Selitysten etsimistä

Jatkan eilisen ajatuksia herättävän uutisen kommentointia. Lähteenäni toimii vain Helsingin sanomat (tiivistelmä täällä), sillä istun nyt kotona enkä esimerkiksi kirjastossa, jossa Yhteiskuntapolitiikka-lehti saattaisi olla luettavissa. Eikä Kuukkelikaan antanut mainittavaa lisävaloa siteerattuun tutkimukseen.

Verratkaamme Suomen tietoja

Norjan vastaaviin: naisia työttöminä 3%, työelämän ulkopuolella 4%, miesten vastaavat luvut ovat 1% ja 2%.

Lehtikirjoituksessa Suomen tilannetta pidetään sukupuolisesti epätasa-arvoisempana Norjaan verrattuna. Johtopäätöksessä jokin mättää, sillä molemmissa maissa naisia on työelämän ulkopuolella noin nelinkertainen määrä (Suomessa 4,33-kertainen ja norjassa 4-kertainen) miehiin verrattuna. Myös työttömien kohdalla suhdeluvut ovat melko samansuuruiset (Suomessa naisia työttöminä 1,33, Norjassa 1,5 kertaa enemmän kuin miehiä). En näe tässä merkittävää eroa näiden kahden maan välillä, mitä tulee työnjaon sukupuolittuneisuuteen.

Norja pomppasi silmiin, koska sitä käytettiin esimerkkinä siitä, ettei työaikojen joustavuudella ole asiassa väliä. Molemmissa maissa kun tehdään osa-aikaista työtä yhtä vähän. Jos vertailukohdaksi olisikin valittu Sveitsi, joka näiden lukujen valossa todellakin vaikuttaa tasa-arvoisemmalta kuin Suomi (mikä oli minulle, paikan päällä asuneelle, melkoinen yllätys) olisi osa-aikaisuudella kenties alkanut olla väliä. Samoin kuin sillä, että äitiyslomat ja vanhempainvapaat ovat siellä melkoisesti niukempina jaeltuja etuuksia kuin meillä.

”Yhdeksän maan vertailussa suomalaisnaisten asema on kehnoin”, sanoo ingressi, vaikka Italian tilanne näyttää mielestäni paljon pahemmalta: naisia on Italiassa ei-töissä yhtä paljon kuin Suomessa mutta näistä työttöminä, sellaisina, jotka ilmeisesti haluaisivat tehdä töitä, paljon enemmän.

Ja ei, en vieläkään halua väittää, että tasa-arvoasiat olisivat meillä kunnossa. Haluan vain todeta, että joko tutkijat itse tai heidän uutisoijansa ovat vetäneet mutkia suoriksi tulkinnoissaan.

* * *

On selkeä tasa-arvo-ongelma, että samassa asemassa työskentelevät naiset saavat 10 prosenttia pienempää palkkaa kuin miespuoliset kollegansa. Mutta onko tasa-arvo-ongelma, että naisvaltaisilta aloilta saadaan huonompaa palkkaa kuin miesvaltaisilta aloilta?

Siirryn nyt mutu-osastolle ja yksinkertaiseen kannustinkeittiöpsykologiaan – aluksi omakohtaisten kokemusten ääreen.

Lukiolaisena olin matemaattis-eksaktisti painottuneella luokalla. Luokkatovereistani yli puolet siirtyi opiskelemaan Otaniemeen. Joukostamme tuli myös lakimiehiä, lääkäreitä ja opistoinsinöörejä. Keskustelimme silloin aikanamme valinnoistamme ja pyrkimyksistämme. Otaniemen suosiota selitti pitkälti se, että sieltä päätyi hyvin palkattuihin töihin. Huomatkaa siis tämä: tekniselle alalle hakeudutaan usein rahan vuoksi. Ja nyt, kuulkaapa! Ne, jotka näkevät vaivaa saadakseen paljon rahaa, usein myös saavat sitä.

Itse lähdin opiskelemaan matematiikan opettajaksi. Jo silloin kiikarissani olivat lyhyet työviikot ja pitkät kesälomat. Huomaan tähän ikään asti työskennelleeni ajallisen vapauden eteen. Ja kas! Olen tavoitteessani onnistunut!

Joku lähtee opiskelemaan suomalaista kirjallisuutta, udmurtiaa tai käytännöllistä filosofiaa. Nämä ihmiset, useammin naiset kuin miehet, luulen, tavoittelevat ennen kaikkea humanistista sivistystä. Ja sitä saavat! Huomautettakoon kuitenkin aivan erityisesti, että näitä humanisteja ei ensisijaisesti ohjaile rahanhimo. Muuten he olisivat luullakseni lähteneet opiskelemaan jotakin, joka johtaa tuottaviin ammatillisiin näkymiin.

Yhteenveto tähänastisesta: on virhe kuvitella, että kaikkien ihmisten vaikuttimet olisivat samanlaisia, ja siksi on myös virhe olettaa, että kaikki ihmiset saavuttaisivat samanlaisia asioita.

Mutta sitten siihen tasa-arvokysymykseen.

Osa hyvin palkatuista diplomi-insinööreistä ja taloustieteilijöistä toimii tismalleen samanlaisista vaikuttimista kuin huonosti palkatut humanistit: mielenkiinnosta. Oppiakseen ymmärtämään. Molemmat työskentelevät itseisarvoisten asioiden parissa.

Tapahtuuko siis vääryys, kun toisesta hommasta maksetaan hyvin, toisesta ei juuri lainkaan? Miksi kirjailija joutuu hankkimaan toimeentulonsa kerjäämällä samaan aikaan, kun kännykkämaakari tahkoaa rahaa? Onko syntyvien tuotteiden ostamisen logiikassakaan eroa? Uusi kiva älykännykkä on kuluttajalle itseisarvoisesti kiehtova vimpula aivan samalla tavalla kuin uusi kiva kirja on jollekin toiselle. Onko sukupuolittunut talouselämä syyllinen siihen, että toisesta (maskuliinisesta) tuotteesta maksetaan ja sitä markkinoidaan ja siihen panostetaan, kun toinen (feminiininen) jätetään marginaaliin?

Tapahtuuko vääryys, kun humanistisia aineita ei lähdetä opiskelemaan isojen rahojen toivossa?

Ehkä ei. Luulen nimittäin, että humanistiset innovaatiot ovat aidosti vaikeammin tuotteistettavia kuin tekniset. Ensinnäkin suureen osaan humanistista ajattelua liittyy kapinamieli ja välineellisyyden vastustaminen. Tai no, kyllä se kapinakin on välineellistettävissä, mutta sen tekevät kyllä ihan toiset tyypit kuin nämä aidot humanistit.

Toiseksi: kännykkä tai paperi on universaalihko tuote. Niiden markkinat ovat globaaleja. Niitä kelpaavat niin valmistamaan kuin käyttämäänkin niin kiinalaiset kuin meksikolaisetkin. Sen sijaan kotimaisen novellin tai iskelmän tai historiantutkimuksen markkinat ovat huomattavan rajalliset, ja maailmalla kilpailijoita riittää. Vaikka olisi hyvä tuotekin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: