Mieskö passiivi murhauutisissa?

Avoin kirje Katja Marteliukselle




”Mies on passiivi murhauutisissa”, kirjoitit tämän päivän Hesarissa. ”Perhesurma”, ”ammuskelun seurauksena kuoli” ja ”laajennettu itsemurha” ovat mielestäsi julkisen sanan käyttämiä kiertoilmaisuja, joilla vältetään kertomasta, että tekijä on mies.

En tiedä millaista julkista sanaa sinä seuraat, mutta omiin silmiini en muista tulleen ainoankaan perhesurman uutisointia, josta tekijän sukupuoli ei olisi ilmennyt, mikäli se on ollut tiedossa.

On kuitenkin totta, että jos nainen tappaa perheensä, sukupuoli päätyy heti otsikkoon.

Syyn luulisi sinullekin, toimittajalle, olevan selvän. Se, että tappaja on mies, ei ole uutinen. Niin paljon me miehet kanssaihmisiämme täällä lahtaamme. Nainen tappajana on harvinaisempi, joten sen informaatioarvo on luonnollisesti suurempi.

Arvelet, että sukupuolittunut perheväkivalta kuvastaisi todellisuutta, jossa miehet kuvittelevat perheensä omaisuudekseen, jonka voi tarvittaessa tappaa. En lähtisi tuolle linjalle. Vastaavalla logiikalla voisimme ehdottaa, että vauvansa tappanut äiti pitää lasta omaisuutenaan, jonka voi päästää päiviltä, kun alkaa risoa. Vauvaikäisen tappaja kun on useimmiten äiti.

Minä puolestani ehdotan, ettei umpikujaan joutuneen, mielenterveydeltään pahasti järkkyneen ihmisen ajatuksenjuoksu ole ihan noin heppoisesti määriteltävissä.

Lopetuskappaleessasi korostat, että kyseessä olisi nimenomaan naisiin kohdistuva väkivalta. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Kysymys on miesten harjoittamasta väkivallasta mutta se ei kohdistu erityisesti naisiin. Päin vastoin: naiset ovat väkivallan suhteen jokseenkin suojatussa asemassa. Huomattavasti useammin väkivallan ja henkirikoksen uhri on edelleen mies.

Haluankin ehdottomasti korostaa seuraavaa erottelua: Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole naisvihamielisyyden seurausta. Sen sijaan se on miesten väkivaltaisuuden seurausta. Tietyn vähemmistöksi jäävän uhriryhmän korottaminen ongelman ”oikeaksi nimeksi” ei asiaa auta, vaan päin vastoin hämärtää kokonaiskuvaa ja pönkittää erinäisiä asiattomia vastakkainasetteluja.

Ystävällisin terveisin, Jukka Laajarinne

Mainokset

10 vastausta

  1. Rankka, rankka aihe. Heitit:

    ”Vastaavalla logiikalla voisimme ehdottaa, että vauvansa tappanut äiti pitää lasta omaisuutenaan, jonka voi päästää päiviltä, kun alkaa risoa.”

    Rohkenen olla sitä mieltä, että joskus voi näin käydäkin. Äidin ja vauvan yhteys voi synnytyksen jälkeen olla niin tiivis, että vauva tuntuu ikäänkuin osalta äidin kehoa, ei itsenäiseltä yksilöltä. Ja sitten jos tuoreen äidin väsymys kasvaa ylivoimaiseksi, hormonit heilahtelevat, mieli järkkyy eikä tukea saa… vauvasta voi tulla äidin mielessä vampyyri, tississä roikkuva loinen.

    Mutta tällaiset pohdinnat on tietenkin parasta pitää yleisellä tasolla. Yksittäisen tapauksen psykologisointi pelkkien lehtitietojen perusteella ei ole järin järkevää, oli tekijä sitten mitä sukupuolta hyvänsä.

  2. ”mieli järkkyy eikä tukea saa… vauvasta voi tulla äidin mielessä vampyyri, tississä roikkuva loinen.”

    Tuo lienee varsin mahdollista. Mutta tuokin erottuu siitä ”toinen on toisen omaisuutta” -heitosta, johon K.M. Hesarissa vihjaisi.

    Suurin osa kuolemaankin johtavasta perheväkivallasta lienee puhtaita primitiivireaktioita, kun hermot jostain syystä menevät, eivät suunnitelmallisia tai kulttuurisesti hyväksyttyjä tekoja. Enemmän tunnetta kuin ajattelua.

    Siinä K.M. on toki oikeassa, että jotain tässä suomalaisessa kulttuurissa on pahasti pielessä, kun ahdistusta puretaan niin usein niinkin järkyttävällä tavalla.

  3. Nämä tuskin olivat silti otsikoissa koskaan:

    <A href =”http://venlahiidensalo.wordpress.com/2008/10/21/perhe-elamaa-2000-luvulla/#more-592″

  4. Järkyttäviä juttuja, häiriintyneitä miehiä. Mikä johtopäätös siitä pitäisi vetää?

  5. No tietenkin tämä: toden totta, jotkut tyypit suhtautuvat toisiin ihmisiin kuin esineisiin, näiden ihmisarvoa kunnioittamatta.

    Sen sijaan ei voida päätellä, että tämä olisi sukupuolispesifisti naisten ongelma.

  6. ”eivät suunnitelmallisia tai kulttuurisesti hyväksyttyjä tekoja.”

    Itse asiassa olen laajis kanssasi eri mieltä, mitä minä olen huomannut niin suomalaiseen kulttuuriin kuuluvat olennaisena osana viina, itsemurhat ja väkivalta.

    Ja ainakin meitä poikia nuorena oikein kannustettiin väkivaltaan, tai vähintäinkin poikien (tekemää ja) kokemaa väkivaltaa vähäteltiin. Iso Mies(TM) kun ei valita.

    Minulle muuten on tehty melkein kaikkia noita Venlan listassa olevia asioita (Tosin ilman vauvaa ja raskautta, mutta toisaalta naiset ovat potkineet minua munille), ei kylläkään kumppanin puolelta (Kiehuvaa vettä on ensimmäinen tyttöystäväni yrittänyt heittää päälleni, onneksi onnistuin väistämään) vaan muiden miesten taholta.

    Väittäisin siis että ongelma on enemmänkin suomalaisessa (siis ei missään erillisessä mies- tai naiskulttuurissa, vaan suomalaisessa) väkivallan hyväksyvässä kulttuurissa.

  7. Minua hiukan kaduttaa, että taas tähänkin tuli puututtua, kun se ei edes ole oma juttu. Eikä minulla ole vaikeuksia uskoa sitä, mitä Johannes sanoo.

    Jos se mielipide on noihin otsikoihin otettava, niin haluaisin kyllä, että niitä tarkennettaisiin entisestään. Viimeiset opettaja tappoi tai poliisi tappoi ovat jo olleet parempia, koska ammattien kautta tulee esiin se, ettei näissä tapauksissa ole kyse ryyppyjengien kahinoista. Yksistään. Siksi väkivallan olemassaolon suomalaisessa kulttuurissa saisi näyttää sellaisena kuin se on. Ja ne lapset, ne kärsivät jo ennen otsikoita.

    Niin kauan kuin sitä kieltäydytään näkemästä, se kuitenkin jatkuu ennallaan

  8. Ei kannata katua. Antamasi linkkihän oli hyvinkin tärkeä linkki puheen ja todellisuuden välillä.

    Hetken eilen harkitsin, että olisin laatinut luetteloa siitä, mitä kauheuksia miespuolisille tutuilleni ja puolitutuilleni on tehty, mutta jätin sikseen. Kun ei kai tässä ole kuitenkaan tarkoitus erityisesti kilpailla siitä, ketä pahiten kidutetaan. Moinen kilpailuasetelma kun lähes väistämättä johtaisi ikään kuin toisen ”kilpailijan” kärsimysten mitätöimiseen tai vähättelyyn.

    Sen sijaan väitteet väkivaltakulttuurimme sukupuolispesifistä naisvihamielisyydestä (mihin suuntaan linkkisi takana oleva kirjoittajakin viittoi) syyllistyvät juuri tuollaiseen vähättelyyn.

  9. Mutta siis: olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että näkyville ja tuomiolle väkivalta on tuotava. Elävänä todellisuutena eikä pelkkinä tilastoina tai jonain yksittäistapauksina. Enkä lainkaan vastusta sitä, että tilille pistetään erityisesti miehet.

  10. Samalla linjalla olen. Ongelma on kuitenkin pohjimmiltaan että väkivaltaa käytetään, ei kehen sitä käytetään (väkivalta on aina väärin). Eli paras tapa puuttua asiaan on puuttua lyömiseen ja sen hyväksymiseen (ja pahimmassa tapauksessa ihannoimiseen) ei siihen ketä lyödään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: