Kielimatkalla Juutteinmaalla

Oli erilaista matkustaa, kun ei tiennyt, minne. Häät pidettiin Århusissa, jossain päin Tanskaa vaan en tiedä missä päin. Annoin erilaisten logistiikkayhtiöiden hoitaa hommat. Muistiinpano junamatkalta:

.

Istun vaunussa 221

Selkä menosuuntaan

Oikealla poutaa, vasen puoli harmaalla katettu

Aletaan kai tulla perille, kun pilvet äkkiä

peittävätkin kaiken

.

Siltojen yhdistämä saaristo tarjoaisi myös symbolistisia tulkintamahdollisuuksia. Jotkut silloista ovat hyvin pitkiä.

Papin puheesta en paljon ymmärtänyt. Siinä mielessä oli ihan samanlaista kuin Suomessa. Katselin keskiaikaisen kirkon kalkittuja seiniä, lueskelin niihin kirjoitettuja sanoja. Kirjaimet olivat ikivanhoja, en ymmärtänyt niitäkään enkä saanut kunnolla selvää. Mutta alimmalla rivillä kuorin seinässä luki ymmärtääkseni jotakin tämäntapaista:

.

DOS:VAMPY/GNOMES/SS:BRDSERKER

.

Mielenkiintoista, eikö totta? Kielimatkalla kun oltiin, aloin miettiä myös sitä, mitä tarkoittaa ”juuttisäkki”. Entä millaista on ”juuttisäkkipimeä”?

Tanskalaisilla on kaikenlaisia jännittäviä hääperinteitä ja juhlat olivatkin mitä onnistuneimmat ja mielenkiintoisimmat. Jotta tämä kirjoitus kuitenkin pysyisi temaattisesti kasassa, en takerru kuin yhteen pieneen yksityiskohtaan, ohjelmanumeroon, jossa testattiin hääparin välistä kommunikointia, ja joka samalla hienosti demonstroi puhutun kielen kömpelyyttä:

Hääparille annettiin Lego-pakkaus, semmoinen aika pieni, parin-kolmenkymmenen palan kokoinen malli, 5+ -vuotiaille suositeltu. Sulhanen sai rakennusohjeet, morsian palikat, ja heidät erotettiin kuulo- vaan ei näköetäisyyden päähän toisistaan. Tehtävänannon lukija varmaan jo arvaakin. Temppua kannattaa kokeilla myös kotona.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: