Seuraavat teokset kuuluvat jokaisen sivistyskodin kirjahyllyyn:
.
.

Muumit ja olemisen arvoitus kiinnittää lukijan huomion Tove Janssonin mestarillisten saturomaanien filosofiseen puoleen. Mitä tekemistä muumeilla, Nuuskamuikkusella ja Vilijonkalla on Kierkegaardin, Heideggerin ja Sartren kanssa? Kuvitus: Tove Jansson. Atena kustannus, 2009. ISBN 978-951-796-592-7
“Rytmi ja hellä ironia ovat kohdallaan. Kirjaa voi, todellakin, hyvin suositella niin vasta-alkajille kuin eksistentialismissa ja muumilogiassa pitemmälle ehtineillekin.” (Kuisma Korhonen, Helsingin sanomat)
“Myös arvostelun lukija joutuu valinnan eteen: lukeako Laajarinteen kirja vai paetako sen herättämiä ajatuksia.” (Janne Luotola, Turun ylioppilaslehti)
“Lähestymistapa tuntuu toimivan, sillä Laajarinne on onnistunut loihtimaan kenties helppolukuisimman ja yleistajuisimman filosofiankirjan, tinkimättä kuitenkaan käsiteltävän alueen laajuudesta tai argumentoinnin pätevyydestä.” (Tuukka Hämäläinen, Viikko Eteenpäin)
“‘Toisto myös rakentaa ja ylläpitää aitoa itseä’, kirjoittaa Laajarinne, joka on tehnyt kokonaisuudessaan viehättävän ja muumien henkeä tyylillisestikin kunnioittavan kirjan.” (Kristina Svensson, Vantaan Lauri)
“Muumit ja olemisen arvoitus on hienovaraisesti kirjoitettua filosofista pohdiskelua, joka ei edellytä filosofisia yliopisto-opintoja.” (Juha Drufva, Kansan Uutiset)
“Kun tällaisia asioita yritetään muotoilla tekstiksi, lopputulos on väkisin hiukkasen kompasteleva ja nuljuva.” (Jorma Tuomi-Nikula, Keskisuomalainen & Savon Sanomat)
“Laajarinteen kevyesti syvissä vesissä liikuskeleva muumitutkimus yksinkertaisesti toimii.” (Mari Viertola, Turun Sanomat)
.
.
.

Saattaa sisältää pähkinää.
Kuinka käy, jos nukahtaa kaupan lihatiskille?
Millainen murkina saa lapsen kasvamaan hetkessä jättikokoon?
Mitä tapahtui Mufffslurpfille, joka puhui ruoka suussa?
Saako sinappia sotkea ympäriinsä?
Kahdelle. Älä niele purematta.
Kuvitus: Martti Ruokonen. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35040-9
.
“Aikuisiakin naurattaa vallan vietävästi, joten Ruoalla ei saa leikkiä on selvä täysosuma.” (Mikko, Kirjavinkit)
“Tää kirja ois kyllä mun kaa, vaikka se olis niinku lastenkirja.” (Marko Ikävalko, Kirjatyö)
“Nimestään huolimatta opus ei ole mikään käytöksen kultainen kirja – pikemminkin päinvastoin.” (Marika Laijärvi, Keskisuomalainen)
“Tässä on juuri sellainen kirja, joka lapsiperheissä tarvitaan.” (Hymyilevä eläkeläinen)
“Se, joka ei tunne entuudestaan Jukka Laajarinteen moniaalle rönsyilevää ja lukijan ajatuspiintymiä verryttelevää tuotantoa, voi hämääntyä tästä kirjasta.” (Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly)
.
.
.

Elina vieraalla maalla
Elinan perhe muuttaa ulkomaille, eikä Elinaa jännitä yhtään. Perillä Kumarkandissa vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen osoittautuu vaikeammaksi, kuin kukaan osasi arvata. Kuvitus: Pekka Rahkonen. WSOY 2008. ISBN 978-951-0-33983-1
.
.

Jäiset jumalat
Rauhallisen vuoristolaakson elämä rikkoutuu, kun pieneen ja eristyneeseen kylään saapuu muukalainen nimeltä Tzootz. Hänen ulkomuotonsa on outo ja pelottava, tavat hämmentäviä. Kun kylää myöhemmin kokee kovia aikoja, löytyy syy Tzootzin tekemästä pyhäinhäväistyksestä, joka nuoren Tashin on lähdettävä hyvittämään. Edessä on ankara matka äärimmäisiin koettelemuksiin. WSOY 2007. ISBN 978-951-0-32898-9
.
.

Uskomattomia selityksiä
Aamiaispöydässä Elina on kummissaan. Isän otsaan on ilmestynyt laastari eikä äitiä näy missään. Isän selityksetkin ovat toinen toistaan tolkuttomampia. Avaruusolioita muka! Kuvitus: Pekka Rahkonen. WSOY 2006. ISBN 951-0-32120-6
.
.

Minä en laske kymmeneen!
“Ajetaanko pyörällä?” Varpu kysyy.
“Enkä, enkä!” kieltäytyy Petteri. “Eieieieieieieieieieiei!”
Sami Saramäen kuvittama uhmaikäisen kielteinen laskemiskirja palkittiin Tietopöllö-kunniamaininnalla vuonna 2007. WSOY 2006. ISBN 951-0-31352-1
.
.

Varsinainen kalavale
Onko kaikkialle rönsyilevä vitsinkerrontaperinteemme syntynyt jonkin todellisen historiallisen tapahtumasarjan seurauksena? Ovatko kuulemamme vitsit, älynväläykset ja saivartelevat sutkaukset osia jostakin suuremmasta, alkuperäisestä kertomuksesta? Nyt tämä suuri tarina on koottu, kansallisvitsauksemme, varsinainen kalavale. Kuvitus: Inari Savola. WSOY 2005. ISBN 951-0-30764-5
.
.

Mummon kone
KRÄNG! PRÖM! SURR! ROUSKIS! HURR! BZZZZZ! FLURP! KRRRRT! IIIIAAUUURRRRR! BÄNG! HUH!
Martti Ruokosen kuvittama ja Jukka Laajarinteen kirjoittama Mummon kone voitti suuren yhteispohjoismaisen kuvakirjakilpailun. Teos on julkaistu myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
“Kuvan, tekstin ja äänen hieno yhteispeli muodostaa pienen kokonaistaideteoksen.” (Kansainvälinen palkintolautakunta) WSOY 2005. ISBN 951-0-30333-X
.
.

Madonluvut
Hassuja tarinoita, pirullisia pähkinöitä. Matematiikka on pahempaa ja parempaa, kuin mitä opettajasi koskaan kertoivat! Kirja oli Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2003. Kuvitus: Martti Ruokonen. WSOY 2003. ISBN 978-951-0-27981-6
.
.

Onnenpossu
Maalaispoika Jaakko saa yllätysystävän, kun naapuritilalle syntyy pieni porsas. Pian poika ja possu ovat erottamattomat. Kesä kuluu rattoisasti, mutta syksyllä Jaakko huomaa, ettei koulussa kukaan halua leikkiä hänen kanssaan. Kiusattuna ei ole kiva olla, mutta onneksi on Teemu-possu, johon voi aina luottaa. WSOY 2003. ISBN 951-0-27765-7
.
.

Supersankari Omega
Ale Hietala on hieman hukassa. Kun lukio on päättynyt, tuntuu kuin kaikki odottaisivat häneltä jo seuraavaa siirtoa. Helsinki on kolkko paikka muualta muuttaneelle. Poikien asuntola on yritetty sytyttää palamaan. Kaduilla hakataan ihmisiä keskellä päivää, mutta kaikki kääntävät katseensa muualle. Onko ilmassa tilaus supersankarille? WSOY 2000. ISBN 951-0-24499-6
[...] Tuotanto [...]
[...] ja Jukka Laajarinteen tuotantoon tutustut täällä [...]
[...] siihen, mitä kysyttiin. Ja sai kysymyksistä huolimatta kuulijat ymmärtämään, että hänen Muumit ja olemisen arvoitus-teoksensa on eksistentialistista kirjallisuutta, tutut Muumi-kirjat syvällisiä ja paljastavia [...]