuvan, jonka aiheesta näin joskus parikymmentä vuotta sitten, ja jossa näytettiin operaation suorittaminen tajuissaan olevalle potilaalle. Huh ja yök. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että operaatio tuntuisi kammottavalta ajatukselta ilman noita haittojakin. Kuten sähköshokkihoitokin tuntuu, vaikka ilmeisesti sähköhoitoa saavat ovat yleensä menetelmään ihan tyytyväisiä.

    HannaH: Sinun pohdinnoistasi pitää varmaan jatkaa ihan erillisellä kirjoituksella. Kommenttiloora ei tähän enää riitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: