Ulkoilupäivä

Olo on jokseenkin skeptinen, mutta pakko lähteä. Viitisen vuotta sitten oli Etelä-Suomen Sanomissa kiipeilykirjoitus, jossa mainittiin jonnekin Merrasjärven lähistölle muodostuva jääputous. Sitä etsimään siis, kun täällä rannikolla on ollut liian lämmintä.
Järven jäällä kököttää pilkkijöitä. Ihme hulluja; tuommoinen itsensä vaarantaminen ja äärimmäisyystouhu pitäisi lailla kieltää.

Tallaamme erinäisiä polkuja sinne tänne, metsärinteitä ylös ja alas, koluamme kaikki karttaan [...]

Laitostunutta elämää

Sain suullisen huomautuksen: en ole viime aikoina kirjoittanut tänne mitään kiipeilyjuttua.
Aivan totta. Kiipeily merkitsee minulle esteettisiä ja eksistenttisiä juttuja, hienoja tai jopa yleviä näköaloja, mahdollisuuksia mennä sinne, minne muuten ei voisi mennä. Sen semmoista.
Mitään tuollaista ei yksinkertaisesti viime aikoina ole ollut kuvioissa. Paitsi ehkä jotain hiihto- ja kesälomien suunnitteluja. On vaan välillä käyty sisällä, ja [...]

Puu

Ostan joulukuusen, sellaisen pienen, pöydälle mahtuvan.
.
MYYJÄ: Tosta pienestä mitään hintaa pyydä, kahvirahat vain. Kymppi.
MINÄ: Siinä. Kiitos.
MYYJÄ: Noita menee todella paljon. Parissa päivässä oon myynyt jo viiskymmentä. Just noita pieniä.
.
Siinä meillä on todellinen kahvin ystävä!

Demokratian vastustajat

Paavo Lipponen yhtyy kokkeleiden sun muiden näkemyksiin siinä, että presidentin ulkopoliittinen valta pitäisi lakkauttaa ja siirtää ulkoministerille. Lipposelta on ennenkin totuttu kuulemaan antidemokraattista puhetta. Vaan mikä juuri tästä ajatuksesta tekee antidemokraattisen? Se, että presidentin valtaoikeuksien kaventaminen merkitsee vallan siirtämistä niille tahoille, joilla kaikki muu valta jo on: isoimmille puolueille.
Isoin ongelma tässä lienee se, että presidentin [...]

No jopas

Näin julisteen, jossa oli Tigger, se Nalle Puhin kaveri. Tuijotin sanaa, maistelin sitä, vertailin muihin sanoihin, ja äkkiä huomasin, että nimen suomentaminen Tikruksi on ollut linjassa n-sanan käännöksen kanssa.

No voi.

Kiiltomato.netissä ei enää keskustella. Jotenkin tämä tuntuu menetykseltä.
Ei niin, että olisin paljon niihin keskusteluihin osallistunut, mutta seurasin niitä kuitenkin. On totta, että välillä joillain ei ollut etiketti hallussa. On myös totta, että välillä oli pitkiä kausia, jolloin kiinnostavaa keskustelua sivulla ei lainkaan ollut. Yhtä kaikki, sillä palstalla oli minulle jonkinlainen hämärä, tarkemmin määrittelemätön merkitys, jota [...]

Hyvää joulua – in 3D!

Katso kuvaparia silmät harittaen, oikealla silmällä oikeaa kuvaa, vasemmalla vasenta. Jos ei onnistu, ota avuksi kaksi pitkää paperirullaa ja katso kuvia niiden läpi. Ja sitten vaan hyvää joulua!

Hoivarobotin armoilla

Uncanny Valley jatkaa Circus Maximuksen teknologia- ja tekoälypohdintojen oivallista sarjaa.
Rekvisiitta tekee hienon vaikutuksen jo ennen näytelmän alkamista: Puoli-Q:n aulassa on elektronisten ja mekaanisten härpäkkeiden lumoava romukasa, ulkoasultaan kuin kaatopaikka, mutta raksuttava, vilkkuva ja liikkuva, kaatopaikaksi kaikin puolin eloisa. Näyttämö on baaritiskien ja elektroniikkaromun ympäröimä ahdas tila. Vaikutelma on vahvasti dekadentti ja ongelmajätteinen, miltei postapokalyptinen vähän [...]

Jouluostoksilla

Kävin Helsingin keskustan jouluostosryysiksessä.
Tämä on argumentti mahdollisimman tiukan aselainsäädännön puolesta.

Toisinaan harrastan myös lukemista

Luin vajaa kuukausi sitten Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa. En ole aiemmin lukenut Austeria, enkä ole varma, luenko jatkossa yhtään. Olihan se kiva ja viihdyttävä lukuromaani – tai saippuaooppera, niin kuin takakannessa sanottiin. Mutta siinä jokseenkin kaikki. Jotenkin sitä odottaisi himppasen enemmän sellaiselta tyypiltä, jota liepeessä tituleerataan yhdeksi “Yhdysvaltain arvostetuimmista nykykirjailijoista.” Ei mene hyvin sitten Yhdysvalloissakaan.
.
Joseph [...]