Kummittelusta

Kommentoin jo Kasbachin blogikirjoitusta, jonka lähtökohtana oli tieto, jonka mukaan jopa 80% leskeytyneistä vanhuksista hallusinoi kohtaavansa puolisonsa vielä tämän kuoltua. Sekä Kasbach että hänen linkittämänsä kirjoittaja pitävät vanhusten kokemuksia harhoina, aivojen tuottamina epätosina kokemuksina. Johtopäätös on kuitenkin tehty mielestäni hätäisesti, lainkaaan pohtimatta tiedon ja totuuden olemusta, yksinkertaisesti uskoen, että ”kummituksia ei ole”, tai sitten perustellummat pohdinnat on yksinkertaisesti jätetty eksplikoimatta.

Lähdetään väitteestä: aivot tuottavat hallusinaatioita.

Mitä ovat aivot? Aivot on kokemus havaintomaailmassamme: olemme nähneet aivoista valokuvia ja olemme lukeneet niiden toiminnasta. Joku onnellinen on ihan itse nähnyt aivot silmiensä edessä, skalpellinsa alla. Joku on saattanut tuntea aivot tuntoaistillaan, ja joku jopa tietää, miltä aivot maistuvat. Aivojen toimintaa on voitu tutkia empiirisesti: kun tuosta kohdasta lohmaistaan pala pois, aivojen omistajan käytös muuttuu tällä tavalla. Myös nämä kokeet kuuluvat empiiristen havaintojemme piiriin, eivät jonnekin objektiiviseen, itsestämme riippumattomaan todellisuuteen.

Kun sanomme, että kokemus tapahtuu aivoissa, astumme kehäpäätelmään. Sillä nythän on niin, kuten äsken esitin, että aivot tapahtuvat kokemuksessa. Tässä suhteessa aivot kuuluvat samaan ilmiöiden luokkaan kuin kummituksetkin. Ne ovat jotakin, mitä ihmiset havaitsevat.

Objektiiviseen todellisuuteen meillä ei ensinkään ole pääsyä. Jokainen meistä on oman mielensä vanki. Siksi edes tieteen yleispätevyyden kriteerinä ei pidetä sitä, että se tuottaisi objektiivista, riippumatonta tietoa, vaan sitä että se on intersubjektiivista: lähes kuka tahansa pystyy – ainakin teoriassa – toistamaan tieteelliset kokeet ja tekemään niistä samanlaiset tulkinnat. Hyvä koejärjestely on toistettavissa, ja hyvä teoria ennustaa tulevia havaintoja.

Ja mitä tekemistä tällä on kummittelun kanssa?

Se, että kummittelu näyttäisi olevan säännönmukaisesti toistuva, ennustettavissa oleva ja hyvinkin intersubjektiivinen ilmiö. 80% vanhuksista on hiukan eri luokkaa oleva ihmisjoukko, jos sitä verrataan niihin, jotka kykenevät näkemään neutriinoja. (Neutriinon havaitakseen täytyy olla sisäistänyt ja hyväksynyt aikamoinen tietojärjestelmä. Siksi tavallinen kadunmies ei voi havaita neutriinoa.)

Onkin kysyttävä: mikä on se periaate, joka tuomitsee 80% ihmisistä joskus kokeman havainnon harhaksi mutta hyväksyy pienen marginaalin kokemat bosonit todellisuudeksi?

Luulen, että vastaus on metafyysinen: uskotaan havaintojen ulkopuoliseen todellisuuteen sekä siihen, että se on luonteeltaan rationaalinen. Havaintoja tuosta objektiivisesta maailmasta meillä ei kuitenkaan nähdäkseni ole.

Advertisements

4 vastausta

  1. Syvällinen artikkelinne koskien aivoja ja vanhusten kummitusten näkemistä herätti paikallisessa kultaisen iän kerhossa runsaasti huomiota. Useimmat eivät uskoneet bosoneihin tai neutriinoihin alkuunkaan väittäen niitä taikauskoksi. Osa ei uskaltanut ottaa kantaa ollenkaan. Sen sijan vanhukset innostuivat kummituksista.

    Kun vanhuksille selitettiin, että kyse on filosofisesta ongelmasta, osa alkoi sättiä paavia. Se, joka hiukan ymmärsi jotain, nimitteli muita aivottomiksi ääliöiksi. Yhä useampi kertoi nähneensä kummituksia.

    Jokin aika sitten eräs kardiologi avasi sydämensä minulle ja kertoi, että hän jo nuorena kävi aivotutkijoiden kanssa syvällisiä keskusteluja siitä, kumpi elin ihmiselle on tärkeämpi, aivot vai sydän. Itse hän ei ole antanut koskaan aivoille juurikaan mitään arvoa, ne johdattavat ihmisen vain tekemään paljon työtä ja olemaan yleensä väärässä. Sydän sen sijaan muistuttaa hyvin suunniteltua ja korjattavissa olevaa auton moottoria.

    Arvostan arvoisan dosentin syvälllista lähestymistapaa. Rohkenen kuitenkin vihjaista, että niin hänen kuin herra Kosbachin ajatukset ovat vaikeasti arvioitavissa hyötynäkökulmasta käsin. 100 prosenttia vanhuksista näkee ja uskoo mihin ikinä haluaa.
    Hymyilevä eläkeläinen

  2. Hyötynäkökulmista olen luopunut jo aikoja sitten:)

  3. Syön aivoja päivittäin, maistuu iha ihmisen kakalta ju nou vadaiseen?

  4. Itse olen syönyt aivoja yhden kerran. Braindead-leffan ennakkonäytöksen jatkoilla parikymmentä vuotta sitten. Eivät maistuneet oikein miltään, luulin niitä joksikin lehmäntatiksi tai vastaavaksi.

    Nykyäänhän niissä saattaa tosiaan olla noita zombitartuntapartikkeleita ihan oikeasti, pahoja prioneja tai jotain. Kannataisi vähän miettiä, mitä suuhusi pistät. Vaikka taisi tulla vähän liian myöhään tämä varoitus…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: